HUOM!! ERIKOISEN ELÄMÄN ERIKOISEN ERILAISET TOSIELÄMÄN TARINAT ALKAVAT NÄIDEN AVIOLIITTO, SAUNA JA ARMEIJA TARINOIDEN JÄLKEEN.

Suomalainen miehuus: armeija, avioliitto ja sauna sekä rohkeuden puute uskaltaa olla yksilö eli oma itsensä, rohkeutta ei ole toisten matkiminen. 

Suomalaisen miehen identiteetti, on ollut sukupolvien ajan tiettyjen asioiden orjallista noudattamista, ne ovat määritelleet miehen arvon ja arvot.– Ne asiat ovat: armeija, avioliitto ja sauna. Nämä syvään juurtuneet arvo käsitykset kertovat sen, että ihmiset ovat pohjimmiltaan "laumaeläimiä", jotka tuntevat vetoa vakiintuneisiin normeihin, syystä "kun toisetkin tekee niin". Sanomattakin on selvää, että poikkeaminen näistä yhteiskunnallisista normeista tuottaa tuloksen "et ole mitään".

Koska olen itse kulkenut pitkän matkan kohti vanhuutta miehenä, niin minulla on ollut runsaasti aikaa pohtia ja kokeakkin näitä syvälle juurtuneita ihanteita, erityisesti kokemusta on sen vähemmän kuljetun polun kulkemisesta – itsensä löytämisen ja sen polun löytämisestä, kollektiivisen tiukan mallin noudattamisen sijaan. Aitona omana itsensä oleminen, omien arvojen luominen ilman lauman hyväksyntää, vaati valtavaa luonnetta ja rohkeutta. Se oli polku, joka vaati aitoutta matkimisen sijaan.

Kerron seuraavissa tositarinoissa omasta reitistäni ja siitä, miten navigoin ja "käsittelin" näitä perinteisiä "maskuliinisia arvoja", havaintojeni ja henkilökohtaisen kokemusteni perusteella.

Kerron seuraavissa tositarinoissa omasta reitistäni ja siitä, miten navigoin ja "käsittelin" näitä perinteisiä "maskuliinisia arvoja", havaintojeni ja henkilökohtaisen kokemusteni perusteella.

Perinteen pilarit: armeija, avioliitto, sauna

Perinteinen suomalainen kertomus maalaa selkeän kuvan:

• Armeija: Tätä kurssia pidetään usein siirtymäriittinä miehuuteen, joka opettaa kurinalaisuutta, isänmaallisuutta ja yhteisen vastuun tunnetta.

• Avioliitto: Perheen rakentaminen ja avioliittoinstituution ylläpitäminen edustaa vakautta, sitoutumista ja suvun jatkumista.

• Sauna: Sauna on paljon enemmän kuin pelkkä pesuhuone, se on pyhä tila fyysiselle ja henkiselle puhdistukselle, sosiaaliselle kanssakäymiselle ja syvälliselle itsetutkiskelulle.

Näihin kolmee elementiin uskotaan, joten ne omaksutaan, niiden uskotaan symboloivan "täydellistä" ihmistä, joka osallistuu yhteiskunnan kehittämiseen ja ylläpitää sen perustuksia. Implisiittinen viesti on selvä: jos nämä eivät ole prioriteettejasi, etkä omaksu näitä arvoja, niin silloin arvosi ihmisenä kyseenalaistetaan. Tämä luo valtavaa painetta, ja johtaa yksilöiden tukehtumiseen ja omista arvoista luopumiseen yhteiskunnallisen hyväksynnän hyväksi.

Lähestymistapani: Arvojen sisäistäminen, ei normien jäljittely

Minulle on ollut tärkeää vain näiden perinteiden ymmärtäminen, sen sijaan, että olisin toiminut niiden mukaan. Kyse ei ollut suoranaisesta hylkäämisestä, vaan aidon yhteyden ja tarkoituksen etsimisestä tavoilla, jotka resonoivat aidon itseni kanssa.

Vaikka kunnioitankin näiden arvojen historiallista ja kulttuurista merkitystä, matkani on ollut oman versioni löytämistä kurinalaisuudesta, sitoutumisesta ja puhdistautumisesta. Uskon, että todellinen vahvuus ei ole muiden matkimisessa, vaan sisäisen kompassin kehittämisessä, joka ohjaa tekoja ja määrittelee rehellisyyttä. Kyse on henkilökohtaisen velvollisuudentunnon, kumppanuuden, ymmärryksen ja ajattelun kehittämisestä – vaikka nämä ilmenisivätkin odotetuista normeista poiketen. Tämä matka on vahvistanut vakaumustani siitä, että "itsenä" oleminen on syvällisin rohkeuden teko, vaikka se merkitsisikin erillään seisomista vallitsevasta virtauksesta, mutta sekin on rikkaus, koska olet kokenut ja nähnyt elämää enemmän kuin laumassa kulkevat.

Bonus: Tanssin vapautuminen

Haluan lisäksi ikään kuin bonuksena jakaa ajatuksiani myös tanssista ja tanssimisesta täysin eri kantilta, mutta yhtä lailla oivaltavasti. Sekä tanssinjärjestäjänä että muusikkona olen kokenut tämän taidemuodon voiman.

Kulttuurissa, jossa arvostaan kuria ja pidättyvyyttä, tanssi tarjoaa laillisen luvan vastapainoksi. Se on puhtaan ilmaisun valtakunta, jossa estoista voi päästä eroon ja kehosta tulee tunteiden, ilon ja yhteyden kanava. On syvästi vapautta antaa itsensä liikkua musiikin tahtiin, olla yhteydessä muihin sanattomalla tasolla ja yksinkertaisesti olla läsnä hetkessä.

Työni tanssien järjestämisen ja musiikin soittamisen parissa on osoittanut, kuinka tanssi voi rakentaa erilaisen yhteisön – sellaisen, joka perustuu jaettuun rytmiin, spontaaniuteen ja molemminpuoliseen nautintoon jäykkien odotusten sijaan. Se on tila, jossa yksilöllisyys kukoistaa kollektiivisten sääntöjen sisällä, tarjoten voimakkaan muistutuksen siitä, että todellinen voima ja yhteys löytyvät erilaisista ilmaisumuodoista, kaukana perinteisten määritelmien rajojen ulkopuolella.

Yhteenvetona voin todeta, että vaikka suomalaisen miehuudelle on historiallinen perusta, joka määrittelee millainen on oikea suomalainen mies – ja todellinen ihminen. Mutta se on vanha määritelmä, maailmamuuttuu ja kehittyy ja siinä mukana myös suomalainen mies, joten mies määritelmä on jatkuvasti kehittyvä. MUTTA ennen kaikkea elämä on syvästi henkilökohtainen itsensä löytämisen matka, joka ruokkii rohkeus, aitous ja halukkuus kulkea omaa polkua, ei "lauman" valmiiksi tallatua polulkua.

No niin, nyt sitten ärsyttäviin minun kokemuksiin ja huomioihin.

Tänään on... mikä päivä ? ahaa, niin onkin. Muuten meinaatko saunoa tänään. Suomalainen mies saunoo olipa päivä mikä tahansa, ainakin kesällä loma mökillä, joka on rantaryteikössä oleva vanha parakki, ja sen rannassa lahonnut osittain uponnut vene sekä vaihtolavoista tehty laituri veneen vieressä. No ei sentään nykyaikana, mutta 60-luvulla tuo oli todellisuutta, mutta ei siitä enenpää. Vaan palataan nykypäivään ja saunomiseen joka ei ole muuttunut tuosta 60-luvusta. Kun ollaan kesämökillä, niin silloin saunotaan jatkuvaan ja saunomisen jälkeen tai välillä mennään hukkumaan ,, ei kun uimaan, jos ei ole paikkaa missä uida, niin silloin mennään joko ammeeseen tai paljuun, jolle on käymässä samoin kuin leipäkoneelle, se oli ja meni. Saunominen on rituaali, mitä muuta se voi olla. Sauna on monelle myös peseytymistä, mutta eihän peseytymiseen tarvita saunaa. Tässä maailmassa on paljon kansoja, eli ihmisiä jotka eivät ole koskaan käyneet saunassa tai missään saunan tapaisessa hikoiluhuoneessa, eivätkä ole tukehtuneet paskaan, koska heillä ei ole saunaa. Saunaa verrattavia höyryhuoneita ja vastaavia on maailmalla suunnaton määrä. Minä itsen en tykkää saunoa, jo lapsena saunassa käydessä istuin lattialla. Aikuisena olen käyn ainoastaan höyrysaunassa, jos sellainen on sattunut kohdalle. Seuraavaksi hieman faktaa saunomisesta sekä pari omaa sauna kokemustani, sellaisiakin on kohdalleni sattunut, syystä, että eräässä toimessani, toimenkuvaani kuului järjestää firman erilaiset "pippalot" hotelleissa tai firman huvilalla, toimihenkilönä jouduin olemaan niissä mukana

SAUNA - ei hyvä ollenkaan.

Monet suomalaiset järjestävät saunailtoja, joihin kutsutaan kavereita, tai sitten järjestetään yhdessä kaveri porukalla saunailta. Mikä sen rennompi tapa viettää iltaa? Ja paskat. Älytön tapa viettää yhteistä iltaa saunomalla jätkät jätkien kanssa, oiskoo ne niitä äijiä??. Kesäisin saunotaan mökillä, otetaan alkoholia, istutaan alasti ja kaulakkain saunan terassilla kaverin kanssa, ai kun ihana saunailta onkaan. Suomalaiset työntävät saunaa joka tilaisuuteen, ei oikeastaan ole mitään hetkeä, johon sauna ei sopisi, tämä on monen suomalaisen mielipide. Kohta varmaan presidentin linnan itsenäisyyspäivän juhliin lisätään yhdessä saunominen. Saunassa pitää käydä muka puhdistautumisen takia. No jaa? Ei ole pakko, sillä onhan olemassa parempi tapa puhdistautua, eli suihku, ja siihen puhdistautumiseen ei saunaa tarvita. Suomalaiset ovat hullua saunakansaa. On tutkittu esimerkiksi muiden pohjoismaalaisten kansojen saunomista, ja erot on huomattavia suomeen verrattuna. Suomalaisista noin 31 prosenttia käy saunassa useita kertoja viikossa, 38 prosenttia muutaman kerran kuussa ja 14 prosenttia 1-6 kertaa vuodessa. Ainoastaan 3 prosenttia kansasta on, sanoisiko "järkeviä" sillä he käyvät saunassa harvemmin kuin kerran vuodessa. Ruotsalaiset eivät yllä läheskään yhtä vilkkaisiin lukuihin. Eli 27 prosenttia ruotsalaisista käy ainoastaan pari kertaa vuodessa ja 22 prosenttia ei käy ollenkaan saunassa. Vain 3 prosenttia käy saunassa viikoittain. Entä sitten norjalaiset ja tanskalaiset, no heitä saunominen innostaa vielä ruotsalaisiakin harvemmin. 34 prosenttia käy saunassa harvemmin kuin kerran vuodessa. Norjalaisista 33 prosenttia ei käy saunassa ollenkaan ja vain 2 prosenttia käy saunassa viikoittain. Tanskalaisista 19 prosenttia saunoo 1-6 kertaa vuodessa ja vain 1 prosentti usean kerran viikossa. Jopa 38 prosenttia ei sauno lainkaan. Muualla maailmassa saunominen on vielä harvinaisempaa. Onhan heillä kaikenlaisia "höyrykaappeja" ja höyrysaunoja ym. Itse pidän höyrysaunasta, tavallisessa suomi saunassa en käy ollenkaan, viimeksi kävin noin kolme vuotta sitten, kun vierailin vanhan äitini luona, hän oli lämmittänyt saunan, enkä halunnut pahoittaa hänen mieltään kieltäytymällä saunomasta. Höyry saunassakin käyn harvoin, mutta kuitenkin käyn aina kun se on mahdollista, eli jos satun yöpymään sellaisessa hotellissa jossa on höyrysauna. Muutamissa saunailloissa ole käynyt, mutta niissäkin vain siksi että siellä on ollut ohjelmassa jotain "järkevääkin", siis muutakin kuin kaverin kanssa alasti kaulaileminen saunan terassilla. Nämä saunaillat ovat olleet aina firman tilaisuuksia, mutta en ole niissä osallistunut saunomiseen. Ennen minut kutsuttiin usein erilaisten porukoiden saunailtoihin, nykyään hyvin harvoin. Kaikki alkavat jo tietää etten ota kutsua vastaan. - Etkö sinä ala olla jo paskainen, koska et käy saunassa- On kysymys joka esitetään usein minulle, kun olen ensin kertonut heille etten käy saunassa, minä vastaan aina kysyjille - Että kyllä minä peseytymässä käyn päivittäin, mutta en saunassa - Lisään esitän myöskin kysymyksen kysyjälle - Luuleeko hän että ne kansat joiden tapoihin ei kuulu saunominen, ovat paskaisia - Keskustelu saunasta ja saunomisesta loppuu yleensä sitten siihen. Minä en voi uskoa että kaikki tykkäävät saunomisesta, vaikka käyvät saunassa viikoittain ja kavereitten kanssa saunailloissa ym. Minä luule että se on tosiasiassa näin, eli ei heitä sauna ja saunominen pahemmin kiinnosta, mutta heidän pitää tehdä samoin kuin kaverit, eli tykätä samoista asioista kavereiden kanssa, eli suomalainen mies kun ei yleensä uskalla olla oma itsensä, joten hän matkii muita, on laumaeläin. Tämä on eräänlainen oravanpyörä, jos se äkkiä pysäytettäisiin, eikä kukaan enää tietäisi mitä kaveri tekee, niin monikohan menisi saunaa, luulen ettei moni. 

Tosi asiassa olen minä muutaman kerran käynyt porukan saunassa, erään kerran olin firman toimihenkilöiden mökillä, meitä oli neljä avioparia, me miehet olimme kyseisestä firmasta. Eikä meillä koko iltana ollut mitään puheita saunomisesta. Otettiin siinä juomaa ja palasta sekä musiikki soi, oltiin välillä mökin sisällä ja välillä ulkona, oli kesä. Alkoi olla jo aamuyön tunnit ja porukan miehet olivat aika "väsyneitä". Kaksi jo nukkui, yksi sohvalla ja toinen sohva tuolissa. Naiset olivat nauttineet maltillisemmin juomia, joten he olivat kohtalaisen hyvässä kunnossa. Naiset päättivät lähteä porukalla aamuyön uinnille, he menivät rantaan ja minä jäin mökin sisälle kaksin kaverin kanssa, joka kamppaili nukkumatin kanssa, nukkumatti otti lopulta voiton, joten minä jäin yksin. Kuuntelin musiikkia ja kostutin välillä väkevällä huulia, taisi sitä mennä jonkun verran kurkustakin alas. Odottelin naisia uimasta seurakseni, ja pian yksi naisista tulikin katsomaan mitä meille miehille kuului. Kun hän huomasi ettei muita ollut enää hereillä kuin minä, niin hän sanoi että he laittoivat saunan tulille (sähkökiuas), ja pyysi minua mukaansa saunaan. Tämä oli sellainen kutsu että otin se ilomielin vastaan. Menimme tämän naisen kanssa saunalle, huomasin heti että vaimoni oli nukahtanut takkahuoneen sohvalle. No eihän siinä mitään, antaa hänen nukkua, minut hakenut nainen riisui bikininsä ja käski minunkin riisuutua sekä tulla saunan puolelle, tein sen heti hänen pyynnöstä. Kaksi muuta naista olivat jo ilkosillaan siellä saunassa, minä sinne heidän keskelle "änkäsin" itseni. Saunasta ja saunomisesta ei tämän enempää koska se ei minua kiinnostanut. Siitä sitten vähitellen naiset poistuivat ulos vilvoittelemaan, mutta yksi jäi, Päivi jäi kanssani saunaan, no siinähän sitten tapahtui jotain intiimiä, eikä siitäkään nyt enempää. Päivi poistui saunasta heti tämän meidän "seurustelumme" jälkeen, ja minä jäin hänen pyynnöstä vielä saunaan istumaan ja odottamaan, sillä hän aikoi kysyä, on muilla naisilla "tarvetta".. Paula tuli sitten hetken kulutta ja hänenkin kanssa oli pieni intiimi tovi siellä saunan lauteilla. Tällaisia saunailtoja saisi olla enemmän, niihin minäkin ottaisin mielelläni kutsun vastaan. Tämä Päivi (korjaamopäällikön vaimo) lähetti myöhemmin kutsun yhteiseen viikonloppuun hotellissa, vain me kaksi, kävisimme myös saunassa. Valitettavasti en voinut ottaa kutsua vastaa, koska vaimoni oli nyt "hereillä".. Moni liittää suomalaisuuteen saunan, ja sanoo että miten sinä voit olla suomalaisena saunomatta. Ei kai se saunominen suomalaiseksi ketään tee, tai toisinpäin, jos ei sauno niin ei ole suomalainen. Kyllä se suomalaisuus on kiinni jostakin muusta kuin saunasta.

ARMEIJA

Tarina ajastani armeijassa, ärsyttää armeija "faneja", heidän mielestään armeijan suorittaminen kunnolla on kunnia. Mutta minä olen minä, enkä pidä sitä kunniana, en tarvitse sitä..
Joten pohdinkin seuraavaksi armeijan eli asepalveluksen psykologista puolta ja vaikutusta ihmiselle, minkä jälkeen kerron omasta armeija ajastani.

Ensin pohdintaa armeijasta, koulutuksesta ja arvomaailmasta

Varusmiespalvelus, tuo monelle suomalaiselle miehelle tuttu kokemus, herättää edelleen vahvoja tunteita ja mielipiteitä. Minun omat kokemukset ja havainnot peilaavat muutosta siinä, miten nuoret miehet kokevat armeijan. Uusimpien tutkimusten mukaan vain noin 40% miehistä pitää varusmiespalvelusta "kovana juttuna", kun taas 70-luvun alussa se oli vielä "kova juttu". Nyt se on enemmänkin naisille "kova juttu" Miksi näin on, ja mitä tämä kertoo meidän muuttuvasta arvomaailmastamme?

Nostan esiin erään näkökulman: jos varusmiespalvelus on sujunut oman suunnitelman mukaan, jopa ehkä paremmin, eli oman tyylin ja arvomaailman mukaisesti, niin voiko hän olla epäonnistuja? Eikö pikemminkin ole kyse uskaliaasta onnistujasta, joka pystyy soveltamaan ja kulkemaan omaa polkuaan jopa institutionaalisessa ympäristössä? On aihetta olettaa, että tämä näkemys aiheuttaa mahdollista vastustusta niiltä, ​​jotka ovat kokeneet armeijan "kovana juttuna" ja pitävät sitä tiettyä suoritusmallia ainoana oikeana asiana.

Otan esiin myös koulutuksen ja rinnastan sen armeijakokemukseen. Minun henkilökohtainen tarve ja halu opiskella eri aloja on hämmetänyt monia. "Koska se ei ole ollut yksi ammattikysymys?" Sekin heijastaa rajoittunutta näkemystä koulutuksen arvosta. Minulle koulutus on itsessään arvokasta, mahdollistaa monipuolisuuden ja avaa uusia ovia. Toisille taas lyhytkurssi ja vuosikymmenet samassa työssä rittävät.

Miten sitten armeija, koulutus, tehdas ja arvomaailma liittyvät toisiinsa? Mielestäni ne, jotka mieltävät koulutuksen arvokkaaksi, eivät takerru tai miellä armeijaa "kovana juttuna". Siellä kun ei tarvitse osata mitään erityistä, niin tuloksena on vain sotilaspassi, jonka voi laittaa lipastonlaatikkoon trukkikuskinpaperien seuraksi. Koulutetut ihmiset eivät innostu armeijasta "kovana juttuna", heillä on laaja valikoima papereita ja osaamista siviilipuolelta, joten he saavat innostumatta ja ilman hyppelyä "natsat ja passin" armeijasta.

Nyt kun olen saanut verenpainenne nousemaan, niin totean, että jokainen päättäköön itse, miten suhtautuu armeijaan ja koulutukseen. Muiden arvostelu ei ole oikeutettua, sillä jokaisella on oikeus elää oman arvomaailmansa mukaisesti. Sen arvostelu ja yleistäminen turhaa, sillä jokainen kokee sen omalla tavallaan, ja kullakin on omat syynsä sen suhteen millä tavalla. Olennainen kysymys onkin, miten voimme luoda armeijan, joka tukee yksilöllisiä vahvuuksia ja joka mahdollistaa niiden kasvunsa itsenäisiksi ja vastuullisuuksiksi.

Siinä sitä "pohjaa", nyt armeijaan.

Armeijan harmaa todellisuus: Aikani kasarmin syövereissä

Aloitan tarinani päivästä, milloin piti ilmoittautua varuskunnassa. En ottanut selvää etukäteen, oliko lähiseudulta muita samoihin maisemiin matkaavaa. Koska armeija ei kiinnostanut yhtään, miksi olisin sitä pohtinut. Nuorella miehellä oli muutakin mielessä: tytöt, työt ja elämänhalu.

Kutsunnoissa kävin kun se oli pakollinen, ja siitäkin jäi mieleen vain eräs kapiaisen kysymys: "Onko ajokorttia?" Vastasin myöntävästi, johon kapiainen tokaisi muka nokkelasti: "Ai, lentokoneen?" En voinut vastusta kiusausta: Joten vastasin "Eihän lentokoneen ajokortti ole olemassakaan, se on lentolupakirja. Ja lisäsin "olipa hölmö kysymys" Kapiainen katseli hetken hämmentyneenä ympärilleen ja sanoi sitten: "Asia selvä, voit poistua." Olin saanut hänet ymmälleen, hän yritti olla nokkela, mutta minä olikin parempi.

Armeijaan lähtöä edeltävän yön vietin samaan tapaan kuin häitäni edeltäneen yön: rimpsalla pimpsalla mutta eri tytön luona kuin silloin. Vasta vihitty vaimoni asui vanhempiensa luona.

Nukahtaminen ei onnistunut tälläkään kertaa, oli vain pieni horrostila saavutettu kun oveen koputettiin. Isäni kurkisti ovenraosta ja sanoi "littero on kirjahyllyssä." Väsyneenä ja vielä pienessä humalassa ihmettelin, mikä ihmeen "littero". Isä selvensi: "Armeijan littero, matkalippu. Meinasitko lähteä tänään sinne? Nousehan ylös!"

Voi perhana, manailin. Olin unohtanut koko saakelin armeijan. Nousin kuitenkin ylös ja aamutoimien jälkeen veljeni vei minut autolla rautatieasemalle. Junalla jatkoin matkaani varuskuntakaupunkiin. Litterossa luki, ilmoittauduttava varuskunnassa viimeistään klo 24.00. Joten kaupunkiin tultani aikaa oli käydä ottamassa muutamat korjaavat, eli siirtämässä krapulaa jossakin paikallisessa pubissa.

Menin ensimmäiseen kapakkaan mikä kohdalle sattui ja tilasin ison tuopin. Istuin pöytään, jossa istui pari juopon näköistä kaveria. Rupattelin heidän kanssaan ja vilkuilin samalla muihin pöytiin toivoen näkeväni vapaata ja hyvännäköistä naista, mutta niitä ei ilmaantunut.

Sitten vilkaisin sattumalla seinällä olevaan kelloon, joka oli 00.45. Kysyin pöydässäni istuvilta juopoilta onko seinäkello oikeassa. Vastaus oli "osapuilleen noita aikoja eletään, on se ainakin lähellä oikeaa aikaa". Vetäisin loput kaljat naamariin ja pinkaisin rautatieasemalle toivoen, että vielä on kuljetus varuskuntaan.

Aseman pihassa näin armeijankuorma-auton. Kysyin kuljettajalta, saisinko kyydin varuskuntaan, valtio maksaa viulut. Kuljettaja kysyi, mihin varuskuntaan olen menossa, sanoin varuskunnan nimen, (siinä kaupungissa oli kaksi varuskuntaa) ja siihen solttu vastasi, kömmin tänne ​​hyttiin, niin lähetään ajelemaan. Kello oli noin 02.00 kun saavuimme varuskuntaan, eli vähän myöhässä olin.

Vastaanottosotilaat kyselivät kaikenlaista tyhmää ja saivat yhtä tyhmiä vastauksia. Lopulta "hyväksyivät" armeijaan, eivät käskeneet tulemaan myöhemmin uudelleen. Kaljan tuoksu oli voimakas, joten he tuumailivat, laitetaanko putkaan vai majoitukseen, päätyivät majoitukseen ja minut vietiin kerrostalon joka ilmeisesti toimi kasarmina. Pääsin jatkamaan aamulla kesken jääneitä uniani.

Muutama tunti unta ja sitten alkoi kuulua huutoa: pesulle ja aamupalalle! Sen jälkeen minut siirrettiin toiseen varuskuntaan kuorma-auton lavalla kopissa yksin matkasin. Muita ei ollut, ilmeisesti he olivat tulleet ajoissa.

Toisessa varuskunnassa ensimmäisenä haettiin vaatevarastolta valtionrytkyt ylle. Sitten kasarmille ja omaan tupaan. Perässäni tuli kapiainen, joka oli asiallisen oloinen mies. Hän pyysi minua etsimään alokkaista jonkun, joka leikkaisi hiuksia. Hän ei tykännyt MiniVogue beat-tukastani eikä viiksistäni ja leukatupsustani, joten pyysi poismaan ne. En käynyt parturissa lähtiessäni koska unohdin koko armeija jutun. Parran ja viikset ajoin pois samana päivänä, mutta hiusten lyhennykseen löysin kaverin vasta viikon päästä, koska en pitänyt asiaa akuuttina.

Seuraavana päivänä alkoi armeija touhut. Mutta minä istuin vain käytävän päässä tupakkapaikalla ja katselin yli-innokkaan alikersantin komentelua ja alokkaiden pokkurointia. Käväisin lääkärin vastaanotolla hakemassa vapautusta krapulan vuoksi. Sen takia en osallistunut mihinkään hyppimiseen.

Asenteeni ei miellyttänyt kaikkia, joten alkuaikoina sain kaikenlaista uhkailua ja ukaasia varusmiehiltä sekä kapiaisilta, jopa toisilta alokkailta. En noteerannut heitä mitenkään. Jotkut vetivät mukaan jopa isät ja isoisät sekä sodan, vaikka ne eivät liittyneet armeijan mitenkään. Vastasin heille: "Olen tehnyt ja tulen tämän maan hyväksi enemmän kuin moni teistä tulee tekemään. Ja sota, onko nyt sota? Jos on niin lähetään rintamalle, minä lähden ainakin heti sinne, lähdettekö te mukaan, vai menettekö äidin luo. Minä osaan ampua, olen harjoitellut veljeni starttipistoolilla. Ei sinä muuta tarvitse osata, kuin vetää liipaisimesta. Cooperin testissä ei tarvitse pärjätä, sillä minä en aio juosta pakoon." Tämän jälkeen heidän isänmaallisuus höpötykset loppui.

Huomasin, että mitä hölmömpi kaveri, sitä enemmän hän innostui armeijan touhusta. Kouluja käyneiden ja älykkäiden kohdalla innostus armeijaa kohtaa oli varsin laimeaa. Näinhän se on siviilissäkin: hölmö raataa, kun viisas pääsee vähemmällä.

Jo muutaman päivän kasarmi elämä alkoi tympäistä. Kaipasi jotain "normaalia toimintaa". Oli lauantai-ilta, eikä yksistään munkkikahvi sotkussa kiehtoneet. Niinpä päätettiin Jussin kanssa lähteä henkilökunnan kerholle, mikä sijaitsi kasarmialueen ulkopuolella.

Jussi oli moottoripyöräilijä ja menestynyt kilpa-ajaja TT-sarjassa. Hän oli jämäkkä jätkä, eikä tykännyt armeijan touhuista. Henkilökunnan kerhosta meille oli kertonut entinen huoltoasemayrittäjä, joka oli tullut armeijaan kessuksi aseman mentyä konkkaan.

Löysimme kerhorakennuksen ja sisälle mentyämme katselimme näkyykö ketään tuttua. Yhdessä pöydässä istui komppaniamme luti parin patteriston kapiaisen kanssa. Menimme hänen luokseen ja kysyimme, saammeko liittyä seuraan. Luti katsoi ihmeissään, hymähti ja sanoi: "Nämä tilat ei ole tarkoitettu varusmiehille, ja olette kasarmialueen alueella. Onko lupia?" Jussi vastasi: "Ei me mitään lupia tarvita, me osata liikkua itsenäisesti" Luti jatkoi: "niin mutta luvat silti, tästä ei hyvää seuraa, mutta istukaa nyt sitten."

Illasta muodostui rattoisa ja hauskaa. Koko illan aikana ei puhuttu armeijasta, eikä mistään mikä liittyi siihen. Rahat loppui kesken illan, joten Jussi kauppasi mantteliaan patteriston kapiaisilla. He eivät ostaneet, mutta tarjosivat paukut. Ilta päättyi ja kasarmille. Aamulla oli palkan aika " mikä oli 24 vuorokautta putkaa krapulan lisäksi".

Armeijan putka komennus vastasi siihen aikaan nykyistä vankilan kovennettua eli suljettua osastoa. Putkan vuorokausirytmi oli yksinkertainen: 15 tuntia kopissa kirjoja lukien, vessassa käytti vartiosotilas. Tuskin koskaan on paskalla ollut niin turvallinen olo kuin siellä putkassa komennuksen aikaan, ajatelkaa: vartiomies/sotilas... oven ulkopuolella. Ruoka ja kahvi nautittiin vartiotuvassa, vartiosotilaiden kanssa ja se toimi lyhyenä hengähdystaukona vankeudesta. Yksi tunti päivässä yksinäistä kävelyä parkkipaikalla vartiosotilaan kanssa, joka kantoi konepistoolia ja kovat piipussa, aika hullua touhua, kahdeksan tuntia käytettiin nukkumiseen, sänky laskettiin seinältä kello 22 ja nostettiin kello 6, takaisin seinälle ja lukittiin, eli "putka"-tuomio vastasi todella nykyaikaista eristysselliä vankilassa jopa kovempaa tuomiota.

Mutta we ei ollut pahajuttu, koska olin mieluummin putkassa kuin pakotettuna jollakin marssilla tai metsähyppelyllä, koulutusta kai se oli, mutta mihin?. Sellin sisällä uppouduin Petran historiaan, kallioon hakattuun kadonneeseen kaupunkiin, ihmisen kekseliäisyyden todisteeseen, yhteen maailman seitsemästä ihmeestä. Minulle tarjottiin "Tuntematonta sotilasta luettavaksi", mutta sanoin päivystävälle upseerille, "vie pois, en lue tuollaista paskaa". Sotatarinat eivät olleet minun juttuni.

Armeija päätti suuressa viisaudessaan sijoittaan Jussin ja minut eri varuskuntiinsa tuomiota "kärsimään". Kun tiedustelin syytä päätökseen, päivystäväupseeri kertoi sen olevan varotoimenpiteen, "kaikkien turvallisuuden vuoksi". Ei siksi, että meitä olisi pidetty vaarallisina, vaan pikemminkin siksi, että yli-innokkaat vartiosotilaat saattaisivat olla alttiita tempuillemme. Olimmehan Jussin kanssa kuulemma kokeneita harmaan alueen manöövereiden taitavia veteraaneja, ja pelättiin, että turmelisimme näiden nuorten vartiosotilaiden herkät mielet. Saattaisimme jopa... no, ja upseeri jätti lopun mielikuvitukseni varaan.

Jälkikäteen ajateltuna armeija aikani oli kevytmielisyyttä, kapinoita jäykkää kuria kohtaan. Ja näistä syistä johtuen se aika oli lähellä siviilielämän vapautta.

Olin kerran itsekin vartiovuorossa. Tehtävä oli yksinkertainen: partioida kiertäen määrättyä aluetta kahden tunnin ajan ja soittaa päävartioon kahdenkymmenen minuutin välein kolmesta eri puhelinpisteestä. Olin vartiovuorossa erityisen pimeänä ja sateisena syysyönä, vartiokierrokseni kulkisi autovarikon ohi. Kun vartiovuoroni alkoi, etsin ensimmäiseksi suojaa rankkasateelta, ja löysin kuorma-auton lavalla oleva miehistön kuljetuskoppi autovarikolta joten vietin siellä sen kaksi tuntia soittaen kahdenkymmenen minuutin välein autovarikon hallinseinässä olleesta puhelimesta päävartioon.

Palveluksen aikana välttelin kaikin keinoin marsseja, pyöräilyretkiä tai hiihtoretkiä. Onnistuin aina luikertelemaan niistä pois. Aluksi se oli helppoa. Nopea käynti lääkärissä ja luonnollinen normaali 37,6 kehonlämpöni tulkittiin kuumeeksi, mikä toi minulle aina vapautuksen palveluksesta.

Lopulta potilastietoni täyttyivät. Lääkäri ihmetteli sitä ja jatkuvaa kuumettani, joten otti sairaalaan tarkkailuun. Eivät löytäneet minusta mitään vikaa. Lääkäri vain vitsaili, että minun täytyy olla lämminverinen ja siten aatelissukua koska mitään muuta ei löytynyt, tuo vertaus oli lähinnä hevosiin. Läksi leikkiin mukaan. Kerroin hänelle ruotsalaisesta esi-isästäni, joka saapui Suomeen vuonna 1550. Ruotsin kuninkaan Kustaa Vaasan luotettuna sotapäällikkönä hän sai palkkioksi kuninkaalta kartanon ja noin 3000 hehtaaria maata suomesta. Mietin silloin ääneen, olisiko tämä "jalo" perintö syynä syvään rakkauteeni armeijaa kohtaan ja lämmin verisyyteeni Hahaha! Joopa joo sanoi lääkäri ja duo naurua päälle.

Takaisin armeijaan. Jussi ja minä livahdimme silloin tällöin kaupunkiin hänen moottoripyörällään muutamalle drinkille. Lupaa ei tietenkään koskaan ollut poistua varuskunnasta, ja siitä johtuvat rangaistukset olivat vain tiedetty seuraus ja vapautus muusta palveluksesta, tavallaan lomaa ja tutustumista maailman historiaan omassa rauhassaan

Eräänä iltana päätimme lähteä ensin usean päivän "kotiseutulomalle" mitä seuraisi varmaankin muutaman viikon vartioitu loma. Menimme komppanian vääpelin luona käymään ensin, hän oli vanhempi, sodan käynyt entinen sotilasmestari, joka oli alennettu "?". Hän oli järki äijä. Kerroimme hänelle suunnitellusta retkestämme, ja huomautimme matkustusasiakirjojen puutteesta. Voisiko hän kenties... nopeuttaa prosessia tai auttaa muuten?

Aluksi hän kieltäytyi. Mutta olimme sinnikkäitä, ja lopulta hän antoi periksi, epäilen, että tajusi ettei päästä meistä muuten eroon. Hän sanoi ilmoittavansa meidän kolmen vuorokauden lomasta komppaniaan, ja että meillä on lupa lähteä heti. Hän ehdotti myös , että kävisimme parturissa "loma-aikanamme", koska hiuksemme olivat ilmeisesti liian pitkät..

Lähdimme heti lomille ja eri suuntiin. Minä palasin viiden päivän kuluttua, Jussi viikon kuluttua, molemmat olimme hieman suunniteltua pidempään, ja molemmilla oli edelleen pitkät hiukset. Edessä oli toiset kaksikymmentäneljä vrk "putkaa", ja luonnollisesti eri varuskunnissa.

Lopulta upseerit alkoivat ymmärtää, eli tajuta, että olimme sotilaallisesti "epäkorrekteja, sopimattomia". Joten meille myönnettiin tiettyjä vapauksia, tekojamme tarkasteltiin suvaitsevaisemmin. Meidän annettiin toimia yllättävän itsenäisesti.

Mutta me emme käyttäytyneet huonosti. Emme voineet. Emme olleet hölmöjä ehkä paremminkin päin vastoin, Emme koskaan olleet varsinaisia ​​​​häiriötekijöitä, vain kokeneita keppostelijoita. Minä palvelin hieman yli yksitoista kuukautta, lisäaika mukaan lukien, kun taas Jussi palveli hieman pidempään. Minulla oli virallisesti vain kaksi lomaa koko armeija aikana. Mutta todellisuudessa olin useammin lomalla tai "vapaalla" kuin kukaan muu ikäryhmässäni. Nuo kaksi virallista lomaa olivat valaloma ja kolmen päivän loma, joka myönnettiin, kun vaimoni synnytti poikamme. Anoppini oli soittanut komppanian vääpelille ja pyytänyt häntä antamaan minulle loman. jotta pääsen katsomaan poikaa. Olin silloin poistumiskiellossa. Kun menin hakemaan lomapapereitani, vääpeli muistutti: "Muista sitten käydä katsomassa poikasi ja vaimosi." Lähdin lomalleni juhannusaattona, joten suunnisti suoraan juhannuksen viettoon ja juhannusjuhlille. Kaksipäivää meni juhannusta juhliessa. Juhlien jälkeinen krapula painoi päälle ja lomaltapaluu oli edessä. Ensin oli kuitenkin tehtävä reissu sairaalaan, jossa vaimo ja poika odottivat, sitten takaisin varuskuntaan. Omat lomat, joille ei lupia kyselty, kuluivat muissa merkeissä, eli eivät sisältäneet vierailuja vaimon luona. Ehkä juuri siksi hän oli päättänyt kerran tulla yllätyskäynnille varuskuntaan, äitinsä kanssa.

Olin juuri mennyt punkkaan lepäilemään komppaniassa, kun päivystäjä herätti karjumalla nimeni. Huusin hämmentyneenä, "mistä oli kyse". Päivystäjä huusi, "sinulle soitetaan." Alikessu oli sotkusta linjoilla ja kertoi taitavan lakonisesti vaimon ja anopin odottavan siellä. "Voi vittu," sanoin minä, ja ja lisäsin ok minä tulen".

Tapaaminen sotkussa oli kaikkea muuta kuin lämminhenkinen. En tykkää yllätyksistä, ja teinkin sen vaimolle selväksi. "Jatkossa ei enää minkäänlaisia ​​yllätyksiä, kaikki on sovittava etukäteen", sanoi. Vaimo oli luultavasti odottanut riemukkaita ylistyksiä yllätysvierailustaan, mutta sain hänet vakuuttuneeksi siitä, että toiste hän ei tulisi kutsumatta. Sen jälkeen hän lähetti vain kirjeitä, sain putkassa lukea niitä. Päivystävä upseeri toimitti ne, tosin ensin tarkistettuaan, ettei niissä ollut mitään "sopimatonta".

Komppanianpäällikköä pidettiin kovana ja ärsyttävänä miehenä, mutta hän ei ollutkaan se tyrannimainen hahmo, jona monet häntä pitivät. Minun näkemykseni oli toinen. Minusta hän oli ihan mukava tyyppi. Kerran hän kutsui minut juttusille. Keskustelu oli rentoa ja ilman armeijan muodollisuuksia. Kerroin hänelle, miksi en sulata armeijan toimintatapoja, ja hän tuntui ymmärtävän näkökantani, ainakin oli ymmärtävinään. Hän kuitenkin totesi, että jos aihetta on, rangaistus tulee, mutta se on vain muodollisuus. Meidän rehellinen keskustelu minun sotilasjärjestelmää kohtaan tuntemista epäilyksistä johti odottamattomaan luottamuksen tasoon, hän näytti tunnustavan minun luontaisen vastuuntunnon. Tämä ymmärrys teki minusta komppanianpäällikön "luottomiehen", ja tehtäväni oli saattaa ongelmallisia henkilöitä, mielenterveysongelmista kärsivistä sotilaista rikostaustaisiin, lääkäritarkastuksiin ym (punaiset paperit). Minun ymmärtäväinen ja rauhallinen käytökseni ja koettu luotettavuus ampuma-aseiden kanssa tekivät minusta ihanteellisen henkilön näihin herkkiin tehtäviin. "Sinulla on luonne, johon voin luottaa, ettet mokaa aseen kanssa", komppanianpäällikkö sanoi, viitaten minun kykyyn pysyä hillittynä jopa potentiaalisesti rähjäisissä tilanteissa.

Yksi erityinen tapaus muistuu mieleeni. Hän oli 27-vuotias alokas ja saapui suoraan vankilasta kasarmille ja aiheutti välittömästi levottomuutta uhkauksillaan ja aseiden hankkimisyrityksillään. Komppanianpäällikkö antoi minulle tehtäväksi saattaa "uhkaileva" alokas lääkärin tarkastukseen toiseen varuskuntaan.

Konepistooli ja lippaassa kovat ammukset istuin potentiaalisesti vaarallisen henkilön kanssa kuorma-autonlavalla kuljetuskopissa matkalla lääkäriin toiseen varuskuntaan. Pelon ja uhkailun luoman vaaran sijaan kävimme siellä kopissa rauhallista ja perusteltua keskustelua. Matkan aikana alokas kysyi mahdollisen pakoyrityksen seurauksista. Vastasin hänelle, "jos meinaat paeta, niin älä ainakaan nyt hyppää, särjet itsesi, odota kun pysähdymme kohta liikennevaloihin, silloin sinulla on pienempi vaara särkeä itsesi, ja toisekseen siinä ei ole mitään järkeä, ensinnäkin olet käsiraudoissa, joudut heti kiinni, ja toisekseen muutaman päivä putkaa ja tämä sama uusiksi, jos nyt mentäisi vaan sinne lekurille, saat sieltä 100% varmuudella punaiset paperit ja olet illalla vapaa mies menemään minne haluat" Alokas kysyi " ampuisitko jos hyppään" vastasin " en minä hullu ole, että rupeaisin tämmöisen asian takia ampuilemaan, eli en apuisi edes varoitus laukausta", ja lisäsi," ei varmaan tarvita noita käsirautoja nyt, laitetaan ne sitten takaisin kun mennään lääkärille, pientä rekvisiitta" puheeni oli pragmaattisuudella ja aggressiivisuuden puutteella höystettyä lässytystä. Poistin sitten käsiraudat luottaen alokkaan tilanteen ymmärtämiseen.

Alokas ymmärsi ja valitsi tämän vähiten vastustusta tarjoavan tien, ja sai lääketieteellisen kotiutuksensa eli punaiset paperit ja palasi siviilielämään. Tämä ei ollut yksittäistapaus; Minusta tuli tosiasiallinen saattaja monelle sotilaalle matkalla "punaisiin papereihin" - lääketieteellisiin kotiutuksiin armeijasta.

Näiden poikkeuksellisten tehtävien lisäksi toimin myös ryhmänjohtajana sekä päivystäjänä (ei apupäivystäjä) yp palvelusaikana mikä oli noin vajaat kaksi kuukautta. Tehtäviini kuuluivat komppanian herättäminen, heidän organisointinsa ja kuljettaminensa (marssittaa siirtymät) erilaisiin tehtäviin ja huoneiden(tupa) tarkastaminen. Eräänä aamuna löysin yksinäisen alokkaan huoneessaan kamppailemassa varusteidensa kanssa kun muuta alokkaat olivat jo rivissä ulkona, hämmentyneen ja kyynelien partaalla olleelle alokkaalle tarjosin nuhtelemisen ja huutamisen sijaan lohduttavia sanoja ja käytännön apua, sanoin "Tämä on vain peliä, älä ota tätä liian vakavasti", ja kysyin mikä mättää, ja vastauksena oli epätoivoinen: En laittaa näitä kaikkia päälle enkä "patinmurskaajaa" kivääriin. Rensselit oli sekaisin, ja alokas murtui itkuun. Siinä hetkessä, keskellä sotilaallista tehokkuutta, oli hätääntynyt nuori ihminen. Annoin hänelle nenäliinan ja pyrin rauhoittelemaan: "Tämä touhu on tosiaan vain leikkiä, ei tätä kannata ottaa noin vakavasti." Selitin kärsivällisesti, että "patinmurskaaja" kuuluu rynnäkkökivääriin, mutta tänään käytettäisiin vain vanhaa harjoittelukivääriä. Neuvoin häntä miten varusteet puetaan päälle ja miten tilanteen toimitaan. Sen jälkeen vein hänet riviin ja ilmoitin kessulle, että homma on hanskassa.

Olin jo huomioinut tämän pienen, hiljaisen alokkaan jo aiemmin. Hän ei käynyt iltaisin sotilaskodissa. Päätin ottaa selvää, mikä oli hätänä. Palveluajan jälkeen, kun muut suuntasivat sotkuun, olin silloin päivystäjänä ja menin hänen luokseen. Löysin hänet nukkumasta. Nähdessään minut alokas säikähti ja alkoi paniikissa laittaa kenkiä jalkaan. Rauhoittelin häntä ja kysyin, miksi hän ei mennyt sotkuun. "En minä pääsen", hän vastasi. Kysyin "miksi", päivystäjä vain nauranut hänelle, eikä päästänyt häntä sotkuun, sanoi alokas "Ei perkeleen!" Sanoin ja kehotin häntä laittamaan päälle, niin lähdetään yhdessä sotkuun.

Pyysin erään "korpin" päivystämään puolestani ja lähdimme sotkuun. Katselimme paikkoja, sillä hän ei ollut koskaan käynyt siellä. Joimme munkkikahvit ja mikä tärkeintä, hän sai soittaa kotiinsa. Se oli mahdollisuus, jota ei muualla kuin sotkussa varusmiehillä ollut. Illan mittaan juttelimme kaikenlaista. Palattuamme komppaniaan vakuutin hänelle, että, niin kauan kuin minä olen siellä, niin hän pääsisi sotkuun ilman "pelleilyä". Sanoin myös, että hän voi tulla luokseni ongelmissaan, ja asiat järjestetään.

Kävimme sotkussa yhdessä useamman kerran, ennen kuin alokas uskalsi mennä sinne yksin. Päivystäjät olivat olleet se ongelma, mutta sekin alkoi olla mennyttä. Olin alussa seuraamassa kun hän teki ilmoituksen, ettei asiattomuuksiin mentäisi. Monet alikersantit ja korpit tuntuivat potevan huonoa itsevarmuutta, ja purkivat sitä omaa heikkouttaan heikompiin. Erityisesti ne olivat ongelma tapauksia jotka olivat saaneet arvonsa "puskahyppelyllä" ilman siviilikoulutusta, he tunsivat tarvetta päteä, eli olivat hölmöjä.

Armeijaurani huipentumia oli ampumataitoni. Olin hyvä ampuja, ammuin monta valiota ja sain niistä lomia, jotka tosin poltin omilla luvattomilla kapakka kierroksilla. Pääsin tarkka-ampuja ryhmään, mutta epäasiallisen käytön vuoksi jouduin lähtemään. Ironista kyllä, olin ennen armeijaa ampunut vain starttipistoolilla ja tehottomalla ilmakiväärillä. Toiset olettivat, että olin kova metsämies. He kyselivät mikä on tarkkuuteni salaisuus. Kerroin se heille, "tähtään siihen mustaan ​​ympyrään taulun keskellä ja pum, se on siinä, ja kysymykseen, olenko ampunut paljonkin ennen, vastasi aina" olen aika paljon, velipojan starttipistoolilla, ja ilmakiväärillä missä panos jäi aina piippuun, niin he kiittivät neuvoista ja sanoivat "haista paska".

Yleiskuntoni armeijan aikana romahti totaalisesti. Cooperin testin keskeytin ja lepäämällä välillä. Minkä jälkeen määrättiin juoksemaan puoli tuntia joka ilta urheilukentällä sotkunvieressä, mutta aina päädyimme juoksun sijaan valvojina toimineen joko korpin tai alikessun kanssa munkki kahveelle sotkuun. Se olisi ollut muuten simputusta ja toisekseen kukaan ei uskaltanut vastustaa kun sanoin että "nyt mennäänkin munkki kahveelle" Siviilissä kunto palautui sitten normaaliksi, kun sai liikkua vapaasti.

Siviilin lähtöni ei sekään sujunut aivan oppikirjojen mukaan. Sotilaspassikuva maksoi 3 markkaa, enkä suostunut periaatteesta sitä maksamaan. Valtio minut sinne pakotti, luulisi sen maksavan kuvankin. Niinpä lähdin ilman kuvaa passissa. Poliisiasemalta ei leimaa herunut kun ei ollut kuvaa. Ei haitannut, mihin sitä passia olisi tarvinnut, ei mihinkään. Myöhemmin tyttäreni sai sen kassakirjaksi kauppaleikkeihin, siinä kai sen tarkoitus.

Kertausharjoituskutsu ei innostanut. Työni oli metallifirmassa, ja työparini, insinööri Masa, sai myös kutsun. Johtoporras yritti estää Masan lähtöä kaikin konstein, mutta turhaan. Minä en aikonut mennä. Sitten tuli Lauantai milloin piti ilmoittautua kertausharjoitus paikkakunnalla viimeistään klo 12.00, Olin ajamassa erään kirkonkylän ohi kun kello oli n 11.30 joten ajattelin soittaa kertausharjoituspaikalle, kertoakseni, etten tule. Mainitsin majanmuuton ja sairaan tyttären. Kapteeni vaati tulemaan. Sanoin, "etten voi tulla ja se päätös pitää, ja lisäsin että eikö siellä ole ketään sellaista herraa joka voisi päättä asioita näin puhelimitse," "ei ole" sanoi kapiainen, sitten se sanoi "hetkinen", ja puhelimeen vastasi sotilaslääninkomentaja everstiluutnantti. Kerroin kaiken kaiken rehellisesti. Niin hän sanoi, "laittaisin kaiken paperille ja lähetä hänen nimellä lääninesikuntaan. Näin minut vapautettiin.

Lähetin kirjeen esikuntaan ja pyysin vapautusta ja sain vapautuksen rauhanajan toiminnasta. Sen jälkeen minua ei ole häiritty. Työparini insinööri Masa ihmetteli kun tuli töihin kertausharjoitusten jälkeen, miksi minua ei näkynyt. Kerroin saaneeni vapautuksen, mutta hän ei uskonut selitystäni. Moni muukaan ei ole uskonut.

Pärjäsin armeijassa hyvin, koska olin rehellinen ja osaan puhua asiat oikealla tavalla. Sama päti kertausharjoituksiin. En tarvinnut pokkurointia enkä papereita, asiallinen puhe riitti. Armeija on paljon muutakin kuin vain harmaata massaa ja kuria. Se on kokoelma inhimillisiä tarinoita, joissa pienet teot voidaan tehdä suuren eron. Ja joskus, muistutus siitä, että "se on vain leikkiä", voi olla juuri se, mitä joku tarvitsee.

Mennäänpä seuraavaksi avioliiton "saloihin", mistä myös on jonkun verran kokemusta. Kaksi avioliittoa kolmas jäi kihlauksen asteelle, yksi avoliitto ja muutamia kosinta yrityksiä on tullut eteen, mutta olen jaellut "rukkasia" vähän kuin rukkas-Antti helppoheikkinä markkinatorilla.

AVIOLIITOT

Mutta pohjusta ensin sitäkin.

ELI POHDITAANPA VÄHÄN AVIOLIITTOA.
Mikä on häitten merkitys, miksi häät, eikö riitä että parit ja nimenomaan mies ja nainen, sekasikiöt ei ole tervettä parisuhdetta, ja tarkoitan tällä samaa sukupuolta olevia. Niin siis eikö nämä yhteiselämää suunnittelevat terveet parit, voisi käydä yhdessä vaikka juhannusjuhlilla tai vaikkapa joulun aikaan käydä ottamassa yhdessä kuppia ja sopia samalla yhteiselosta. Jos kaipaa isompaa juhlaa, niin silloin voisi repäistä oikein kunnolla, ja mennä kaveriporukan kanssa kapakkaan ja vetää oikein kunnon kännit. Hilpeänä hiipiä sitten etukäteen varattuun hotellihuoneeseen ja siellä ryhtyä naimaan oikein kunnolla, yhteisen taipaleen alkamisen kunniaksi. Hotellihuoneeseen ei tietenkään kaveriporukka oteta mukaan?? Tällainen "hääseremonia", eikö se riittiäsi. Miksi pitää järjestää häät, ja avioliittokin on aivan turha "systeemi". Yhdessä voi olla ja asustella ilman avioliittokin sekä hankkia lapsia. Siinä tapauksessa voi avioliittoa ajatella, jos ei luota toiseen, vaan haluaa kirjallisen todistuksen, omistusoikeudesta ja siitä sormeen merkiksi sormuksen. Miksi valita avioliitto, kun on parempikin vaihtoehto, avoliitto, minkä solmimiseen riittää aito rakkaus. Jos se ei kestä, niin se on moro, eikä muuta, ehkä pari muovikassia mihin saa kamansa pakattua. Olen monesti ihmetellyt häitä ja niitä seuranneita avioliittoja. Etenkin tuttavien pelleilyä. He ovat täysin järkeviltä ihmisiltä vaikuttaneet kaikki, ehkä jotkut hieman "nynnyiltä". Sitten he ilmoittavat menevänsä naimisiin ja järjestävänsä häät, jolloin ensimmäinen ajatukseni on ollut, ei perhana, missä järki. Minutkin on näihin häihin kutsuttu, mutta en ole koskaan mennyt. Teatterista tykkään, käyn paljon teatterissa, mutta hääteatteri ei kiinnosta. Häät joissa juhlitaan "joltakin olemattomalta" korkeammalta voimalta "joka todellisuudessa onkin vain kuvitteltu hahmo omassa päässä" niin tältä saatua omistusoikeutta toiseen ihmiseen. Ihmettelen etenkin sitä miten monet suomalaiset miehetkin, nämä suomalaiset jurrikat innostuvat häistä, vähän kuin armeijasta. He kai ajattelevat sielun syövereissään, vain kauppa tilaisuutta. Missä heille luovutetaan laillinen omistusoikeus reikään, joka saattaa olla käyttämätön tai sitten useaan kertaan ainakin jo koeajettu. Oikeammin se omistusoikeusoikeus koskee sitä reikää ympäröivää lihaa, joskus bonuksena saattaa tulla muutama kilo läskiä. Tai jos oikein huonosti käy, niin saat vain nahkaa ja luita sekä jonkun kilon sisäelimiä. Näitä kirkossa myytävistä naisista minä säälin niitä joilla oli elämää, ennen tätä kauppatapahtumaa, minkä hän menetti kaupan seurauksena pilaten elämänsä. Ne naiset joille tämä "kauppatilaisuus" on ainoa mahdollisuus saada mies, samoin kuin takakamarin pojille ainoa mahdollisuus saada nainen, niin siinä tapauksessa "kahlita kauppatilaisuudessa" on oikeutettua, ettei vain pääse karkaamaan, heille tällainen kauppa voi olla hyväkin.
Onneksi, mutta kenen, kenties avioliittoa ajattelevien onneksi, että tämä hää ja avioliitto hömpötys on jäämässä pois, ei enää vakavasti otettava vaihtoehto. Nykyään tyydytään asumaan vain yhdessä, mikä on kaikin puolin paras sekä helpoin ja järkevin tapa yhteiselämälle. Niin kauan kuin yhteiselämää on. Lisäksi "asumisliitossa" ei ole avioeron tuomaa tuskaa eikä paskaa.. Elinikäiset avioliitot, kuten myös avoliitot ovat menneisyyttä. Miksi roikkua toisessa kun ei ole "kipinää". Se kipinöintiä voi löytyä toisaalta, ja onnellinen yhteiselämä jatkuisi uuden kumppanin kanssa. Meillä on vai yksi elämä, ei pilata sitä roikkumalla, muualla kuin hirressä.

Sitten kuului kummia, sillä se tyttö, joka oli tanssireissulla mukana, silloin kun tein sen öinen huoltoasema keikan, eikä hän alaikäisenä voinut lähteä kapakkaan kanssani, niin se tyttö ilmoitti odottavansa lasta. Siihen aikaan elämäni oli melkeinpä ainoastaan bilettämistä ja "herkuttelu tyttöjen kanssa", minkä seurauksena oli nyt tapahtunut tuo, mikä ei ollut tarkoitus, että tyttö pamahtaa paksuksi. Sitä mahdollisuutta kun en ottanut vakavasti, vaikka tiesin sen vaaran, naitiin vaan. Kun pillun päällä oli, niin ei siitä hevin pois lähtenyt. Tyttö oli 17 v ja toiselta paikkakunnalta kaupunkiin opiskelemaan tullut suursikalanomistajantytär. Tyttö ei ollut ennen saanut mulkkua, eikä muutakaan käyttänyt mitään vastaavaa "sauvaa", joten minä sain kunnian olla tunnelinavaaja, edellä mainituin seurauksin. Seurustelin, tai ei se mitään oikeaa seurustelua ollut, olin vain sellaista, ole hänen kanssaan kun muita ei ole hollilla. Näin minun olin ajatellut, rumasti sanottu. mutta hän oli vain "hätävara". Sitten tytön opiskelut päättyivät, ja hän palasi kotiinsa eri paikkakunnalle. "Iskin" tuon tytön lavatansseissa, vaikka oli tehnyt niihin tansseihin jo kahdet treffit . Istuin silloin kaverini kanssa tanssilavan ohi kulkevan joenrannalla katselemassa ohikulkevia tyttöjä "vähä sillä silmällä", näimme sitten kaksi tyttöä kävelevän vähän matkan päässä, päätimme kokasta kaverini kanssa. Ensin kuitenkin sovimme kumpi otta kumman, "iskut" onnistui. Ja matkaani lähtenyt tyttö menetti neitsyytensä seuraavan yönä. Myös ne kaksi treffi tyttöni tulivat tansseihin, mutta he jäivät sillä kertaa "ilman". Silloin kun tyttö soitti ja kertoi odottavansa lasta, niin hän sanoi haluavansa heti naimisiin. Ai kun ihana kosinta, haluan heti naimisiin, aika romanttista ja vielä tytön suorittamana. Hyväksyin pienen puhelin-neuvottelun jälkeen tytön "kosinnan", Ok mennään naimisiin jos niin haluat. Tuota lupausta oli seurannut tavanomainen "rituaali", eli kihlaus, sormukset oli ostettu ja kihlajaisetkin pidetty? Käytän sanaa OLI, koska itselläni ei ole minkäänlaista muistikuvaa moisista tapahtumista, eli mistä kihlat oli ostettu ja missä kihlajaiset pidetty, varmaankin jonkin tärkeämmän asian ohessa tapahtuneita juttuja. Lisäksi tyttö oli seitsemäntoista (17v) eli alaikäinen, joten vihkilupa täytyi saada presidentin kansliasta
Tytön kanssa sovin, etten osallistu mitenkään häidenjärjestelyihin, hän saa hoitaa kaiken äitinsä kanssa. Ainoa vaatimukseni oli vain, että vihkitilaisuuden on lyhyt ja pienimuotoinen, eikä saa olla kirkossa. Tilaisuuteen kutsutaan vai lähimmät sukulaiset jos heitäkään. Mitään pippaloita eikä muutakaan häähölynpölyä ei saa järjestää. Pyysin tyttöä ilmoittamaan sitten minulle missä ja milloin moinen tilaisuus on, niin tulen paikalle. Tyttö järjesteli asiat äitinsä avustuksella, ja ilmoitti sitten ajankohdan ja paikan minulle. Kuten jo aikaisemmin kerroin, ainoa vaatimukseni oli pienestä vihkitilaisuudesta, mutta tyttö olikin äitinsä kanssa järjestänyt isot kirkkohäät. Ensimmäinen ajatukseni oli silloin, kun sain tietää mitä he olivat järkkäilleet, ei perkele, tuonko kanssa pitäisi mennä naimisiin, eihän tuohon voi luottaa. Itse olen sellainen, että minkä sovin, se pidän. Joten vaadin sitä myös muilta, enkä tykkää yllätyksistä. Eli tässä kaikki meni pieleen, ja vitutus oli sen mukainen. Koko avioliittosysteemi ja se hälynpöly sen ympärillä närästi ja närästää edelleen. Oli muuten ainoat häät, missä olen ollut mukana, vieraana tai kahlittavana. Häät on huonoa teatteria, teatterista kyllä tykkään, mutta en huonosta teatterista ja nyt joudun olemaan itse sellaisessa mukana ja vieläpä toisena pääosan esittäjänä.

HÄÄT
Avioliittoon ja häät on monelle tärkeä tapahtuma, niitä hehkutetaan ja valmistellaan, se on merkkipaalu jota tavoitellaan, se on astumisesta toisenlaiseen elämään. Joillekin se on elämän ainoa mahdollisuus päästä avioliittoon, saada puoliso. eikä sitä haluta mokata. Sanoin tässä minun tapauksessa avioliittoon joutuminen, koska minulle se ei ole tavoite, enkä pääsemistä avioliittoon pidä mitenkään hyvänä juttuna, saatikka joutumista. Olin 19 v kun jouduin tähän avioliittoon, mutta pääsin onneksi melko pian siitä pois. Mutta tämä joutuminen avioliittoon tapahtui tämän edellä mainitun 17 vuotiaan tytön kanssa, meille sattui vahinko ja tyttö pamahti paksuksi, niin kävi kun en ollut varovainen. Kerronkin seuraavaksi mitä siitä seurasi eli häät.. Hääpäivän aamuna äitini tuli herättelemään, oli aikainen aamu. Hän patisteli nousemaan ja rivakkaan, sekä menemään pesulle ja paskalle. Asuin silloin tilapäisesti vanhempieni luo, syystä että, muutaman päivän päästä oli armeijaan lähtö. Könysin sängystä tekemään aamutoimet, joka jälkeen laitoin Hesasta hankkimani muodikkaat vetimet ylleni. Ja sitten ajamaan kirkolle, joka oli toisella paikkakunnalla ja sinne oli matkaa n.100 km, mukaani läksivät äitini ja isäni sekä pikkuveli ja siskotyttö. Äitini kysyi matkalla, mitä avioliitto merkitsee sinulle, tuleeko mikään muuttumaan. Puoliunisena ja tokkuraisena autoa ajaessani mietin sitä kysymystä, ja tulin tulokseen ettei sillä mitään käytännön merkitystä ollut, jatkan elämääni normaalisti, eli samanlailla kuin ennenkin. Mainitsin ajaneeni autoa puoliunessa ja tokkurassa, miksi? Syy oli tietenkin väsymys, koska en ollut nukkunut, ainoastaan hetken torkahtanut ennen herätystä. Olin edellisenä iltana bändin kanssa keikalla, ja keikan jälkeen menin tytön luo, jonka tapasin siellä tansseissa. Tyttö oli romanipojan kihlattu, tyttö ei itse ollut romaneja. Tytön sulho oli ravimiehiä, ja oli sen viikonlopun jossakin kauempana raveissa. Emme voineet kuitenkaan olla tytön kanssa julkisesti yhdessä, emme edes yöllä, joten menimme eri matkaa ja eri aikaan tytön kämpälle. Kaikki meni hyvin, ja meillä oli mukava yö "naks naks". Aamulla ennen kukonlaulua menin sitten vanhempieni luo, torkahdin ja heti herätys joten siitä se puoliunisuus johtui.
Kun saavuimme kirkolle, vaimontekele oli siellä odottamassa. Hän oli varannut minulle parturin, joten menin sinne. Parturin mielestä ei hiuksilleni kuitenkaan kannattanut tehdä mitään, koska ne olivat hyvät. Minulla oli "Beatles-tukka + mini-vogue", se oli silloin muotia nuorilla miehillä, etenkin meillä muusikoilla piti olla sellaiset, omasta mielestämme ainakin. Kylillä sitä hiusmuotia kutsuttiin tiekarhun repimäksi turpeeksi. Vaimontekele oli käynyt myös samalla parturi/kampaajalla. Ja tulos oli kammottava, ei saatana ajattelin kun näin hänen pehkonsa. Mutta vai ajattelin, en sanonut mitään. Normaalisti vaimon tekeleellä oli pitkät suorat hiukset, se tyyli sopi hänelle hyvin. Mutta nyt hänellä oli tehty permanentti, ei saakeli, tytöstä oli tehty vanha akka, siis hän näytti vanhalta akalta.
Sen parturi käynnin jälkeen menimme kirkolle ja tyttö meni sakastin puolelle laittautumaan, mekko ym. Tuli sitten luokseni kirkoneteiseen, missä odottelin ja vitutti niin perhanasti. Vitutus johtui ensinnäkin syystä, ettei se teatteri miellyttänyt. Eikä se vitutus yhtään helottanut, kun vilkaisin kirkkosaliin. Sillä käytävän vasemman puoleisilla penkeillä istua törötti porukkaa penkit täynnä (vaimon tekeleen porukkaa), oikealla puolella käytävää oli neljä henkilöä, eli minun isä ja äiti sekä sisko ja veli. Vanhin veljeni ja toinen siskoni eivät tulleet, en tiedä tiesivätkö he edes niistä häistä mitään. Itse minä en ainakaan niistä kenellekään huudellut. Toisaalta en minäkään ollut siskoni enkä veljeni häissä. Minulle olisi ollut silloin ihan sama vaikka siellä ei olisi ollut ketään. Siinä kirkoneteisessä seistessä kävi myös mielessäni ajatus että, olisikohan paras vaan häippäistä. Mutta päädyin kuitenkin vain perkeleitä latelemaan mielessäni, vitutus oli kuitenkin rankkaa. Kirkko höpötyksen jälkeen menimme valokuvaajalle, sama kuvaaja oli myös kirkossa kuvaamassa. Hääkuvaa ottaessaan kuvaaja sanoi, saisiko vähän hymyä, sanoin siihen, ei tässä nyt pahemmin hymyilytä. Eikä hymyä niissä hääkuvissa näy, siis minulla. Häävastaanotto oli tytön (vaimon) vanhempien maatilalla. Otimme siellä onnitteluja vastaan, pöydän takana seisten, ja siinä pöydällä paloi kaksikynttilää. Siihen tuli pariskunta onnittelemaan, mukanaan pienet lapset, lapset halusivat myös onnitella. Kumarruin pöydän yli kättelemään lapsia, silloin tuli tarttui kynttilästä hiuksiini. Sain sammutettua tulen nopeasti, eikä siinä vahinkoa tullut, mitä nyt hiukset olivat lyhyemmät toiselta puolen. Äitini kertoi myöhemmin, että olin siinä tilanteessa käyttänyt sopimatonta kieltä. Häävieraat olivat katselleet toisiaan montut auki. Itse en muista mitä tuli sanottua. Monet ovat kyselleet meidän hääyöstä, olen vastannut, ettei minulla ole muistikuvaa hääyöstä. Se etten muista, ei johdu päihteistä eikä muusta vastaavasta. Voi olla ettei mitään muistamista ole, eli se hääyö ei ollut kummoinen, tai sitä ei ollut laisinkaan. Itse uskon ettei sitä ollut laisinkaan. Voi olla, että vaimo jäi häiden jälkeen kotinsa, ja minä läksin kotini. Me molemmat asuttiin silloin vanhempiemme luona/taloissa eri paikkakunnilla, välimatkaan n.100 km. Vaimoni kotipaikka oli siis maalla, eli hän oli maatilan tyttöjä, hänellä oli kaksi veljeä. Maalla pukeutuminen siihen aikaan oli vielä hyvin "standardisoitua", ja kaavamaista ainakin miehillä. Arkisin maalaismiehet/pojat pukeutuivat tyyliin, pusakka/toppatakki, hankkijanlippis, kumi/nahkasaappaat ja sarkahousut. Juhlaan he pukeutuivat mustaan pukuun, valkoiseen kauluspaitaan ja kravattiin sekä mustiin nahkakenkiin. Minä vietin paljon aikaani Helsingissä, koska äitini oli/on stadin gimma, ja hänen sukunsa asuu siellä. Isäni oli lupsakka savolainen, oikein puoleensa vetävä tyyppi. Eikä sitä vetoa stadin gimmakaan voinut vastustaa, joten hän oli jäänyt maalle. Minä olin siis paljon sukulaisissa Helsingissä, ja lisäksi soittelin kotikaupunkini bändissä. Joten vaatetukseni ja ulkonäköni muovautui paljolti niiden pohjalta. Tuoreen vaimoni perheelle tämä antoi aiheen arvostelulle. En pukeutunut samoin kuin toiset, tukka ei ollut samalailla leikattu kuin toisilla. Lisäksi minulla oli "pukinparta" ja viikset. Vaatteeni oli osin hankittu Intian basaarista, osa oli Kari Lepistön suunnittelemia muotivaatteita, olin kauhistus sillä perheelle. Mutta onneksi minun ei tarvinnut käydä siellä usein, eikä siten viettää aikaani heidän kanssaan. Tai olisihan minun pitänyt vaimon takia käydä siellä useamminkin, mutta....? Kun häistä oli kulunut viikonpäivät, niin meni pistäytymään sillä. Ajattelin silloin vain käydä vaimoani moikkaamassa, ennen armeijaan lähtöäni. Se oli virhe liike. Sillä vaimoni ja hänen äitinsä (anoppini) läksivät kierrättämään minua näytillä sukulaisten luona. - Tässä se nyt on meidän tyttären aviomies -. Voi vittu, silloin tiesin miltä eläintarhanapinasta tuntuu kun sitä töllistellään. Suurin osa näistä ihmisistä, joiden luona käytiin, oli nähnyt minut jo häissä. Kuitenkin piti vielä "sirkuskiertueelle" lähteä. Kiertuetta varten anoppi oli hankkinut minulle "pellevaatteetkin", oli mustapuku, valkoinen liian suuri kauluspaita, kravatti sekä saatanan kiiltävät vanhanaikaiset mustat nahkakengät. Kun sain tietää että, se pieni vihkitilaisuus olikin muuttunut kirkkohäiksi. Niin kävin hakemassa Helsingistä, vain ja ainoastaan sitä tilaisuutta varten vaatteet. Jotka olivat musta/vaaleanruskea viirukaspuku, paksupohjaiset värikkäät kengät (pääväri tummanruskea, jossa mustia ja kermanvärisiä raitoja), kellertävä kauluspaita ja ruskea krosetti. Mutta nämä vaatteet eivät kelvanneet anopinkiertueelle, ei ne varmaan olisi kelvanneet häihinkään. Mutta onneksi hän ei voinut sille mitään. En varmaankaan ollut "sirkuskierroksen" katsojille miellyttävä tuttavuus, näin uskon. Yritin tosin hymyillä ... mutta...mutta ei se tainnut onnistua, ainakaan luontevasti, se oli teatteria. Kahvit join ja pullat söin, mutta olin turhautunut ja poissa oleva. Sen varmaan kaikki älylliset huomasi.
Yksi erittäin ikävä sivuvaikutus, käsky, pyyntö" oli tällä avioliitolla, ja se koski oli minun muusikon ura haaveilijani. Minun täytyi jättää sellaiset ura haaveilut kokonaan. Ei ollut sopivaa että paremman perheen tytön aviopuoliso on vain tanssimuusikko, humppaukko? Joten möin kaikki soitto kamani ennen armeijaan lähtöä, läksin armeijaan kaksi päivää häiden jälkeen.

AVIOLIITON LOPPU
Kun palasin armeijasta siviilin, niin jatkoin elämääni kuin poikamies konsanaan, vaimoni asui toisella paikkakunnalla poikamme kanssa. Monesti en edes muistanut että olen avioliitossa. Se mitä olin vaimoni kanssa tekemisissä, niin se oli eee ee, en minä, eee myö, eee ee tyttö, jolle ei kelvannut mikään. Tämän muutoksen oli saanut aikaan hänen äiti, jonka vaikutuspiirin tyttö oli joutunut muutettuaan kotiseudulleen. Siis tytön äiti pilasi kaiken, tekemällä kaikki suunnitelmat avioliittomme ja elämämme suhteen, eikä tyttö uskaltanut vastustaa häntä. Hänen kotonaan äiti määräsi kaiken, myös tytön isä ja veljet olivat täysin äidin komennossa. Minulta ei kysytty mitään, kerrottiin vain mitä oli päätetty, vaikka kyse saattoi olla minun omista asioista. Minä olin oppinut päättämään omasta elämästäni ja asioistani itse, joten se sanelu systeemi ei kohdallani toiminut.
Se oli etäavioliitto joka ei toiminut missään mielessä, joten siinä ei ollut mitään järkeä. Joten jatkoin elämääni kuin poikamies konsanaan. Vaimo ei kuitenkaan tiennyt tästä elämäntyylistäni mitään. Siispä kun hän yllättäen tuli asunnolleni, luullen kaiken olevan ok, eli rakastavan miehen odottavan siellä ikävissään, minkä hän kertoi syyksi käynnilleen, eli ikävän. Mitä epäilin, joten kysyin, oletko tosissasi vai äitisi asialla, hän ei vastannut kysymykseeni, joten sanoin, et voi jäädä tänne, minulla on tapaaminen. Minkä sortin tapaaminen, kysyi vaimo ja katsoi vakavana, kuin aavistaen jotain. Sitten hän kysyi, onko sinulla toinen, mihin vastasin, on ja on kolmaskin. Mikä oli totta, eli se kolmaskin, sillä seurustelin kahden tytön kanssa, jotka eivät tienneet toisistaan. Tämän kuultuaan vaimo rupesi pillittämään, ja kysyi - miksi, miksi? mitä olen tehnyt väärin. Vastasin, - sillä ei ole mitään väliä, mitä teki oikein ja mitä väärin, koska asia on nyt tämä, eikä muuksi muutu -. Vaimo pyysi etten jättäisi häntä, siihen pyyntöön en suostunut. Siinä oli kaikenlaista tunteitten sekamelskaa. Kun se oli ohitse, ja vaimo koonnut itsensä, niin sovittiin että vaimo hoitaa erojärjestelyt, niin kuin hoiti häätkin, tulen sitten erokäräjille kun kutsu käy, ja jos on tarvis. Keskustelun jälkeen itkuinen vaimo soitti serkulleen, joka sitten haki hänet. Seuraavana päivänä sain puhelun tytön siis vaimoni äidiltä, eli anopilta. Hän kysyi, mistä tässä on kysymys, kun tyttö ei osaa muuta kuin itkeä. Sanoin, kyllä sinä sen tiedät, mistä on kysymys, ethän sinä muuten soittaisi. Annoin hänelle myös neuvon, millä voisi lopettaa tytön itkun, neuvoni oli, - kertokaa tytölle hyvä vitsi, niin itku muuttuu nauruksi, sillä vitsihän tämä meidän avioliittokin on-. Siihen rakastettava anoppi vastasi, jos näen sinut vielä joskus, niin saat kirveen otsaasi, vastasin siihen, kannatko aina kirvestä käsilaukussa ja katkaisin puhelun.
​
Hyppään tässä nyt muutamia vuosia eteenpäin. Sillä se ensimmäinen avioliitto ei ollutkaan vielä taputeltu, koska olimme vuosia myöhemmin taas yhdessä exsän kanssa avioerokäräjillä. Hänen uusi aviomiehensä syytti häntä huorinteosta ja haki avioeroa, ja avioero myönnettiin heille. Olin todistajana tässä avioero oikeudessa, koska exän huorinteko tapahtui minun kanssa. Tapaus oli tällainen. Olin exsän kotikylän ravintolassa käymässä, erään nykyisin hyvin tunnetun artistin kanssa. Sinne ravintolaan mennessä piipahdin katsomassa poikani basso jossa oli häikkää, nyt kun exsä tiesi missä olin, niin hän tuli sinne myös sinne, hänen miehensä oli autokaupoilla Hesassa ja tulee vasta parin päivän päästä. Kaverini, tämä artisti läksi sitten omalla kyydillä kotia, noin 100 km päähän, mutta minä jäin kylälle, ja menin exsän luokse yöksi, siihen taloon joka oli alun perin rakennettu meille häälahjaksi. Exsän aviomies oli matkoilla, ja piti olla siellä vielä muutaman päivän. Mutta tulikin pahaksi onneksemme jo aamuyöllä kotiin ja näkin meidät nukkuvan vierekkäin, ja tietysti alasti koska temput tehtiin. Läksin silloin exsän pyynnöstä tienpäälle, koska hänen aviomies alkoi riehua, särki muun muassa oven ja huonekaluja. Minä kävelin paljain jaloin paikalliselle taksiasemalle, siellä ystävälliset taksimiehet antoivat minulle sukat jalkojeni lämmikkeeksi, jalkani oli aivan jäässä koska oli syksy ja lunta maassa. Sitten taksimies soitti sen kapakan vastaavalle, jossa olin ollut esiintymässä, tämä naisvastaava käski tuomaan minut hänen asunnolleen (mitään seksuaalista ei kuitenkaan asunnolla tapahtunut, koska tämä vastaava oli lesbo, olin ollut hänen kanssaan aikaisemmin pari kertaa samoilla jatkoilla ja yäg nähnyt hänen olevan lesbo). Seuraavana aamuna töihin mennessään exsä toi tavarani sinne asunnolle. Hän tiesi missä olin, koska vastaava oli aamuyöllä soittanut hänelle. Menin sitten taksiasemalle, kysymään mitä olen velkaa, vastaus oli että asia on hoidettu, luultavasti tämä ravintolan vastaava oli hoitanut asian. Seuraavaksi menin kukkakauppaan ja kysyin, onko ruusuja, kauppias näytti ruusut. En tiennyt paljoko niitä oli, mutta käskin viemään ne kaikki exsälle, ja lähettämään laskun minulle, annoin hänelle laskutustietoni. Mainittakoon että tämä kukkakauppias asui vuokralla siinä exsän talossa, alakertaan rakennetussa talonmiehen asunnossa. Kun olin hoidellut kylällä asiani kuntoon, niin matkasin sen jälkeen linja-autolla kotiini joka oli n.100 km päässä..
Minun silloinen vaimoni sai tietää tapauksesta, kukkakaupan lasku tultua ravintolaamme. Meillä oli silloisen vaimoni kanssa kolme omaa ravintolaa. Vaimoni tiesi sen, että olin todistajana ex:än avioerokäräjillä, syykin oli hänellä tiedossa, mutta ei me asiasta koskaan keskusteltu. Sellaista elämä on.... Joskus, ainakin silloin kun avioliitto ei enää voi hyvin, niin kuin meillä oli tilanne silloin.
Minulle tällainen "päällekkäisyys" oli tavallista, eikä pahemmin haitannut menoa, oli jo vanha tapa, koska nuoresta pojasta lähtien oli monta tyttöä yhtä aikaa heilana.
Palataanpa aikaan heti armeijan jälkeen. Aloin seurustella silloin Leenan kanssa ja tapasin samalla tulevan toisen vaimoni, eli olin naimisisissa ja seurustelin samalla kahden eri tytön kanssa.

TOINEN "LIITOS" MIKÄ OLI SUURI VIRHE.
Olin muuttanut tulevan toisen vaimoni kanssa Helsinkiin asumaan. Minne tuli sittten kutsu avioerokäräjille, mitkä käytiin käräjöimässä kotikaupungissani. Tuleva vaimoni todisti, että olin tehnyt hänen kanssaan huorin. Mikä riitti avioeroon, jouduin tai paremminkin määrättiin maksamaan 5000 mk entiselle vaimolleni henkisestä kivuista ja särystä. Mutta en vielä tänäkään päivänä ole maksanut penniäkään siitä 5000 mk, miksi minun pitäisi maksaa siitä ettei avioliitto toiminut. Olin vapaamies, joten avioituminen uuden tyttöni kanssa oli mahdollista. Minä en avioliitto systeemistä tykännyt, mikä asia on tullutkin jo mainittua, kun en niistä touhuista tykännyt niin en mitään kosintaa suorittanut, kuten en silloinkaan kun menin ensimmäiseen avioliittoon. Koska avioliitto oli uuden tyttöni/naiseni toivelistalla ensimmäisenä, joten sovittiin että, pistäydytään joku ilta kappelilla, niin se asia on hoidettu. Olimme muuttaneet asumaan Roihuvuoreen, joten meidät vihittiin avioliittoon Roihuvuoren kappelissa, se oli torstai-iltana, töiden jälkeen klo 18.00. Vihkipastori oli radiopastori Nilla Outakoski, ja todistajina oli kaksi seurakunnan työntekijää. Pastori kysyi ennen vihkimistä, pitkän vai lyhyen kaavan mukaan. Sanoin, - mahdollisimman lyhyen -. Pastori vastasi siihen,- katsotaan nyt miten kauan jumala puhuttaa -. Tähän minä, - toivotaan ettei sillä olisi paljoa asiaa -, eikä sillä ollut. Vihkimisen jälkeen pastori kysyi, onko meillä mitään juhlatilaisuutta. Sanoin siihen että meinattiin käväistä herttua krouvissa ottamassa parit. Mutta on meillä puolikas pöytäviinapullo kämpillä, jos sopii niin käydä yhdessä parit huikat ottamassa. Ei se sopinut pastorille, joten menimme kahdestaan krouville. Seuraavana aamuna fasaanit antoi herätyksen kaakattamalla ikkunan alla. Tulivat hakemaan aamupalaa, olivat tottuneet siihen, että saavat aamupalan meiltä. Keitimme kahvit, jonka jälkeen lähdimme tuoreena mutta krapulaisena avioparina kävelemään E-instituutin rantasaunalle. Oli perjantai päivä, kumpikin piti töistä rokulia. Rantaan vievällä tiellä vastaan tuli silloinen SAK puheenjohtaja Niilo Hämäläinen, hän asui E-instituutin omistamassa Strömsin kartanossa, aivan siinä rantasaunan vieressä. Yllätys oli kova kun Niilo Hämäläinen tuli meitä kohti käsiojossa ja onnitteli, teidät on kuulemma vihitty eilen, hän sanoi. Me kiitettiin onnitteluista, ja juttelimme siinä vähän aikaa, muun muassa kauniista ilmasta. Sitten jatkoimme matkaa rantasaunalle ja Hämäläinen jonnekin, minnekä lie ollut menossa. Me ihmettelimme sitä, mistä SAK puheenjohtaja oli tietonsa saanut, ennen kaikkea ihmetytti ne onnittelut. Hämäläinen oli suuri herra, ja me tavallisia duunareita. Mistä hän tiesi että meidät oli vihitty edellisiltana. Muuta yhteistä meillä kun ei ollut, kuin että asuimme samalla tontilla, ja Elanto oli yhteinen työnantaja hänellä ja tuoreella vaimollani ...en tiedä mistä tiesi? Kultainen sormus oli hankittu vihkitilaisuutta varten, mutta ei pidemmäksi aikaa, eli siihen sen sormuksen taru päättyi. Heti seuraavalla viikolla, myin sen sormukset takaisin siihen liikkeeseen, josta olin sen ostanut, ei meillä ollut kihlasormuksiakaan. Eihän se sormus ole muuta kun esine/symboli. Ei niitä tarvita, sillä oikea avioliitto syntyy ja solmitaan rakkaudesta, sisällä sydämessä eikä millään sormuksilla. Eikä sellaista rakkautta tarvitse kirkonkirjoihin välttämättä laittaa, eikä sinetöidä suurilla häillä, sillä häät on vain teatteria. Minä en henkilökohtaisesti kannattanut enkä halunnut avioliittoa, saatikka häitä. Mutta kun tämä uusi tyttöni/naiseni vihjaili jatkuvaan, että voitaisiinko joku ilta krouville mennessä käydä tuolla kirkon sakastissa, joten suostuin siihen viimein. Tämäkin tapaus on jäänyt muistiin varmaankin Outakosken ja Hämäläisen takia, ei tässä muuten mielestäni mitään erikoista ollut, tavallinen torstai päivä melkein, Mietin tätä kirjottaessa mikä oli meidän hääpäivämme, sen muistan että se oli torstai ja syksyllä joko loka tai marraskuussa, mutta mitäpä sillä enää on väliä.
Nyt sitten se "raadollisin" osuustarinasta, koska kerron avioliitostani ja vaimostani.
Tämän naisen kanssa tuli eräänlaista yhteistä taivalta 50 vuotta, kaksi yhteistä lasta ja kummallakin yksi lapsi ulkopuolelle avioliiton. Vaimoni nuorimman lapsen isä kuoli tuberkuloosin. Kävi hakemassa lapsen laitokselta ja kasvatin hänet omana lapsena. Erosimme välillä ja sitten taas uudestaan yhteen, ei kuitenkaan naimisiin. Näillä yhteen palaamiselle oli monenlaisia syitä. Yksi oli oli tällainen, kun muutimme erilleen niin lapset jäivät äidille, mutta ne otettiin häneltä pois, hänen huonon elämäntyylinsä takia (yleinen nainen)joka juoksenteli alasti pitkin kyliä ja lapset yksin kotona. Lasten takaisin saannin ehtona oli, että tulen takaisin "kotiin" huolehtimaan heistä. Asuin toisella paikkakunnalla, mutta muutin takaisin heidän kotiinsa. Sijaisvanhemmat eivät kuitenkaan tästä tykänneet, eivätkä oli halunneet antaa lapsia takaisin, joten he panivat hanttiin konsteja kaihtamatta (raha kysymys heille) ja vetosivat muun muassa lakiin. Joten pidimme palaverin, jossa oli mukana sosiaalihuollon puolelta lastenvalvoja ja johtaja, sijaisvanhemmat ja me, eli minä ja lastenäiti. Sijaisvanhemmat kärähtivät palaverissa valehtelusta (mies kun oli poliisi ja nainen kätilö), he kun luulivat että heitä uskotaan ja vetosivat joka asiassa suomen lakiin, mutta minä kyseenalaistin heidän laki tuntemuksensa. Koska olin ennen palaveriä opiskellut kirjastossa Suomen lakia ja nimen omaan lasten huostaanottoa ja muuta asiaan liittyvää. Kun sijaisvanhemmista mies (tämä poliisi) rupesi esitelmöimään meille Suomen laesta, niin sanoin että puhut palturi. No siinä vähän aikaa väiteltiin, kunnes sosiaalihuollon johtaja ratkaisi asian hakemalla lakikirjan. Hän etsi lakikirjasta kohdat josta väittelimme ja lukin ne. Voi niitä poliisin ja kätilön ilmeitä kun sosiaalihuollon johtaja sanoi minun olleen oikeassa. Samalla selvisi sekin, että poliisilla oli ihan oma lakinsa, eli hän oli sepittänyt kaiken, luotti varmaankin siihen ettei hänen sanomaansa poliisina kyseenalaisteta. Sosiaalihuolto päätti antaa lapset takaisin meille, ehtona oli se että minä asun myös siellä lasten kanssa. Kun asuimme toisella paikkakunnalla, ennen tätä äsken kerrottua tapausta niin sielläkin oli vastaavanlainen tapaus. Olin silloin vaimon ja lasten asunnolla, missä olin itsekin kirjoilla mutta en asunut siellä. Sinne tuli kaksi naista sosiaalihuollosta koska lastenvalvontaan oli tullut ilmoitus heitteelle jätetyistä lapsista, koska lapset on yksin kotona ja äiti (pumpattavana jossain). Sosiaalihuollon naiset tulivat hakemaan lapsia sijaispaikkaan, kun heille selvisi että minä olen lasten kanssa, niin asia raukesi siihen. Meidän avioliittonsa oli myrskyisä, ja suurelta osin sen pettämisen takia, mehän petimme toisiamme oikein olan takaa, eli vuoroin vieraissa, kun toinen petti, niin toinen kosti samalla mitalla, niin silloinhan ei kummallakaan ollut "napisemista".
Väkivaltaa suhteessa ei ollut missään muodossa, no ehkä jonkun verran henkistä vaimon taholta, mutta fyysistä ei koskaan. Vaikka minua pidettiin "vaimon hakkaajana", mikä oli valhetta. Tämä tällainen käsitys ihmiselle oli, koska vaimoni kertoi heille niin. Kuten olen kertonut, vaimoni meni menojaan, jotkut fiksuimmat ihmiset kysyivät häneltä miksi? Vaimoni kertoi heille, ettei voinut olla kotona koska minä hakkasin häntä, joten hänen oli lähdettävä pakoon. Tämä oli tällainen keksitty veruke, tavalla kuin lupa lähteä. Miten vaimo tällaisen jutun keksi. Se tapahtui näin. Asuimme Helsingissä, se oli avioliittomme alkuaikoja. Oli alku kesää ja meidän oli tarkoitus lähteä maalle kesälomalle. Oli perjantai ja viikonlopun aikana lähdemme lomille, se oli tarkoitus. Perjantai meni eikä vaimoa kuulunut töistä kotiin, ei lauantaina eikä sunnuntaina, silloin aloin hermostua, oliko tapahtunut jotain. Sitten maanantai aamuna soitettiin HYKS.tä, että täällä olisi potilas joka pääsisi pois, tuletteko hakemaan vai laitetaanko taksiin, sanoin, laittakaa taksiin. Vaimo tuli kotiin naama mustana ja sieraimet tuppoja täynnä. Kysyin mitä oli tapahtunut, mutta en saanut mitään järkevää vastausta, ja se jäin minulle mysteeriksi. Sanoin ettemme voi lähteä lomille ennen kuin naamasi on kunnossa. Mutta vaimo oli erimieltä, ja sanoi että lähdemme mahdollisimman pian, kyllä hän jotain tästä naamasta keksii, ja keksikin. Menimme vaimoni kotipaikalle, siellä kaikki päivitteli sitä naamaa, mutta vaimo ei selitellyt mitään, minun kuullen. Menin ulos istumaan liiterin edessä olevalle penkille, niin kohta anoppi siis vaimoni äiti tuli siihen ja alkoi haukkumaan minua, koska olin hakannut tyttärensä naaman huonoon kuntoon, yritin selitellä etten minä, mutta eihän sitä kukaan uskonut, ja näin minusta tuli vaimon hakkaaja. Kun vaimo huomasi sen tarinan uppoavan hyvin ihmisiin, niin hän alkoi käyttää sitä aina syynä reissuilleen, täytyi lähteä pakoon sitä hakkaajaa. Kysyin vaimolta miksi, niin hän sanoi, älä välitä pienistä, sinä tiedät totuuden. Niin tiesin mutta mitäs hyötyä siitä oli. Vaimo oli jo heti avioliiton alusta asti oikea super valehtelija ja saatanan kieronainen, häneen ei voinut yhtään luottaa, se luuli että uskon kaikki ne valheet ym kieroilut kautta-aikain, mutta kuitenkaan ne ei menneet mikään läpi, jos joku juttu on jäänyt minulle epäselväksi, niin olen ottanut siitä selvää muuta kautta, ja tiennyt totuuden, ja se siitä, minä tavallaan turruin tuohon. Joidenkin mielestä oli lempsu, mutta minulla oli lapset, en voinut heitä jättää yhden naisen (vaimon) takia. Niin kuin sanon, minulla on vain yksi elämä joten en tuhlata sitä johonkin tyhjänpäiväisiin väittelyihin ja riitoihin, jos jotain on tapahtunut niin on tapahtunut, ei sille enää mitään voi.
Kerronpa vielä pari tapausta tämän vaimoni tiimoilta. Hänellä oli tapa lähteä lomille maalle koti seudulleen ja syynkin minä tiesi, hänellä oli siellä vanhoja tuttavuuksia (miehiä) joiden luokse hän meni, minulle hän kertoi vain menevänsä lomalle lepäilemään. Joskus hän saattoi yllättäen lähteä tanssimaan esim jonnekin lavalle tai talolle. Meiltä oli vajaat kymmenen kilometriä kaupunkiin, mutta koskaan hän ei kyytiä pyytänyt, se kertoi sen, että hänellä oli kyyti odottamassa. Joskus saatoin kysyä jotain, niin vastaus oli, olet sairaanloisen mustasukkainen.
Kerran istui kuppilassa kaverini Reksin kanssa ja meidän pöytää tulla pölähti nuorimies, jota en tuntenut. Se oli jotain Reksi puolituttuja, he juttelivat siinä ja mies kertoi menevänsä kihloihin, ja morsiamen olevan ravintola xxxx,n omistaja xxxxxan. Reksi katsoi minua, vastasi siihen katseeseen hymyillen ja silmiä pyöritellen, sitten Reksi sanoi miehelle, tuossa istuu ravintola xxxx.n omistaja ja xxxxx.n mies ja nyökkäsi minuun päin. Nuori mies vilkaisi minua säikähtänyt ilme kasvoillaan, ja poistui ripeästi kuppilasta, ja se tilanne oli meistä vain huvittava, mutta voi mies parkaa.
Toinen tällainen "hupaisa" tilanne tuli kun olin ravintolan tiskin takana, eli työvuorossa, niin siihen tuli tuttu kaveri joka sanoi, sinun emäntäsi taitaa maata tuolla puistonrannassa alasti ja joku äijä könyää sen päällä. Sanoin, kiitos tiedosta ja läksi katsomaan mikä siellä on meneillään, kun pääsin rantaan niin näin siellä erään meidän ravintolan vakioasiakkaan jauhavan vaimoani, joten se oli nähty ja palasin töihin. Vaimo tuli sitten seuraavana päivänä kotiin ja kielsi tietenkin kaiken, höpö höpö sanoi vaan.
Näitä tällaisia vastaavia tapauksia on lukuisia. Hänen vauhtinsa kiihtyi niihin aikoihin kun meillä oli ne ravintolat, oli rahaa ja "huumeita", millä hankkia "nuoria kavereita". Vaimo käytti siihen aikaa suuria annoksia Xanor lääkettä, joka on suosittu huumaavalääke (reseptit kirjoitti eräs alkoholisoitunut lääkäri). Joten vaimoltani katosi se viimeinenkin järki sen lääkkeen voimasta, hän luuli olevansa Princessa ja minä oli kuulemma vain kateellinen pojille, kun kyselen. Jääköön ne muut tarinat kertomatta. eiköhän nuo jo kerro avioliittomme luonteen. Eli minä olin se vaimon hakkaaja, mustasukkainen ja kateellinen paskiainen. Meillä kun oli se kostonkierre, niin minä putosin kelkasta silloin kun vaimon vauhti kiihtyi, eli jäi paljon kostamatta, mutta sillä ei väliä.
Tämä vaimoni kuolla kupsahti keuhkoahtauma taustiin, kova tupakoitsija kun oli. Tytöt suunnittelivat papin kanssa hautajaisiin puhetta ja soittivat minulle, mitä minusta mainitaan siinä. Kielsin ehdottomasti mainitsemasta mitään minusta, mutta sitten annoin sen verran periksi, että etunimeni sai mainita muuta ei. Sillä avioliittommehan oli suurivitsi ja eihän hautajaisissa saa vitsejä siteerata, ja toisaalta se olisi ollut minua kohtaan suuri loukkaus, jos minusta olisi puhuttu siinä yhteydessä.
Nuorin tyttöni oli kertonut veljelleni, että isä surreen kovasti, mikä oli täyttä paskaa. Sillä en tuntenut enkä tunne minkäänlaista surua tai ikävää, vaan ainoastaan suurta helpotusta. Vaikka olimme hänen kuolemaansa asti ystäviä ja kävimme yhdessä sukulaisissa sekä minä hoidin hänen raha-asiansa ym vastaavat, ja tein vielä hänen perunkirjoituksen ikään kuin viimeisenä palveluna hänelle. Yhdessä ei kuitenkaan asuttu enää viimeisinä n,10 vuotena. Tämä oli karua kertomaa, niin oli elämäkin avioliittossamme, talouspuoli kuitenkin oli hallinnassa.

SITTEN "BONUS" OSUUS

TANSSIT JA TANSSIMINEN
Tanssit ja tanssiminen on aina kuulunut suomalaiseen vapaa-aikaan​. Olen seurannut tanssia ja tanssimista aivan aitiopaikalta ja kerronpa nyt siitä. Kuten jo aikaisemmin kerroin, että järkkäilin tansseja viitisen vuotta, vuokrasin muutaman tanssilavan kesäkaudeksi ja talvikaudeksi tanssitalon, kun lopetin sen hauskuudenpidon, niin aloin pyörittää vaimoni kanssa kolmea ravintolaa, ne olivat eri kaupungeissa, yksi niistä oli tanssiravintola, joten tanssit jatkuivat. Tanssi on kehonilmaisua, se on taide- ja urheilumuoto, jossa ihminen ketkuttelee vartalollaan musiikintahtiin, ja tätä tehdään kun ollaan huvittelemassa ja/tai paria etsimässä. Eli se on aikamoista peliä. Tämän tarinan otsikko on tanssit ja tanssiminen, se voisi yhtä hyvin olla myös, jos nyt olen vähän ilkeä, niin se voi olla tanssit ja nuss.....n enkä monen tanssijan kohdalla erehdy.
Olen seuraillut tanssijoita näissä omissa tanssipaikoissa sekä muusikkona tansseissa ja tehnyt omia havaintoja, ja nähnyt mikä on homman nimi. Erilaisilla tanssipaikoilla käy erilaiset ihmiset tanssimassa. Tanssitaloille tullaan tanssimaan, siis oikeasti vain tanssimaan, siellä siis tanssitaan oikeasti ja jotkut jopa hyvin, eikä mitään muuta. Joten niistä tansseista ei ole enempää sanottavaa.
Kapakoissa tanssi on sitten aivan muuta, siellä lähinnä "laahustetaan", eikä sinne kukaan tanssin takia tulekaan, vaikka sanovat menevänsä tanssimaan, mutta se on teko syy. Se oikea syy on kaikkien tiedossa, eli minulla ei ole siitä mitään uutta kerrottavana, joten kerron vanhaa faktaa. Kapakassa voi toki tanssia, jos niin haluaa. Mutta parketti on yleensä pieni, jonka takia tanssi on vain parien keskeistä toisiinsa nojailua ja laahustelua, ja usein hyvin vahvasti seksuaalista, eräänlaista soidinmenoa. Näin ainakin viimeistään siinä vaiheessa kun ilta vaihtuu yöksi ja viimeisen valssin aika lähenee. Näiden tanssin varjolla tapahtuvien soidinmenojen tarkoitus on lähinnä ottaa lähituntumaa kumppaniin, esilämmittää hänet mahdollista pariutumista varten. Tiedän sen että kapakantansseihin tullaan vain paria etsimään, tanssi on sivuseikka, sen varjolla on hyvä näitä soidinmenojaan pitää. Tiedän monta avioeroa, jotka ovat suoraa seurausta kapakantansseista. On haettu avioeroa koska puolison (mies tai nainen) tanssireissut ovatkin olleet näitä soidinmenoja, ja pariutumisia tanssikumppanin kanssa. Eli pelit soimaan ja pilit pussiin.
Näin kävi myös eräälle avioparille, kerronpa sen seuraavaksi. Avioparin lapset olivat jo isoja, joten heitä ei tarvinnut vahtia. Parisuhde oli ajautunut uomiinsa, se oli väljähtänyttä, siinä ei ollut enää sykettä. Mies ei enää innostunut mistään muusta kuin viikonlopun kaljoista, mutta nainen tunsi itsessään vielä sykettä, ainakin yhdessä paikassa kehoaan, enkä tarkoita nyt sydäntä vaikka sekin sykki, mutta laiskanlaisesti ja tarvitsi kyytiä saadakseen lisäkierroksia. Nainen halusi päästä tanssimaan, naapurin rouvakin kävi tanssimassa, ja hän on aina niin iloisella päällä tanssien jälkeen. Niinpä nainen jututti naapurinrouvaa ja päätti lähteä hänen mukaansa tansseihin. He menivät toiselle paikkakunnalle hotelliin, sen hotellin ravintolassa oli tunnetusti "hyvät tanssit". Naapurinrouva kertoi naiselle, millä tyylillä tanssitaan, tyyliin kuului miehen lujaote, hauskat jutut ja lopputaivutus hotelli huoneessa. Tällainen tanssityyli sopi naiselle erittäin hyvin, siinä tyylissä oli sykettä mukavasti ja laukaisi rentouttavasti. Nainen kävi tällaisissa kapakkatansseissa harva sen viikonloppu, kunnes se tapahtui, eli käry kävi. Eli aviomies sai tietää, mitä se tanssi oli ja erotuli.
Olihan nainen jo antaa lipsauttanut muutaman kerran aviovuoteen ulkopuolella. Joten irtiotto oli jo tapahtunut, eikä avioero enää kirpaissut, eikä hän tuntenut syyllisyyttä, vaan helpotusta, sillä nyt hän voi vapaasti jatkaa "tanssimista". Selvä ihminen kun seuraa tällaista soidinmenotanssia, niin se näyttää helvetin typerältä, ja nimenomaan se miesten tanssi, se näyttää typerältä, harvoin naisten. Miehistä vain harva osaa tanssi, mutta yrittää täytyy, ja se on veikeätä katsottavaa, naisista suurin osa osaa tanssia, joten se on ok, ja on kaunista katsottavaa. Mutta kuten on jo tullut mainittua, eihän se tanssi siinä soidinmenossa tärkeintä olekaan, vaan se hyvän tavaran ympärillä pyöriminen ja pakaroiden puristelu, siis ei omien, vaan toisen miehen vaimon.
No se oli kapakkatansseista, jossa vain laahustetaan ja pidetään soidinmenoja sekä ryypätään.
Muutama sana, sitten näistä lavatansseista. Lavatanssit ovat sekoitus kapakka ja tanssitalo meininkiä. Lavoille tullaan oikeasti tanssimaan ja siellä tanssitaan oikeasti, lavoille tullaan myös pitämään soidinmenoja. Yleensä lavatanssien soidinmenot aloitetaan laahustamalla ensin lavan nurkassa jonkin aikaa tangoja valssintahdissa ja päinvastoin. Sitten siirrytään luontoon tai autontakapenkille jatkamaan soidinmeno sekä pariutumaan. Olen myös havainnut lavojen seutuvilla pyörivän sellaisia pareja, jotka suorittavat vain tätä soidinmenoa ja pariutumista koko illan, käymättä lavalla laahustamassa ollenkaan. Se on varmaan tänä kaunis kesäinen Suomenluonto, joka vetää puoleensa.
Tanssilla ja tansseilla on myös muita ja muille merkitystä, kuin vain tanssijoille. Kuten yrittäjille, yhtyeille ja yhteisöille. Minulle itselleni tanssi on merkinnyt ja merkitsee paljon, koska olen tanssittaja. Olen ollut muusikkona tanssiyhtyeissä, sekä tanssien ja viihdetilaisuuksien järjestäjä. Sävellän myös tanssimusiikkia, jota on myös levytetty, joten koen olevani osa tätä tanssikansaa, mutta en parketilla, koska en tanssi, olen ollut vaan taustalla sekä stagella. Tanssi ja tanssilava tuli minulle tutuksi jo lapsena, elin lapsuuteni tanssilavan kupeessa, tanssilava oli meidän leikkipaikka. Kun lavalla oli tansseja, niin me lapset olimme siellä. Katselimme kun porukka tanssi, ja se näytti jo silloin niin hiivatin typerältä. Kun aikuiset raavaat miehet helmat hei... ei kun pussihousujen lahkeet lepattaen pyörähtelivät, kuin pikkutytöt meidän koulun näytelmässä keijukaisina.
Tanssi on myös näin määritelty. Tanssijoiden liikkeet koostuvat kulloinkin soitettavan musiikin mukaan harkitusti rytmitetyistä kehonliike jaksoista, liikkeistä joihin tanssijalla on sisäinen ja esteettinen tarve. Niin, näinhän se pitäisi mennä, mutta tanssilavoilla vain osalla tanssista tämä toimi, eli meni niin kuin tanssin määrittelyssä sanotaan. Toisaalta, eihän me voida tietää mikä kenenkin sisäinen ja eettinen tarve on. Joten täytyy vain ihmetellä joittenkin ihmisten rytmitaju sekä sisäistä tarvetta erikoisiin liikkeisiin. Mitä järkeä on tanssimisessa? sitäkin on tullut mietittyä ja miettimisen tuloksena olen päätynyt siihen, että se on täysin tyhjänpäiväistä. SIIS tanssi itsessään on tyhjänpäiväistä. Mutta jos se liitetään johonkin kokonaisuuteen, kuten nyt vaikkapa näihin kapakoiden ja lavojen soidinmenoihin, niin silloin se menettelee. Vaikka eihän niissä soidinmenoissa oikeasti tanssita, tanssin varjolla vain touhutaan. Nyt joku päivittelee että, voi hyvä immeinen sentään, opettele ymmärtämään ihmisistä, ja sitä että omasta kehostaan voi ja saa nauttia muutenkin kuin vain seksillä, vaikka vain pelkästään tanssimalla. Kerran eräs pariskunta sanoi minulle, että jos tanssin tapaisia yksinkertaisia elämäniloja ei tässä maailmassa olisi, niin ei tämä olisi elämisen arvoinen paikka heille.. Tämä maailma on täynnä tyhjänpäiväisiä ja typeriä asioita aina jonkun mielestä ja toisen taas ei. Mielipiteitä pitää ja saa olla, mutta tartteeko niitä noteerata? No mihin tultiin.
Kuten jo alussa mainitsin, tanssihan on kehonilmaisua, se on taide- ja urheilumuoto, siihen se saisi jäädäkin ammattilaisten ja artistien hommaksi. Mutta kun amatöörejä kun on kaikessa, niin miksi ei tanssissa.
Toisaalta hyötyyhän näistä amatööritanssijoista rahallisesti monitaho. Näin bisnes vinkkelistä katsottuna täytyy sanoa, että tanssikaa, tanssikaa ja rahaa täytyy tulla. Itsestäni vielä sen verran, että olen ollut kaksi kertaa avioliitossa sekä kerran vain kihloissa, siinä suhteessa ei päästy sen pidemmälle. Minä en ole mikään avioliiton kannattaja, joten olen aina suhteissani pyrkinyt välttämään sitä, mutta ei sitä aina onnistu. Molemmat vaimoni sekä kihlattuni löysin tanssipaikalta, sekä muutaman muun "elämän" kumppanin, mutta en tanssimalla.
Mainitsi aikaisemmin etten itse tanssi, olen kuitenkin kaksi kertaa tan.. ei kun laahustanut, tai paremminkin minut on sinne parketille viety tanssi tarkoituksessa, mutta onnekseni siellä on vain sopinut laahustamaan, enkä näin pilannut sen yön jatko mahdollisuuksia
Kerran olin vaimoni kanssa iltaa istumassa. Vaimo sai minut houkuteltua parketille. Tuttu yhtye soitteli tanssimusiikkia. Tauolla pari yhteen soittajista tuli istumaan pöytäämme, he kertoivat, että heillä oli ollut hauskaa katsellessaan minun liikehdintää, hupaisan näköistä touhua oli ollut.
Toinen kerta sattui myös kapakassa. Menin paikalliseen vain ottaakseni muutamat. Tapasin siinä tiskiin nojaillessani naisen, tai nainen tapasi minut. Hän oli rouva ihmisiä eli avioliitossa. Istuimme siinä iltaa hänen kanssaan, jutellen ja nautiskelle juomaa. Naisella oli taka-ajatuksia minun suhteen, se huomasin jo silloin kun hän tuli viereeni siinä tiskillä ja se huomio lämmitti sydäntä ja heilautti viisari, veri läksi kiertämään, siinä tulpat sai kyytiä. Kun olimme istuneet aikamme ja lääppineet toisiamme, niin nainen ehdotti tanssia, suostuin. Parketti oli täynnä humalaista porukka, nojailemassa toisiinsa. Mekin suoritimme siinä soidinmenomme, jonka jälkeen olimme valmiit seuraavaan vaiheeseen. Nainen varasi meille hotellihuoneen viineineen, joten siirryimme sinne. Ei siitä sitten sen enempää kuin että se nainen maksoi kaiken. Tässäkin tapauksessa tanssista oli suurta hyötyä, vaikka ei tanssittukaan, nojailtiin ja tunnusteltiin vain, liha tuntui kiinteältä ja sitä oli sopivasti, ei luut kolisseet.
Sitä en tiedä miltä meidän soidinmeno oli näyttänyt, yhtyeen kaverit varmaankin olivat kiinnostuneena katselleet, eivät he koskaan maininneet mitään. Yhtye ei kuitenkaan ollut sama kuin aikaisemmalla kerralla, mutta tuttu porukka kylläkin. Niin että tanssimisiin. Minä en tanssi, tanssikaa te muut tai ainakin nojailkaa ja laahustakaa.​ 

Kas kummaa, jaksoit lukea tarinani loppuun, sanon näin, koska tiedän ettei se kaikilta onnistu, tarinat elämästäni vaatii aikamoista erilaisuuden "sietokykyä" ja kenties pitkää pinnaakin, mutta ymmärtämistä ne ei vaadi. Jos olet kiinnostunut lukemaan enemmän tarinoita elämästäni, niin  tästä ne jatkuu, eli TOSITARINOITA ELÄMÄSTÄ - hyviä lukuhetkiä!

TOSITARINOITA ELÄMÄSTÄ

Elämä on matka jonka jokainen taivaltaa, enemmistö kuitenkin kulkee sitä samaa tuttua ja turvallista tietä mitä toisetkin ovat kulkeneet ja kulkevat. On kuitenkin ihmisiä jotka eivät kulje sitä tietä, jotkut eivät kulje tietä ollenkaan, ottavat vain suunnan tai reitin ja taivaltavat sitä sitten läpi elämän ollen välillä kuin tuuliajolla. Mutta kuitenkin omasta tahdostaan elävät omaa epätavanomaista elämäänsä. - Tositarinoita elämästä - on juuri tällaisen henkilön tarinoita elämän matkalta, minun elämän matkalta. Matkani on ollut varsin erikoinen, kaukana tavallisuudesta. Kuitenkin kaikki on ollut päättäväisyyttä ja elämänkokemusten tuomaa rikkautta sekä uskallusta erilaisuuteen. Olen tehnyt sitä, mistä moni unelmoi, mutta ei koskaan saavuta. Monet ovat olleet kanssani erimieltä toiminta tavoistani. Uskon, että niin ovat useat tarinani lukijatkin. Mutta itse olen ylpeä, koska olen uskaltanut päättää asioistani itse, vaikka siitä on voinut seurata monimutkaisen kaunista sotkua ylä- ja alamäkineen. Mutta se on ollut minun näköiseni matka, minun elämä, olen se voittaja. Hyviä lukuhetkiä! Niin ja vielä yksi asia, mikä saattaa tulee mieleen näitä lukiessa, miksi nämä on pitänyt kirjoittaa ja vieläpä huonosti. Ensinnäkin ajankuluna itselleni kirjoittelin, toiseksi on mukava kirjoitella tällaisia taviksia ärsyttäviä tositapahtumia, mitä elämäni ja tapani ovat saaneet aikaan, ja kolmanneksi totuus on tuotava esille. Mutta miksi ja mikä on totuus, sitä eivät ole etenkään ne erään läheisen ihmisen levittämät paskapuheet ja valheet, ne eivät ole totuutta, ja se kalvaa mieltäni, niin paljon se levitti paskapuheita minusta, että huhuhu. Tämä kirjoittelu ei niitä varmaankaan poista, mutta itseäni helpottaa, vaikka kukaan ei näitä lukisi, jos joku lukeekin, niin ei hän ainakaan tunnusta lukeneensa, vai tunnustatko sinä ja kelle?.

LAPSUUS

Synnyin 1950 - luvun alussa Savon maisemiin, vilkkaaseen maalaiskylään mummolan pirtinsängyn olkipatjalle, perheemme toiseksi vanhimmaksi lapseksi, mummon oli toiminut "ulosvetäjänä", samaan sänkyyn oli 25 vuotta aikaisemmin syntynyt isäni. Perheeseen kuuluivat isän ja äidin sekä minun sekä vuotta vanhemman veljeni lisäksi kaksi nuorempaa siskoa ja myöhemmin syntynyt "iltatähti" eli pikkuveli, olin silloin 16 v kun hän syntyi. Kouluni kävin kotikyläni kansakoulussa sekä läheisen kaupungin kouluissa. Lapsena olin iloinen, tarmokas ja töihin tarttuva, mutta myös itsepäinen omantiekulkija.
​
Aloitan tarinani ajasta josta muistan jotain, eli ajasta kun olin jo koulussa. Asuin olot olivat vielä silloin hyvinkin alkeelliset, monessa tapauksessa. Nykyajan ihminen ei voi edes kuvitella millaisissa "tönöissä" monet perheet joutuivat vielä 50-60 luvuilla asumaan.
Tämä tarina voi valaista hieman, millaisissa oloissa vielä 60- luvulla asuttiin. Kerran serkkuni kanssa läksimme seikkailulle metsään, se oli jännittävää. Vanhempiemme kiellot tekivät siitä erityisen jännittävän. He olivat kieltäneet menemästä metsään siellä asustelevan epämääräisen porukan takia. Mutta kerrankos sitä kiellon päälle. Joten me läksimme, vähän matkaa edettyämme, metsä muuttui aavemaiseksi, pimeäksi vaikka oli keskipäivä, ja puista roikkui tiheä maahan asti ulottuva naava. Sitten näimme puiden ja naavan lomasta mökin, vai kuvittelimmeko vain, miten kaksi voi saman aikaisesti kuvitella samaa asiaa, joten sen täytyi olla totta, oli jännää. Mökille ei ollut tietä ja se näytti savusaunalta, tuntui oudolta, vanha savusauna keskellä metsää, tilalle oli pelottava. Mikä kummallisinta, puiden oksilla riippui vaatteita, niitä kai ne oli, päättelimme. Päätimme palata takaisin "ihmisten ilmoille", koska aloimme pelätä. Se savusauna siellä metsässä jäi askarruttamaan meitä, joten uskalsimme kysyä isältäni siitä "savusaunasta metsässä" .Isäni kertoi mökin olevan kylän nuohoojanperheen asunnon, nuohoojanperheen asunto savusauna.
Muutaman tapauksen koulusta. Tiedän joitakin asioita, joita ei oppilaiden pitäisi tietää, tämä johtuu siitä, että elinympäristöni oli koulu.
Kun olin ylemmillä luokilla, niin koulumme johtajaopettaja kuoli auto-onnettomuudessa, ja hänen sijaiseksi saatiin pikahälytyksellä viinakaupanjohtajan ylioppilaspoika, parikymppinen juipelo. Hän oli kiinnostunut vain luokan tytöistä, en tarkoita että oli pitänyt olla kiinnostunut pojistakin, hyi sellainen. Urheilutunneilla soitettiin gramofonia ja ope tanssitti tyttöjä. Opella ja vanhimmilla tytöillä oli noin kolmevuotta ikäeroa. Tämä ei minusta ollut sopivaa, joten kävin rollimassa toiselle opelle. Minkä seurauksena tanssit urheilutunnilla loppuivat. Mutta juipelo varmaankin ajatteli, että kosto on suloinen, joten laittoi kevät todistukseeni laskento 4 (matikka), joten ehdot tuli. Mutta ei hätää, sillä turvauduin taasen toiseen koulumme opettajaan, ja laskento oli sen jälkeen 9, mikä olikin lähempänä totuutta. Koska asuin koululla, niin halusin ne ehdot suorittaa, vain piruttani sekä mielen kiinnosta. Oppilaita oli paikalla paljon, mikä oli yleistä siihen aikaan.
Ehtojaan tulivat suorittamaan myös veljekset (kaksospojat). He olivat vuotta ylemmältä luokalta kuin minä. Veljekset eivät olleet hölmöjä, vain rasavillejä luonnonlahjakkuuksia, sisaruksia veljeksillä oli neljätoista. He olivat erittäin lahjakkaita piirtäjiä, ja piirtämisen takia he olivat nämä laskennon ehdotkin saaneet. He vai pelleilivät juippi opettajan kustannuksella, joten he piirsivät koepapereihin vain kuvia, yleensä aseita tai hevosia, ja olivat kympin piirroksia. Veljeksillä oli saappaanvarsissaan polkupyörän ketjuista tehdyt ruoskat. Pojat kysyivät, mitä helvettiä sinä täällä teet, sanoin että ehdot tuli, johon ykä, se on vale.
Niistä polkupyörän ketjuista hieman tähän väliin. Polkupyörät oli ylellisyyttä, sellaisia oli vain talollistenlapsilla. Mökkien lapsilla oli vai pyöränketjut saappaanvarsissa ruoskina, siis pojilla. Takaisin ehtoihin, kun niitä ehtoja siirryttiin luokkaan suorittamaan, niin juippi ope meni istumaan pöytänsä taakse istumaan,. Kaksospojat kävelivät hänen perässään sinne luokan eteen, toinen toiselle puolen opettajapöytää. Ope vilkuili niitä ihmeissään, sitten ykä toinen niistä veljeksistä laski kätensä open olkapäälle ja osoitti toisella kädellään minua, ja sanoi, mitäs hän täällä tekee, on tainnut opelle sattua virhe, eikös hänen pitäisi häipyä täältä. Ope katsoi minua ja sanoi, sinä voit poistua, asiasi on hoidettu, ja minä poistuin. Olisi ope käskenyt minun poistumaan ilman kaksospoikien kovisteluakin, olihan toinen ope jo asiani hoitanut.
Niistä pyöräketjuruoskista vielä, oli muunlaistakin turvavälineitä oppilailla. Oli saappaanvarressa rautatangon pätkä tai puukko taskussa. Tytöillä ei ollut lyömä aseita, vaan heillä oli monet alushousut päällekkäin jalassaan. Eräälläkin niitä oli niin monet ettei niitä kaikkia välitunnilla kerennyt kiskoa jalasta, hän oli köyhän perheen tyttö, mutta fyysisesti kuin nainen. Hänen veljensä keräsivät räkättirastaan pesistä munia ja tekivät niistä munakkaita, kerran olivat lehmänpaskasta tehneet lihapullia ja syöneet kera räkättirastaan munien. Kaisa tyttö, kuten moni muukin tyttö joutui koulumatkoilla välituntien lisäksi, seksuaalisen väkivallanuhriksi, niin kuin se nykyisin sanottaisiin. Siihen aikaan ei siinä ollut paheksuttavaa, ainoastaan silloin jos tyttö pihtaili liikaa.
Koulussa olin omalla tavallani "outo", mikä ilmeni muun muassa siten etten tykännyt mistään "palkitsemisesta", en ottanut koulussa vastaan mitään palkintoja. Sanoin aina opettajalle, etten tarvitse niitä, en käy koulua palkintojen takia. Joten opettajat antoivat palkintoni äidilleni. Kerran en mennyt koulun kevätjuhlaan, koska siellä olisi annettu valtakunnallisessa koulujen kirjoituskilpailussa voittamani palkinto , kirjoituksesta mikä käsitteli alkoholismia ja kuolemaa. Aiheet oli minulle tuttuja, oli seurannut kuinka isänsä hoiti alkoholisti veljeään sekä tämän alkoholisti vaimoa heidän kuolemaan saakka. En myöskään hakenut hymypoika palkintoani, jäin silloinkin pois kevätjuhlista missä se olisi annettu.

KIRSTI
​Tämä tapaus on jäänyt mieleeni erityisesti, koska sekä kiekon heittäjä ja tyttö (Kirsti) olivat naapureitani. Kerron tämä, koska tämä kuvaa hyvin sen aikaista terveydenhoitoa, Kylänkoulu oli iso, joten oppilaita oli paljon. Välitunneille mennessä haettiin urheiluvälineet varastosta, joko lento-,tai jalkapallot ja hyppynarut, muita välineitä ei saanut ottaa. Kun on paljon erilaisia ihmisiä/oppilaita, niin aina on joukossa henkilö tai henkilöitä joiden vintissä on huonot valot, tai vintti on täysin pimeä. Tässä kyläkoulussa oli ainakin yksi tällainen. Hän oli serkusten aikaan saannoksia eli sisäsiittoinen poika. Hän otti välitunnilla mennessään varastosta kiekon, mikä oli kiellettyä, eikä kukaan ehtinyt ottaa pois sitä häneltä. Poika pyöritteli kiekkoa käsisään, ja heitti sen sinne missä tytöt hyppäsivät ruutua, siellä kiekko osui 13 vuotiaan Kirstin päähän. Päähän tuli aikamoinen haava, tai paremminkin lommo. Paikalle tuli kylänterveys-sisar, joka asui siinä koululla. Kirsti vietiin luokkaan ensiapua saamaan, jossa terveys-sisar laittoi hänen pään "pakettiin". Tämän jälkeen terveys-sisar meni Kirstin kanssa maantievarteen odottamaan linja-autoa, joita kulki kaupunkiin melkeinpä tunti välein. Kun auto tuli, laittoi hän Kirstin yksin autossa kaupunkiin. Matkaa kaupunkiin oli 25 km, eikä tämä linja-auto kulkenut sairaalan ohi. Joten Kirsti joutui jäämään kaupungin pääkadunvarteen, ja etsimään itse sairaalan. Sairaalassa päähän ommeltiin kolmekymmentä yhdeksän (39) tikkiä, sekä hänellä todettiin lievä aivovamma eli aivotärähdys. Kirstin huono päivä sai jatkoa. Ensin hän käveli sairaalta linja-autoasemalle. Nousi siellä linja-autoon joka kulkee Kirstin kodin ohi, tai piti kulkea. Mutta jostakin kumman syystä linja-auton kuljettaja päättikin kääntyä takaisin kaupunkiin jo kylän työväentalon kohdalla, josta oli Kirstin kotiin vielä 5 km. Kirsti joutui jäämään yksin työväentalon pihaan. Työväentalolla oli baari joka aukesi vasta klo 18.00, eikä kello ollut vielä niin paljoa, joten siellä pihassa ei oli ollut ketään. Kylän virkeä nuoripoika ajeli polkupyörällä baarille, eli minä, kurvasin siihen työväentalon pihaan, Kirsi istui baarin rappusilla, istui hänen viereensä rappusille, tiesin mitä koululla oli tapahtunut. Olin Kirstiä parivuotta vanhempi, mutta samaa koulua käytiin. Kysyi mitä sairaalassa oli tehty, ja miksi hän rappusilla istui. Kirsti kertoi ja oksensi välillä rappustenviereen. Kun sain tietää miten Kirsti oli jätetty "heitteille" ja kun hän vielä oksenteli. Niin juoksin heti työväentalon lähellä olevaan kauppaan. Kerroin kauppiaalle Kirstin tapauksen, kauppias ymmärsi heti tilanteen, ja läksi viemään Kirstin kotiin. Tämä kauppias oli huipputyyppi, avulias ja auttavainen. Kerron tämän vaikka tämä ei varsinaisesti liity tähän tapaukseen mitenkään, mutta kertoo kauppiaasta. Tältä kauppiaalta sai muun muassa juuri kauppoihin vapautunutta keskikaljaa, vaikka yöllä ja velaksi, se oli kiellettyä. Mutta kauppias aina keinot keksi, jugurttia kun sai myydä yölläkin ja velaksi. Eli apu oli aina lähellä ennenkin, vaikka ei ambulanssi ollutkaan.
​
HIRTTOKÖYSI
Tämä tarina liittyy kylän nuohoojaan, siis siihen perheeseen joka asui siellä metsässä savupirtissä. Koulussa tapahtuu kaikenlaista opiskelun lomassa, niin nyt ja kuin ennenkin. Muun muassa tällainen vähän erikoisempi tapaus, luulen ettei monessa koulussa tällaista ole tapahtunut.
Joidenkin lasten tai tässä tapauksessa nuoren oli vaikeaa sopeutua koulun systeemiin. Meidän kylän nuohoojanpojat Leo ja Lauri olivat isoja ja rotevia miehen alkuja ja tavoiltaan omapäisiä. Koulussa he riitelivät opettajan kanssa alvariinsa, varsinkin Leo vanhempi veljeksistä oli hyvin riitaisa luonteeltaan.
​Kerran oppitunnilla Leo suuttui opettajalle, seuraavalla välitunnilla Leo kävi laittamassa luokkahuoneen vieressä olevien puiden väliin riu'un, ja siitä roikkumaan hirttonuoran. Nuoran Leo kävi hakemassa opettajan lehmältä koulun navetasta. Kun oppitunti alkoi, niin Leo nousi seisomaan ja sanoi opettajalle - äijä kuule, asiat on nyt sillä mallilla, että jos ei tuo saatanan iniseminen ja vittuilu lopu, niin seuraavalla välitunnilla tuolla roikkuu muutakin kuin köysi -, ja osoitti ikkunaan, josta näkyi Leon rakentama kiikku. Opettaja katsoi ikkunasta, ja läksi luokasta vauhdilla toimistoonsa, ja palasi hetken kuluttua luokkaan. Oppitunti jatkuu normaalisti, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Muutaman tunnin kuluttua koululle ajoi kylän taksi, kyydissä oli kyläpoliisi Samppa joka ja taksimies Alpo avustamana veivät Leon ja Laurin taksiin ja ajoivat pois, kerrottiin että pojat vietiin kasvatuslaitokseen. Lauri joutui ikään kuin veljensä Leon "siivellä" syyttömänä lähtemään, ei hän ainakaan silloin tehnyt mitään pahaa. Leosta ja Laurista ei kuultu sen jälkeen mitään, ei minkäänlaista tietoa heidän myöhemmästä elämästään. Silloin kun tämä hirttoköysi episodi koululla tapahtui, niin ei meillä muilla koululaisilla ollut minkäänlaista käsitystä siitä, millaisista oloista nämä pojat tuli. Heidän isänsä, tämä nuohooja kyllä tiedettiin ja tunnettiin, koska hän kävi kylän taloissa nuohoamassa. Mukava mies olikin, enempää siitä perheestä ei sitten tiedettykään.
Tämä hirttoköysi juttu ei järkyttänyt ketään. se oli tavallaan normaalia ja tavanomaista, olihan kaikenlaiseen jo totuttu siinä koulussa.
Tämä taksimies Alpo päätti päivänsä vuosia myöhemmin tekemällä autotalliinsa oman kiikun. Liekö ottanut mallia Leon kiikusta?

KILPAILUT
Tämäkin tapaus täytyy kertoa, koska aina ei käy niin kuin haluaa, mutta voi sitä muokata tai tehdä sen toisin. Koulussa oli kilpailuja urheilutunneilla, kaikkien oli osallistuttava, joten aina osallistuin, mutta vain muodon vuoksi, puolihuolimattomasti. Kerran oli 60 m juoksukilpailut, jotka voitin vahingossa, koska en tiennyt mitä vauhtia yleensä juostaan. Ajattelin sen olevan siinä, enkä enää juokse kovaa. Mutta ei se ollutkaan siinä, koska jouduin osallistumaan koulujen välisiin kisoihin. Siinä kilpailussa aioin pitää huolen etten juokse liian lujaa, vähän vain pelleilen, ja niin teinkin, eli pelleilin, mistä sain koulujen urheilutoimenjohtajalta sapiskaa, häiritsin kuulemma muiden juoksua. Höpötä ukko mitä höpötät, siinähän pulppuat, ajattelin silloin. En halunnut enää osallistua minkäänlaisiin kilpailuihin, en edes pellejuoksuihin. Mutta piruliuta, olin pelleilystä huolimatta nopein juoksija, eriä oli neljä ja odotin jonkun juoksevan niissä muissa erissä minua nopeammin, ja paskat. Miten voi olla mahdollista voittaa pelleilemällä urheilijanuorukaiset. Mutta siinä ei minun manailut auttaneet, vaan matka jatkui kohti isompaa koitosta. Eli läänien mestaruuskisoihin heinäkuussa, kesäloma aikaan. Ei perhana, mutta mentävä oli. Kisapäivän aamuna istuin koulunrappusilla open ja repan kanssa, rupateltiin linja-autoa odotellessa. Repa läksi myös kisoihin, pitkänmatkan juoksija kun oli, kouluun oli matkaa 5 km jonka hän suoritti kävellen tai juosten aamuin illoin, lumenaikaan hiihtämällä. Opelta saimme kyytirahat kaupunkiin. Kaupunkiin tultuamme repa ehdotti käymistä ensin uimarannalla, kysyin, miksi, repa vastasi, älä kysele liikaa. Uimarannalla suunnistimme suoraan pukukoppiin. Aloin aavistaa rannalla käyntiimme syyn. Pukukopissa oli vaatteita penkeillä ja naulakoissa ei ihmisiä. Jäin kopinovelle vahtiin, repan vimmatusti penkoessa ihmisten vaatteita. Ajattelin, siinähän penkoo, jospa sitä osingoille pääsisi. Vaatteet pengottuaan repa tuli ovelle, läimäytti olalle ja sanoi, - nyt häivytään -. Poistuimme rauhallisesti kävellen, huomiota herättämättä. Mutta nurkan taakse päästyämme, läksimme juoksemaan, olimmehan juoksija nuorukaisia, juoksimme noin 300 m päässä olevalle vanhalle vesitornille. Nousimme ylätasanteelle katselemaan kaupunkia. Repa kaivoi taskustaan rahat ja sanoi - tämän verran löytyi - ja lupasi tarjota kilpailujen jälkeen limpparin ja jäätelön, jos turpa pysyy kiinni, mitäpä sitä aukomaan, oli minun vastaukseni. Vesitornissa vierähti sen verran aikaa, että myöhästyimme kilpailuista. Menimme kentälle vai todetaksemme kilpailujen olevan jo ohitse, ainakin meidän lajit. Urheilutoimenjohtaja, se sama heppu joka rähjäsi minulle "pellejuoksustani" tuli luoksemme, hänelle meidän piti ilmoittautua. Se alkoi rähjäämään, - saisit antaa kaikki palkintosi takaisin, kaikki mitkä olet saanut, et ansaitse niitä -. Samalla se räkytti kaikesta muustakin mitä sylki suuhun toi. Palkintoja mistä heppu mesosi, ei ollut. Yhden kerran olisin sellaisen saanut, mutta en jäänyt sitä odottelemaan, joten ei ollut mitään pois annettavaa. Kun selvisi ettei meitä kaivattu, niin läksimme takaisin kaupungille. Olimme kentänportilla menossa, niin kuului kliks, joku otti meistä kuvan, no se oli päivälehden urheilutoimittaja Mike. Hän oli samalta kylältä kuin me, tuttu mies, hän otti meistä vielä lisää muutaman kuvan, repa otti piikkarit laukussaan ja laittoi kaulaansa roikkumaan, kuten urheilija ainakin ja Mike kuvasi. Kuvaus session jälkeen jatkoimme matkaa kaupungille. Repa tarjosi limsan ja jäätelön, kuten oli luvannut. Ilta-autossa palasimme kotikylälle. Seuraavana päivänä koululla opettaja kyseli kilpailu kuulumisia. Hänellä oli mukanaan päivänlehti, siinä oli juttua kilpailuista. Oli kuvia kilpailuista, myös kahdesta kilpailijanuorukaisesta, eli meistä. Mutta tuloksissa ei mainintaa, miksi? kysyi ope. Kerroimme että eksyimme kaupungissa ja myöhästyttiin kilpailuista, joten ei kilpailtu. Selitys kelpasi opelle, hän uskoi sen, tai oli uskovinaan. Opettaja kun oli "tuttu", joten ei sen enempää. Meni sitten kotia ja ope tuli samalla oven avauksella. Urheilut oli siinä, kintuissa olisi vauhtia voinut riittää pidemmälle? Mutta ei kiinnostanut. Nyrkkeilyä jonkun verran harrastin, mutta siitä enemmän juttua tuonnempana.

NUORUUS

PIILOSILLA
Tästä se nuoruus taisi alkaa. Meille murrosiän kynnyksellä oleville, noin 13–14-vuotiaille, nuorille pojille ja tytöille koulun piha oli sosiaalisen elämän iltapäivien keskus. Porukka oli jakautunut, mutta silti yhteydessä toisiinsa. Pojat suosivat jalkapalloa tai satunnaista rupattelua, kun taas tytöt muodostivat omia piirejään.Minua kiinnostivat tytöt, ei heidän touhunsa vaan tytöt kiehtoivat , se oli kai jotain seksuaalista "heräämistä", heidän rinnallaan mopot ja muut vempaimet eivät kiinnostaneet, kun "parempaankin näpräämiseen voisi olla mahdollisuus". Eräänä syysiltana sellainen mahdollisuus tuli, silloin syksyn hämärä syveni ja peitti koulunpihan varjoonsa, tavallisissa rutiineissamme tapahtui hienovarainen muutos. Kun tytöt ehdottivat piiloleikkiä meidän poikien kanssa. Useimpien poikien vastaus oli torjuva, lähes halveksiva: "Ei todellakaan, se on tyttöjen juttuja." Mutta muutama meistä, minä mukaan lukien, näimme tilaisuuden. Emme pelänneet osallistua "tyttöjen peleihin"; pikemminkin aavistimme, että "siitä voisi seurata jotain hyvää". Olin yksi niistä rohkeista harvoista, jotka astuvat innoissaan tuntemattomaan. Vähän aikaisemmin oli perheineen muuttanut kyläämme uusi tyttö, meidän vapaaseen taloon vuokralle. Äiti ja kolme tyttöä. Nyt yksi heistä lähestyi minua. Hänen kauneutensa oli silmiinpistävää, ja toivoin, että hänkin tunsi minua kohtaan samoin kuin minä häntä kohtaan. Kun hän tuli luokseni, niin hän kuiskasi ajatuksensa: Etsitään yhdessä todella salainen paikka, "jossa kukaan ei koskaan löytäisi meitä". Uteliaana suostuin auliisti. Menimme kielletylle alueelle, koulun toiselle puolelle, aina naapurin vajan taakse – paikkaan, jonka tiesimme tarjoavan täydellisen yksityisyyden. Heti kun olimme asettuneet piiloon, hän tarttui kaulaani ja veti minut syvään, voimakkaasti koskettavaan suudelmaan, joka sähköisti minut. Olin välittömästi täysin mukana. Seurasi sarja hätkähdyttäviä, intiimejä löytöjä. Hän otti käteni, ohjasi sen housujensa sisään, tuskin ymmärtämääni kohtaan kehossaan ja käski minua "hyväilemään sitä". Aiemmat lyhyet kohtaamiseni tyttöjen kanssa olivat olleet epäröiviä, ohikiitäviä kosketuksia, usein vastahakoisia heidän puoleltaan. Tämä oli täysin erilaista. Hän oli aloitteentekijä, opas. Kun sähläsin, hän kuiskasi ohjeita korvaani, muuttaen kärsivällisesti tuntemattoman tuntuiseksi ymmärrykseksi. Aiemmin tuntematon muuttui lämpimäksi ja märäksi. Sitten, hiljaisella itsevarmuudella, hän työnsi kätensä housuihini ja otti minusta kiinni, yllättävän tietäväisen kosketuksensa vallassa. Hän näytti vaistomaisesti ymmärtävän, milloin oli aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen. Hän veti käteni housuistani, nousi seisomaan ja hämmästyksekseni riisui housunsa. Sitten hän levittäytyi eteeni ja kysyi: "Näetkö mitään pimeässä?" Ennen kuin ehdin täysin käsittää mitä oli tarjolla, hän jatkoi: "Oletko koskaan harrastanut seksiä?" "En", myönsin, ääneni oli tuskin kuiskaus. "No", hän vastasi, "pian olet." Hän kaivoi puserotaskustaan kondomin, jonka hän taitavasti rullasi päälleni. Sitten hän makasi ruohikolle, levitti jalkansa leveälle ja viittoi: "Tule päälle." Niin teinkin. Hän ohjasi minua, asetti minut tarkasti ja otti lujasti kiinni pakaroistani ohjeen mukaisesti: "Työnnä se sisään... pumppaa edestakaisin." Se oli nopea kohtaaminen, ei mikään maraton, mutta hän ei osoittanut pettymystä. Sen sijaan hän kehotti: "Heitä kondomi nyt hevonkuuseen ja tule nuolemaan. Saat maistaa pillua." "Mitä?" kysyin hämmentyneenä. "Pilluani, tietenkin, vain nuoltavaksi ei pureksittavaksi", hän selvensi. Asetuin hänen jalkojensa väliin ja noudatin hänen tarkkoja ohjeitaan: "Ime sitä pientä nystyrä ja 'kutita' sitä kielelläsi, kunnes tulen." Tiesin sentään sen mitä "tulen" tarkoitti; olin kuullut vanhempien poikien ja miesten puhuvan siitä. Se ei kestänyt kauaa. Silmänräpäyksessä hän saavutti orgasmin. Oli täysin selvää, sataprosenttisen varmaa, ettei hän ollut aloittelija; hän hallitsi koko homman erittäin hyvin. Minulla ei ollut aavistustakaan, mistä hän oli oppinsa saanut, mutta se oli kiehtova ja varmasti tervetullut "lisäys" peleihimme. Ystävämme huusivat meille silloin tällöin koulun pihalta, mutta emme välittäneet heistä, piilossamme olimme turvassa. Emmekä leikkineet siellä enää piilosta, siinä perinteisessä mielessä. Mutta palasimme tuohon salaiseen paikkaan vielä pari kertaa sinä syksynä, toistaen samoja intiimejä tutkimusmatkoja. Sitten, yhtä nopeasti kuin hän oli saapunut, hän oli poissa. Hänen perheensä muutti pois. Vuosia myöhemmin sisareni paljasti salaisuuden: Tyttö oli lähettänyt minulle osoitetun kirjeen, juuri sinä syksynä, kun hän muutti pois. Äitini oli, kuten hänellä oli tapana, ottanut, lukenut ja tuhonnut sen, kieltäen siskoani koskaan mainitsemasta sitä minulle. Mutta halun siemen oli kylvetty. Se, mikä alkoi tuona pimeänä syysiltana, muuttui voimakkaaksi virtaukseksi elämässäni. Minulla oli kaiketi se onni, että nuo uudet mahdollisuudet alkoivat avautua, usein aivan luonnostaan, joskus jopa runsaasti. Pyrin ottamaan ne kaikki omakseni, vaikkakaan en aina onnistuneesti, ja joskus valitettavasti aiheutinkin muutaman sydänsuruisen tunteen matkan varrella. Tuo yksi syysyön koulunpihan piilossa olevassa nurkassa mursi lapsuuden rajat ja asetti minut löytöjen polulle, joka jatkuu tähän päivään asti.​

JUHANNUS
Juhannusaaton ilmassa leijui odotuksen täyteinen tunnelma. Noin kaksi vuotta näennäisesti viattomien, piilossa vietettyjen harrastusten jälkeen talvi oli vihdoin antanut tietä kesän pitkille, valoisille illoille. Koulu oli päättynyt, ja vuosittainen juhla kutsui. Serkkuni ja minä, aikuisuuden kynnyksellä olevat teini-ikäiset, olimme valmistaneet omat juomavarastomme juhlallisuuksia varten: useita pulloja viiniä yllättävän avuliaalta kylän postimieheltä, joka oli toiminut meille huomaamattomana toimittajana aiemmissakin tilaisuuksissa. Valitsemamme paikka oli tuttu jokiranta, kylän juhannusjuhlien luonnollinen keskus. Kun asetuimme maistelemaan laittomia vuosikertojamme, seuraamme liittyivät Pera ja hänen tyttöystävänsä, molemmat jo vahvassa juhlinnan huumassa, sillä heidän ilonpitoaan ruokki vahva Pontikka. Istuimme, juttelimme sekä kuuntelimme läheiseltä tanssilavalta kantautuvaa Marjatta Leppäsen laulua, sen sekoittuen rupatteluumme ja pullojen kilinään – nautimme viinimme ja Peran voimakkaamman itse tehtyyn pontikkaan tuomasta " iloisesta ja huolettomasta" tunnelmasta.Ilta kuitenkin sai odottamattoman käänteen, tai oikeammin se oli tiedossa, että niin tulee käymään, että Pera sammuu. Hänen tyttöystävänsä yritykset herättää olivat turhia, ja se johti tylyyn julistukseen: "Mikä kumppani... hänestä ei ole enää mitään hyötyä. Mitä meinasitte, kysyin" Naija napsaatella muutaman kerran, sitä verten se toinen reikä vitussa on, enkä siästä sitä vahahuuven päiviksi. Ahaa, siinä oi hyvä homma jollekin, sanoin, ja ehkä viinin ja Pontikan antaman energian turvin, tarjouduin, ehkä liiankin rohkeasti, "astumaan" Peran tuuraajaksi ja vieläpä "ilmaiseksi", jos vuan tämmönen neidille kelepoo. Hänen vastauksensa oli välitön ja hätkähdyttävän suora, ilmaisten halun filosofian, joka ei jättänyt paljon mielikuvituksen varaan. Minun puoleltani vallinneen tyrmistyneen hiljaisuuden täytti nopeasti serkkuni, aina niin käytännöllinen ihminen, ehdottamalla nopeasti paikkaa missä voisimme aktin rauhassa suorittaa: "Menkää Kuusimäelle, siellä on hyviä kumpuja." Nauraen ja painokkaasti: "Mennään nopeasti, ennen kuin sinäkin pyörryt!" sanoi tyttö, ja me lähdimme liikkeelle. Serkkuni, aina uskollinen suojelija, jäi vahtimaan Peraa ja hänen kallisarvoista pontikkaansa. Kävely itsessään oli humalaisen uhmakkuuden ja yllättävän suorapuheisen keskustelun sumua, hänen avoimuutensa iästä ja halusta sai minut sekä hämmentymään että kiehtomaan. Kuusimäelle saavuttuamme löysimme sopivan "mättään" ja humaltuneessa tilassamme hylkäsimme muodollisuudet. Ryhdyimme nopeasti "asiaan". Hetki osoittautui kuitenkin odotettua haastavammaksi. Hän ei hermostunut vaan ehdotti toisenlaista asentoa: "Vaihdetaan paikkoja... "kaverisi on varmasti myös humalassa, mutta se on ihan okei, tiedän miten tuollaiset miehet herätetään." Vaihdoimme paikkoja, ja seurasi hetkenä huomattavaa intiimiyttä ja lopulta onnistumista. Hänen ohjaavan kätensä ja raa'an, estottoman lähestymistapansa ansiosta haaste hälveni, ja kokemuksesta tuli pitkäaikainen ja molemmille syvästi tyydyttävä, ja se resonoi itse yön villiyden kanssa. Kun olimme valmiit, palasimme joen rannalle, missä Pera ja serkkuni olivat molemmat syvässä unessa. Piilotimme Peran jäljellä olevan pontikan hienovaraisesti uudelleen hänen vaatteidensa sisään, hiljaisena sopimuksena suojellaksemme hänen kätköjään opportunistisilta varkailta. Sen sijaan, että olisimme häirinneet heidän rauhaansa, jatkoimme omia juhannusjuhliamme ja onnistuimme saamaan uuden pullon pontikkaa kylältä. Aamunkoittoa edeltävinä tunteina palasimme kukkulallemme yön viipyilevän taian houkuttelemina, ennen kuin lopulta löysimme tiemme takaisin joelle, missä Pera ja serkkuni imivät viimeiset tipat omasta pullostaan. Pera ja hänen tyttöystävänsä lähtivät lopulta hänen kotiinsa, jonka kerrottiin olevan salainen pontikan turvapaikka. Serkkuni ja minä muistelimme todella unohtumatonta yötä ja suuntasimme myös kotiin. Seuraavina vuosina tuon juhannusaaton langat paljastuivat entisestään. Pera kohtasi traagisen loppunsa vuosia myöhemmin, antautuessaan raskaan juomisen vaaroille ja jäätyään junan alle humalassa. Ja joenrannalla ollut tyttö ansaitsi anteeksipyytelemättömällä avoimuudellaan ja estottomalla luonteellaan pysyvän, joskin valitettavan, maineen kylässä.

LIFTIREISSU
​Pitkät ja kirkkaat suomalaiset kesäpäivät voivat joskus venyä loputtomaksi hiljaisuudeksi, varsinkin järvenrantamökissä juhannusjuhlien päätyttyä. Sellainen oli tunnelma eräänä paahtavan kuumana kesänä, kun me kaksi nuortamiestä, minä ja seikkailunhaluinen serkkuni huomasimme kaipaavamme jotain muuta kuin pelkkää joutilaisuutta. Oli muuten saman juhannuksen jälkitautia mistä kerroin edellisessä tarinassa. Sukulaisen kesämökillä juhannuksen jälkeinen utuinen olo toi mukanaan levottoman tylsyyden. "Mitä tehtäisi?" me mietittiin. Sitten tuli ajatus: "Liftataan Helsinkiin sukulaisten luokse! Se oli spontaani suunnitelma, joka yllättäen ei kohdannut vastalauseita kotonakaan. Meidän vanhemmilla, oli luottavainen näkemys yli 700 kilometrin matkasta, he vain nyökkäsivät hyväksyvästi. Nopeasti ja päättäväisesti me keräsimme tavaramme: teltan, ja reput täyteen ja minulle upouudet siniset retu kengät jalkaa vaihtovaatteita ja muutamia välipaloja sekä, mikä ratkaisevaa, hieman taskurahaa. Sitten me lähdettiin tielle peukalot pystyssä. Meidän matkan teko alku oli sujuvaa. Ei tarvinnut kauaa tien varressa seisoksia, kun kyyti toteutui– kun yksi jätti niin heti toinen otti. Meidän ensimmäisen yö majoitus paikka oli maitokoppi. Avaamaton teltta puulattialle alustaksi ja jonkinlaiseksi pehmusteeksi (mitä se ei ollut) ja reput tyynyiksi. Seuraavana aamuna me olimme lähellä huoltoasemalla jo hyvissä ajoin odottamassa kärsivällisesti sen rappusilla avautumista. Kun ovet avautuivat, me juotiin aamukahvit ja ihailimme seiniä, joita koristivat eri taiteilijoiden ja yhtyeiden "vierailunsa muistoksi" jättämät julisteet. Vaikka oli jo varhainen aamu, niin aurinko porotti jo pilvettömältä taivaalta. Vastatehty musta asfaltti, 60-luvun jäteöljyllä tehdyn tienrakennuksen tulos (tästä nimitys "öljy-soratie"), hohti kuumuudessa. Minulla oli valitettavasti jalassani tyylikkäät "Retut" kengät – sen kesän muotia, joissa oli vakosamettipäällinen ja pohjat solukumia. Tien kuumuus oli liikaa pohjille. Ne alkoivat sulaa, käpertyä reunoilta ylöspäin jättäen varsinaisen kävelypinnan melkein paljaaksi. Rikkoutuneista jalkineista huolimatta minä määrätietoinen nuorukainen vannoin pääseväni niillä Helsinkiin.
Päivän edetessä kyydin saaminen kävi haasteelliseksi. Vaikka liikennettä oli paljon, niin autot vain kiisivät ohitse, luultavasti ne eivät halunneet jarruttaa sileällä uudella tiellä, kun vauhtiin olivat päässeet, niin me se ajateltiin.
Joten päätimme ottaa käyttöön suunnitelma B:n. Tässä B strategiassa ei auto ollut vielä edes päässyt  vauhtiin, eikä siinä ollut varsinaisesti kyse liftaamisesta eikä pyytämisestä, vaan pikemminkin "kaappauksesta". Eli asetuimme tienristeykseen, toinen toiselle puolentietä eli vastakkaisille puolille. ja kohteemme olisi neliovinen auto, jota ajaisi vanhempi henkilö ja hän olisi yksin ja hän tietenkin olisi menossa samaan suuntaan kuin me. Kun tällainen ajoneuvo pysähtyisi risteykseen, me ryntäisimme juosten auton molemmilta puolilta istumaan auton takapenkille ja kysyttäisiin kohteliaasti: "Voisimmeko saada kyydin? ja kieltävää vastausta ei hyväksyttäisi" vaan matka jatkuisi. Näin me sitten teimmekin kun  risteykseen ajo valkoinen Mosse Elite jota ajo vanhamies ja suuntavilkku vilkkui suuntaa minne olimme menossa. Olimme jo asettuneet valmiiksi  eripuolelle teitä odottaman sopivaa autoa ja kaappaus onnistui niin kuin olimme suunnitellee, mossen kuljettajana ollut vanhempimies säikähti aikalailla ja änkytti jotain ja läksi ajamaan, vähän matkan ajettuaan se sanoi kääntyvänsä tieltä pois kotiansa, no ok me jäätiin pois kyydistä ja jatkettiin matkaa kävellen ja liftaten, meni pari minuutti ja vanhamies ajoi meidän ohi mossellaan, se meidän B suunnitelma ei kaikilta osin ihan toiminut. Helsinkiä lähestyttäessä liikenne ruuhkautui ja nopeudet hidastui, mikä mahdollisti paremmin kyydin saannin perinteisellä liftaamisella. Ja me pääsimme nuoren, kauniin tytön kyytiin, joka ajoi VW Kuplalla. minä menin takapenkille, serkku meni eteen. Keskustelu sujui mutkattomasti, kunnes tyttö pyysi serkkua antamaan hänelle savukkeen hansikaslokerosta ja sytyttämään sen.
Tyypillisen itsevarmasti serkku otti kaksi savuketta, sytytti molemmat, ojensi toisen tytölle ja toisen jätti huulilleen. Tytön miellyttävä olemus katosi välittömästi. "Kuka sanoi, että saat ottaa savukkeen?" hän tiuskaisi. serkku vastasi välinpitämättömänä: "No, voin maksaa tämän, jos se on ongelma." "Ei tässä ole kyse rahasta, vaan tavoista!" tyttö vastasi. Serkku penkoi taskujaan, otti esiin muutaman kolikon, heitti ne hansikaslokeroon ja julisti: "Minun tapani on maksaa virheistäni, ota tai jätä, ne ovat siellä." "Et todellakaan polta tässä autossa!" tyttö sähisi. "Mutta poltathan itsekin", serkku vastasi. "Tämä on minun. autoni ja minä olen ainoa joka täällä polttaa!" tyttö sanoi. 
Serkku vilkaisi minua ja kääntyi tytön puoleen. " Oletko sinä puutteessa, etkö ole saanut kunn....Turpa kiinni
sanoi tyttö ja sen silmät kapenivat raivosta. "MITÄ?! Mitä sinä saatanan maalaistöllö?! yrität sanoa" ja painasi jarrut pohjaan. "Jarrut toimii, hyvä milloinka tällä on katsastus? sano serkkupoika rauhallisesti " ja toisekseen minua alako jo kaaheesti pelottamaan, kun oot niin äkäinen, hui!" ULOS huuti tyttö.
Me noustiin autosta ja kiitettiin tyttöä kyydistä ja serkku kiitti savukkeesta. "Olisit voinut pyytää", tyttö vastasi raivoissaan. Serkku vastasi siihen: "Minulta olisit voinut myös vinkata jos olet puutteessa, eikä ois maksanut mittää. Kunnon laakit olisit suana siihen hintaan. Mutta nyt et sua, vaikka kerjäisitkin. koska se säikähti ja meni tuppeesa; haluaisitko kuitenkin silittää sitä, minä voisin näyttää sen. Hullu mikä hullu ärjäisi tyttö, ja lisäsi  kierroksia kuplaan" Serkku kerkesi just ja just sulkea kuplan oven, kun se jo läksi liikkeelle niin "raivoisesti" kuin Kuplalla suinkin pystyi. Seisoimme tien laidassa nauraen ja jatkoimme liftaamista.
Mutta seuraava kyyti oli jo paljon leppoisampi, Volvo 544 jonka kuljettaja tykkäsi meidän savolaisesta  murteesta, se oli kuulemma humoristista murretta ja viihdyttävää hänen mielestään. "Puhukaa pojat puhukaa, puheenne kuulostaa hauskalta, vaikka puhuisitte kuolemasta!" Ja mehän puhuttiin koko matkan Helsingin linja-autoasemalle, minne hän vei meidät, vaikka se oli hänen reitiltään sivussa – hän vain halusi viedä meidät sinne, koska olimme niin hauskoja.
Linja-autoasemalla suuntasimme suoraan kahvilaan syömään ja juomaan kahvia. Lisäksi katselimme näkyykö kauniita tyttöjä. Koska äitimme olivat syntyperäisiä helsinkiläisiä, pystyimme vaivattomasti siirtymään "Hesa-tyyliin" milloin tahansa, jolloin pystyimme lähestymään tyttöjä paikallisella otteella.
Istuimme ja katselimme ohikulkevia väkijoukkoja, niin huomasin upean punatukkaisen nuoren rahastajanaisen, tulevan kahvilaan. Tönäisin serkkua. "Hei, katso! Pirun kaunis nainen! " Serkku katsoi ja puhkesi nauruun. "Etkö todellakaan tunne häntä?" "Pitäisikö?. Sanoin." "Hän on Kaino-täti! Sanoi serkku" "Niin onkin! No, Ei ihme, että on kaunis, kun on sukiinsa tullut!" minä sanoin. En ollut nähnyt Kainoa muutamaan vuoteen ja hän oli kymmenen vuotta minua vanhempi. Serkku viittoi hänet luoksemme, tervehdimme lyhyesti koska hänen oli kiiruhdettava töihin.
Vietimme pari viikkoa Helsingissä nauttien, ennen kuin palasimme kotiin sukulaisten kyydissä, jotka tulivat maaseudulle omille lomilleen.

SISARUKSET
Kylän baarilla kävi ja näki monenlaista eläjää sekä toimintaa. Työväentalolla kävi kaksi henkilöä ja etenkin tanssi-iltoina he olivat aina siellä. He erottuivat joukosta ja ovat jääneet siksi mieleen. He olivat sisarukset tyttö ja poika. Heitä kutsuttiin metsäläisiksi, koska heidän koti oli korvessa, paikassa jossa ei muita ihmisiä eikä asumuksia ollut. Tyttö oli täysi lumppu, aivan miesten hyväksi käytettävissä, ei minkäänlaista rajaa. Pojalla oli aina, myös kesällä sama paksu paskainen pomppapäällä, ja risaiset nahkasaappaat jalassa, toisen saappaan varressa pitkä rautatanko. Heidän habitus oli erittäin epäsiisti ja jopa pelottava. He eivät tulleet koskaan sisälle tansseihin, olivat vain ulkona. Tansseihin ja iltamiin tuli myöskin sellaisia miehiä, joille tämä tyttö kelpasi. Ne olivat enimmäkseen jotenkin mielenvikaisia tai muuten vain ei normaaleja tai sitten ilman pillua jääneitä vanhoja poikia. Työväentalon vieressä oli paljon pitkiä VR.n halkopinoja, koska rautatieasema oli siinä lähellä. Siellä halkopinojen välissä oli oivat paikka harrastaa seksiä, ja sen kaikki tiesi, miksi sinne mentiin, ei ainakaan halkoja hakkaamaan. Näimme tytön melkeinpä asuvan siellä halkopinojen välissä, tassien ajan, ei ollut tietoa ottiko se maksua palveluistaan, ja oliko veli hänen vartija. Kylällä kerrottiin tytön olleen lapsena isänsä korttipeleissä panoksena, eli voittaja sai. Tämä sisarusten isä oli pontikankeittäjä ammatiltaan, ei kai se muuta tehnytkään.
Meidän kylällä oli myös tanssilava, jolla oli usein tansseja. Tämä halkopinojen välissä vastaanottoaan pitänyt tyttö, oli veljensä kanssa tuttu näky myös siellä. Muitakin epäkuranttia tavaraa tarjoavia tyttöjä tuli sinne. Nämä tytöt olivat myös näitä tiettömän taipaleen tyttöjä, metsänpeikkoja. Tytöt eivät olleet perheellisiä, toki saattoi siellä joukossa olla joku sellainenkin. He olivat varsin uutteria houkuttelemaan miehiä, kävelylle joenrantaan, tytöillä oli mielessä vaan se yksi asia, jonka kaikki tiesivät. Rannalla olleet pusikot ja autiot rakennukset olivat tanssi-iltoina uutterassa käytössä, ja saattoihan niillä kävelyillä, saada alkunsa muutama avioliittokin. Illanaikana tytöt harrasti tätä kävelyä useamman kokelaan kanssa. Kävelyillä tyttöjen kanssa kävi niin poikamiehiä kuin ukkomiehiäkin. Olisikohan näillä tytöillä ollut taka-ajatuksena sen oman elämänkumppanin löytyminen tällaisella, heti toimeen tavalla, ja päästä pois metsästä ihmisten ilmoille. Sitä elämää oli mielenkiintoista seurata.​
Kerran olin parin kaverin kanssa kylänlaitamilla, istuttiin maitokopilla ja kulutettiin aikaa, koska oltiin etuajassa. Olimme menossa pelaamaan pöytätennistä erään kaverin kodin latoon. Tauno toinen kavereistani sanoi - katsokaas tuonne, kuka se sieltä tulla sipsuttaa, antaisikohan se meille ilmaiseksi -. Tietä tulla sipsutti tyttö, näistä edellä mainituista sisaruksista. Tauno ehdotti pilailujuttua, jossa me olimme heti mukana. Tyttö tuli siihen maitolaiturin kohdalle, niin me kuorossa sanottiin tervehdys, Tauno lisäsi siihen, - minnekä olet menossa - Tyttö- Tuolla kylällä meinaan ainakii käyvä, - Tauno - Ei sinulla varmaan ole hirveä kiire, kerkeäisitkö antaa meille - - Mitä - tyttö kysyi - Tauno - No sitä v...uas - Tyttö - Missä, sielläkö kopissa - Tauno - ei kun tuolla metsässä - Tyttö - No joo - Me hyppäsimme laiturilta ja menimme metsään. Siellä oli hyvä ja kuivapaikka, käskettiin tytön asettua siihen ja riisua housunsa, tyttö teki kuten pyydettiin. Tauno laskeutui polvilleen siihen tytön viereen, ja oli aukovinaan housujaan, tyttö rähmötti siinä jalat levällään. Olin meidän suunnitelman mukaisesti kerännyt tukon turvetta, tökkäsin ne turpeet siinä tilanteessa Taunon kouraan, ja Tauno työnsi turpeet tytön.. sinne. Me kiitimme tyttöä ja toivotimme hyvää päivänjatkoa ja palasimme maitolaiturille. Meni jonkun aikaa kunnes tyttö tuli tielle, mutta kauempana meistä ja jatkoi matkaansa. Taidettiin me olla oikeita turvenuijia. Olen monesti jälkeen päin harmitellut sitä juttua.

HUOLTOASEMALLE
16 v olin kun pääsin kesätöihin kaupungin huoltoasemalle. Joten tarvitsin asunnon kaupungista. Kotoa kaupunkiin oli matkaa n.25 km, Isäni järjesti kortteerin kaupungista setänsä (minun ukin veli) ja tämän vaimon luona, jotka olivat vanhoja ihmisiä, laatien aikatauluja joka asiaan, esim milloin pitää tulla asunnolle ym tällaista. Joten yövyin heidän luonaan vain kaksi ensimmäistä yötä. Siitä eteenpäin milloin missäkin, aina joku järkkäsi paikan missä yöpyä, tässä auttoi suuresti se, että olin päässyt mukaan kaupungin nuorisoporukoihin heti sinne muutettuani, joten yöpaikka järjestyi usein heidän kauttaan. Joskus kuitenkin jouduin istumaan ja nuokkumaan yöni huoltoaseman yöbaarissa, en kuitenkaan sen huoltiksen missä olin töissä. Kerran yövyin paikallisen sahalaitoksen katoksen alla, sateelta suojassa. Muutaman yö vietin uimarannan kioskinpenkillä, sen saman uimarannan ja rakennuksen missä "vierailin" parivuotta aiemmin repan kanssa kilpailureissulla. Kerran siellä samaan aikaan nukkui myös sen musiikkiliikkeen omistajan nuorempi veli, jolta ostin bassovehkeet (kerron siitä kohta). Jos töissä oli aamuvuoro, silloin yövyin sen huoltoaseman sosiaalitiloissa. Seurustelin silloin, olin jopa kihloissa kolmekuukautta, tyttö asui kimppakämpässä, joten sain yöpyä siellä vain joskus, eli ainoastaan silloin kun onnistui pujahtamaan salaa asuntoon. Salaa, koska tyttöjen vuokranantaja ei sallinut asunnossa ulkopuolisia asustelijoita, oli jopa tehnyt asunnon seinään reikiä, jotta kuulee jos siellä on miehiä. Jos kävi tuuri, ja onnistuin pääsemään sinne asuntoon, niin mitään hyötyä siitä ei pahemmin ollut, koska hetekaa ei saanut natisuttaa. Joskus tytön kanssa hyppäsimme linja-autoon ja matkattiin tytön kotipaikalle joka oli järven toisella puolen, linnuntietä lyhyt matka, mutta koska ei ollut venettä, eikä osannut lentää, niin. Menimme aina silloin sinne, kun tuli pakottava tarve natisuttaa hetekaa oikein kunnolla. Tytön kotitalo oli kesä ja loma käytössä. Kerran kun menimme sinne iltapimeän aikaan, niin heti kun pääsimme sisälle, aloimme natisuttamaan hetekata. Kun vauhti oli parhaimmillaan, niin tyttö huomasi, että meitä katsellaan ikkunasta, -. Pumppaaminen loppui siihen, ja tyttö hyppäsi ylös ja kietaisi päiväpeiton ympärilleen ja juoksi ulko-ovelle. - Huusi, kuka perkeleen kaheli täällä ikkunan takana kyttää -. No naapuri se vain oli, tarkastamassa ketä asunnossa oli. Tytön vanhemmat jotka olivat eronneet ja asuivat muualla, olivat sopineet naapuri kanssa valvonta tehtävästä. No se siitä, naapuri varmaan meni näkemästään innostuneena kotiin hetekaa natisuttamaan vaimonsa kanssa? Joskus tyttö heitti herätyskellon kämppänsä ikkunasta, jotta herään töihin, sieltä jostakin, missä nyt satuinkaan nukkumaan. Kun kesä meni, niin meni kihlauskin, tyttö rupesi höpisemään häistä, oli käynyt ompelijan luona suunnittelemassa häämekko. Silloin ajattelin, ei helvetti, ei sitä yhden tietyn pillun takia halua vapauttaan menettää, vapaita pilluja kun on tarjolla joka paikassa. Joten sanoin tytölle, ei millään pahalla, mutta se on sitten morjes ja hymyillään kun tavataan. Mutta ei tyttö hymyillyt, ei ollut tuntevinaan kun satuttiin yhtä aikaa samalle tontille. Mutta siinä mitään, jotkut vaan ottavat asiat liian vakavasti. Tästä kihlauksesta vanhempani eivät tienneet mitään, miksi olisin kertonut heille? Eihän se heidän asiansa ollut, minähän se olin kihloissa. Kotona käydessä laitoin sormuksen taskuun. Tai se oli aina taskussa, paitsi silloin kun oli tytön kanssa. Sormus jäi erossa minulle, annoin sen pari vuotta myöhemmin yhdelle tytölle ravintolassa. Tyttö halusi sormuksen, joten annoin sen hänelle. Myöhemmin olen miettinyt, halusikohan se tyttö jotain muutakin, kuin vain sormuksen? Silloin sitä ei tullut ajatelleeksi "koska meni lujaa", eikä se tyttökään ollut mikään ruusu.
Se oli hyvää aikaa, tyttöjä riitti sekä railakasta meininkiä. Pääsin myös porukoihin/piireihin joissa oli kaupungin "eliitin eli rikkaiden jälkikasvua", Muun muassa oli liikennöitsijän (linja-autoja ja rekkoja) sekä hotellinomistajan tytöt, heidän kanssaan liikkuminen aukaisi ravintoloiden ovet alaikäisellekin eli minulle. Aprikoin tässä nyt ensiksi, miksi tai niin miksi?? Pääsin mukaan sen pikkukaupungin eliitti vai olisiko parempi sanoa eliittivanhempien kersojen porukoihin, se miksi pääsin, se nyt on???? Voi olla ehkä käytös, taustat tai musiikki, vai voisiko olla... ulkonäkö ja tyyli "taaplata". Tuohon ulkonäkö asiaan en ole koskaan kiinnittänyt huomiota... johtuu kai siitä, että se on aina ollut mukana, tuttu pärstä? Vuosikymmeniä myöhemmin tämä sama asia palasi mieleeni kun tyttärentytär kysyi minulta katsellessaan vanhoja valokuviani, kuka mies tässä kuvassa on, kuva oli jostain 60- lopulta. Sanoin, että minä. Tyttö katsoi hetken minua, ja sanoi sitten, aika rajuuuu.... sanoi sitten kaikille muille huoneessa oleville, katsokaa tätä kuvaa, ja näytti sitä muille huoneessa oleville, sanoen samalla, se on ukki. Hänen miehensä katsoi kuvaa hetken, sanoi sitten, ei oo, tuo on Leonardo DiCaprion nuoruuskuva. Siihen tyttärentytär sanoi, ei voi olla DiCaprio, eihän se tuohan aikaan ollut edes isänsä heiluvissa. Vaikka itse sanon sen, niin se kuva oli tosi "makee". Kuvan oli ottanut erään tyttö, tyttöjen sisäoppilaitoksen asuntolassa aamuyöllä, menin sinne sisäoppilaitokseen aina ikkunan kautta tyttöjen kanssa "hoonailemaan". Nykypäivän laimeaan muotiin verrattuna 60- luvun lopun ja 70-luvun alun muoti oli jotenkin "rajumpaa". Olihan silloinkin, niin sanotut armeijan koviksia (muka) ja tavantallaajia jotka kulkivat teryleenihousuissa ja kumisaappaat, päällään toppatakki ja pääsään hankkia lippis. Olin silloin omalla tavallani edelläkävijä, etenkin oman kaupunkini muotimaailmassa, kuljin usein muotisuunnittelijoiden suunnittelemissa muotivaatteissa, joita en kauppojen hyllyistä löytynyt, vaan kävin ostamassa vaatteeni Helsingistä. Oli siis uniikkia jätkä, aikakin meidän kaupungissa. Poikien vai pitäisikö sanoa miesten mielestä olin homo, mutta tyttöjen ja naisten mielestä "makee" ja se riitti minulle, en koskaan yrittänyt mielistellä miehiä, en siis ole homo. Siinä oli sitä pohdintaa syistä miksi minut hyväksyttiin "piireihin". Huumeitakin niissä porukoissa/piireissä liikkui jonkun verran, eikä se ei ollut "kova" juttu, hyvin harva käytti niitä, minä en niihin koskenut, eikä ne huumeet siihen aikaan vielä olleet niin rikollistakaan tai käyttäjiä ei kytätty. Kerran huumeporukka, eli rikkaiden jälkikasvu läksi "hienolla ja kalliilla" CD. mallin Sitikalla hakemaan kamaa Ruotsista. Sitikan jolla he matkaan läksivät omisti tilitoimistonomistan useassa kaupungissa omistava henkilö ja autoa ajoi silloin Ruotsin reissulla hänen poikansa ja hänen mukanaan olivat hautaustoimiston/elokuvateatterin omistajan tytär sekä marketkauppiaan poika. Paluumatkalla suomeen Haaparannan kautta he ajoivat Tornion seutuvilla tantereelle, sillä seurauksella että mukana ollut tyttö kuoli. Poliisi ei kuitenkaan tutkinut tarkemmin heidän autoaan, joka oli poikien onni, koska autossa oli vähän "kamaa", ja he saivat hakea auton "kotia". Kyseiset "rikkaiden kersat" eli pojat soittelivat paikallisessa yhtyeessä, he eivät kuitenkaan olleet kummoisia soittajia, heillä oli vaan kaupungin parhaat soittokamat. Itse soittelin tai paremminkin harjoittelin erään tanssiyhtyeen mukana siihen aikaan. Kotona meillä oli täydelliset yhtyeen soittokamat, oli rummut, bassokitara, sähkökitara, mandoliini jota iskä soitti, sekä urut, ne soittokamat ei kuitenkaan olleet mitkään hyvät, paljon itse värkättyä. Rummut oli ostettu Puolalaiselta Pepper combo trio.ta, ulkokalvot, siis rumpujen ulkokuori oli hajonnut pohjolan yössä. basso oli itserakennettu ym vastaavaa. Tästä musiikkiurastani sen verran että ensimmäisen sävellykseni tein noin alakouluikäisenä, siis ihan nuotit kirjoitin, myöhemmin olen sitten tehnyt sävellyksiä eri yhtyeille ja artisteille, joita on levytetty, mutta siitä myöhemmin. Huoltoasemalla kesätöissä ollessani, tuli sinne kerran juttelemaan kanssani tanssiyhtyeen rumpali, yhtyeestä minkä kanssa harjoittelin soittamista. Me juteltiin tietenkin musiikista ja soittimista soittimista, myös siitä, että minun pitäisi saada kunnon bassokitara, mutta kun ei ole rahaa ja ne oli 60-luvulla kalliita, siis kunnolliset, monet sen ajan jopa huittu yhtyeet tekivät itse laitteensa ja soittimiensa, suomalaisista mainittakoon The First ja Ruotsalaisista The Spotnicks . Huoltoasemanomistaja kuuli jutustelumme ja tuli luokseni, ja sanoi, paljonko tarvitset rahaa, sanoin summan, jolle summalle hän kirjoitti shekin ja antoi sen minulle, ja sanoi käy hakemassa kitara. Kävin hakemassa bassokitaran ja ostinkin kaupungin parhaan bassokitaran, sen musiikki kaupanomistaja oli samalta kylältä kuin minäkin, lisäksi hän oli tunnettu muusikko sekä tunnetun levylaulajan aviomies. Tämän jälkeen soittohommiin suhtautui entistä innokkaammin.
Seurustelin silloin myös, olin jopa kihloissa kolmekuukautta, tyttö asui kimppakämpässä, joten sain yöpyä siellä vain joskus, eli ainoastaan silloin kun onnistui pujahtamaan salaa asuntoon. Salaa, koska tyttöjen vuokranantaja ei sallinut asunnossa ulkopuolisia asustelijoita, oli jopa tehnyt asunnon seinään reikiä, jotta kuulee jos siellä on miehiä. Jos kävi tuuri, ja onnistuin pääsemään sinne asuntoon, niin mitään hyötyä siitä ei pahemmin ollut, koska hetekaa ei saanut natisuttaa. Joskus tytön kanssa hyppäsimme linja-autoon ja matkattiin tytön kotipaikalle joka oli järven toisella puolen, linnuntietä lyhyt matka, mutta koska ei ollut venettä, eikä osannut lentää, niin. Menimme aina silloin sinne, kun tuli pakottava tarve natisuttaa hetekaa oikein kunnolla. Tytön kotitalo oli kesä ja loma käytössä. Kerran kun menimme sinne iltapimeän aikaan, niin heti kun pääsimme sisälle, aloimme natisuttamaan hetekata. Kun vauhti oli parhaimmillaan, niin tyttö huomasi, että meitä katsellaan ikkunasta, -. Pumppaaminen loppui siihen, ja tyttö hyppäsi ylös ja kietaisi päiväpeiton ympärilleen ja juoksi ulko-ovelle. - Huusi, kuka perkeleen kaheli täällä ikkunan takana kyttää -. No naapuri se vain oli, tarkastamassa ketä asunnossa oli. Tytön vanhemmat jotka olivat eronneet ja asuivat muualla, olivat sopineet naapuri kanssa valvonta tehtävästä. No se siitä, naapuri varmaan meni näkemästään innostuneena kotiin hetekaa natisuttamaan vaimonsa kanssa? Joskus tyttö heitti herätyskellon kämppänsä ikkunasta, jotta herään töihin, sieltä jostakin, missä nyt satuinkaan nukkumaan. Kun kesä meni, niin meni kihlauskin, tyttö rupesi höpisemään häistä, oli käynyt ompelijan luona suunnittelemassa häämekko. Silloin ajattelin, ei helvetti, ei sitä yhden tietyn pillun takia halua vapauttaan menettää, vapaita pilluja kun on tarjolla joka paikassa. Joten sanoin tytölle, ei millään pahalla, mutta se on sitten morjes ja hymyillään kun tavataan. Mutta ei tyttö hymyillyt, ei ollut tuntevinaan kun satuttiin yhtä aikaa samalle tontille. Mutta siinä mitään, jotkut vaan ottavat asiat liian vakavasti. Tästä kihlauksesta vanhempani eivät tienneet mitään, miksi olisin kertonut heille? Eihän se heidän asiansa ollut, minähän se olin kihloissa. Kotona käydessä laitoin sormuksen taskuun. Tai se oli aina taskussa, paitsi silloin kun oli tytön kanssa. Sormus jäi erossa minulle, annoin sen pari vuotta myöhemmin yhdelle tytölle ravintolassa. Tyttö halusi sormuksen, joten annoin sen hänelle. Myöhemmin olen miettinyt, halusikohan se tyttö jotain muutakin, kuin vain sormuksen? Silloin sitä ei tullut ajatelleeksi "koska meni lujaa", eikä se tyttökään ollut mikään ruusu.
Huoltoasema hommissa tapahtui kaikenlaista, mutta kerron vain yhden tapauksen.
Kerran karautti tankille tuttu kaveri Hannu Volvo Amazonilla. Tankkasin hänen auton, jonka jälkeen menimme hoitelemaan maksuasiat. Kassalla Hannu antoi Shellin luottokortin, joka ei ollut hänen omansa. En sanonut mitään, kumarruin tiskin alla olevasta laatikosta ottamaan luottokortti hinnaston. En ottanut yksistään hinnastoa, otin lisäksi Poliisin toimittaman listan varastetuista autoista ja luottokorteista (siihen aikaan oli huoltoasemilla omat luottokortit Shell, Esso ym). Auto jolla Hannu ajoi oli Poliisin listalla, mutta en sanonut mitään, leimasin (höyläsin) vain luottokortin, joten bensa oli maksettu. Sen jälkeen juteltiin vähän aikaa, sitten Hannu teki lähtöä ja meni ovelle, jolloin sanoin hänelle. Pentti (etunimi joka oli luottokortissa) olehan varovainen, auto näkyy olevan Poliisin listalla, Hannu kääntyi katsomaan minua, hymyili ja sanoi, juu ainahan minä, kiitti sulle nähdään ja meni menojaan. Olen tavannut hänet muutaman kerran myöhemmin, mutta ei me "vilipertti" hommista keskusteltu koskaan, vaikka tiesin hänen jatkaneen elämäänsä samalla tyylillä.
​
TANSSIREISSU
Palasin huoltoasema hommelin jälkeen kotikylälle, ja aloin opiskella eri ammatteihin sekä käymään yökylässä tyttöjen sisäoppilaitoksessa joka oli kotikylässäni, klo 22 jälkeen tytöt päästivät ikkunan kautta sisälle. Minulla oli tyttö sieltä sisäoppilaitoksesta joka oli seurassani kylänbaarilla joka ilta, joten jengi luuli minun löytäneen sen oikea, homma oli selvä pässinlihaa, heidän mielestään.
Erään kerran viikonloppuna olin lähdössä kirkonkylälle tansseihin. Mukaan oli lähdössä se tyttöystävä, sekä kolme muuta tyttöä, jotka olivat töissä paikallisessa lomahotellissa. Tilasimme taksin, jolla menimme kirkonkylän tanssipaikalle. Se oli tuttu paikka joten lippuja ei tarvittu. Muutaman kappaleen jälkeen yksi tytöistä kyllästyi paikan meininkiin, ja ehdotti siirtymistä paikalliseen ottamaan paukut. Minulle se sopi mainiosti, mutta "tyttöystävälle" ei, koska hän oli alaikäinen, eikä pääse kapakkaan. Paikalliseen lähtikin sitten vain, minä ja tyttö joka ehdotti sitä paukuille lähtemistä. Meidän ilta meni mukavasti paikallisessa, pois läksimme valomerkistä. Kävelimme kaulakkain tanssipaikalle, välillä kiihkeästi suudellen. Silloin oli talvi, kesällä ei pelkkä suuteluu ja hyväily olisi riittänyt, luonto olisi kutsunut. Kun saavuimme tanssipaikalle, se oli autio. Tanssit oli tanssittu ja porukka poistunut. Joten päätimme ajaa taksilla kotiin. Laskimme rahamme ja totesimme, ettei niillä saa edes yhtä nakkia nakkarilta, mutta onneksi nakkarilta ainakin saamme evästä piikkiin. Joten otimme suunnaksi torin nakkarin. Ajattelimme syödä siellä ja samalla pohtia ratkaisua rahapulaan. Torilla päästyämme menin hakemaan tytölle makkaraperunat sörsselin kera, vein ne hänelle ja sanoin, - odota tässä, älä lähde minnekään, käväisen vähän "asioilla" -, kävin vielä lähtiessäni sanomassa nakkarinmyyjälle, - laita sinne minun piikkiin, jos tyttö tarvitsee jotain -. ja kävelin pois. Olin saanut idean mistä voisin saada rahaa. Menin läheiselle huoltoasemalle ja sen takaovelle. Potkaisin takaoven alalasin rikki, aukaisin oven ja menin sisälle toimistoon. Katselin ympärille, tiesi missä yleensä kassaa pidetään, joten löysin sen heti, kassassa oli onneksi enemmän kuin pelkkä pohjakassa. Kolikot laitoin takkini sivutaskun, ja setelit povitaskuun, poistuin sitten paikalta juosten takaisin torille. Missä tyttö odotti, hän ei kysellyt mitään, mikä oli hyvä. Menin nakkarinluukulle ja kysyin, paljonko olen velkaa. - Et ole mitään velkaa -, vastasi myyjä, joten kiitin tarjoilusta, ja palasin tytön luo. Otin tytön syleilyyn ja sanoin, - nyt mennään taksikopille ja häivytään -. Niin silloin siihen nakkarin eteen kurvasi paikallisen portsari Fordillaan, hänet olimme tavanneet jo aiemmin illasta paikallisessa. Jäimme juttelemaan siihen, ostin hänelle parit nakit. Ne syötyään portsari heitti meidät kotia, tai ei ihan kotia vaan lomakeskuksen pihaan. Tyttö asusteli siellä kimppakämpässä työkaverin kanssa, koska oli töissä lomakeskuksessa. Kämppäkaveri oli paikalla, joten meidän piti mennä patja-, ja liinavaate varastoon yöksi. Tämä suhde ei jatkunut pitempään. Koska tyttö oli kihloissa, ja minä oli tavallaan myöskin varattu, oli se alaikäinen (17v) tyttöystävä, joka ei päässyt paikalliseen.
​
Meni muutama vuosi tanssireissusta, oli juhannuksen aatonaatto, olin käymässä vanhempieni luona kotikylällä. Puhelin soi ja äiti vastasi, Ja sanoi, - joku nainen kysyy sinua -. Meni puhelimeen, Nainen esitteli itsensä, hän oli tämä tyttö, tämä jolla oli nämä hyvät huulet molemmissa päissä. Tyttö/nainen kysyi voisiko tulla hänen seurakseen juhannukseksi, he ovat porukalla menossa mökille juhannuksen viettoon. Tämä oli niitä pahimpia tilanteita mitä tiedän, "minä haluan, haluan, mutta en voi" tätä teki mieli huutaa. Mutta sanoin kuitenkin vain, että olen avioliitossa, enkä voi sen takia tulla. Tyttö/nainen sanoi vain, harmi ja huokaisi, olisi ollut niin mukava tavata, ole miettinyt sinua paljon, sen jälkeen vain heipat ym toivotukset, ja puhelu loppui siihen. En puhunut silloin puhelimessa aivan totta, Olin kyllä avioliitossa, mutta asuin erillään vaimosta, eli olin vain paperilla avioliitossa. Olin lähdössä juhannuksen viettoon Kalajoelle, ja tietenkin naisen kanssa, en kuitenkaan tämän "paperi" vaimon kanssa.
Öiset huoltoasemalla vierailut, eivät kuuluneet minun normaalin elämään, mutta "hätä" keinot keksii, silloin kirkonkylän yössä täytyi kehittää helppo ja nopea ratkaisu rahapulaan. Humalaisen päässä syntynyt ajatus, no se ratkaisu toimi. Kyseessä ei kuitenkaan ollut se minun entinen kesätyöpaikka. Oli kesätöissä kaupungissa, ja tämä paikka oli kirkonkylä. Siitä öisestä huoltoasemakeikasta ei tullut mitään seuraamuksia. Tämä kirkonkylän nakkarinpitäjä, sekä paikallisen portsari olivat vanhoja tuttuja, joten asiat heidän kanssaan järjestyivät kuin itsestään.
Tuolla kirkonkylällä tuli vierailtua usein, muun muassa tansseissa, kapakoissa ja nyrkkeilymatseissa ja aina tapahtui jotain extraa.
Kerran olin kaveriporukan kanssa tansseissa kirkonkylällä. Tapasimme siellä tanssipaikalla Roopen hän oli myös kylämme nuorimiehiä, hänellä oli pituutta muutama sentti yli kaksimetriä, juttelimme hänen kanssaan.
Sitten yhtye alkoi soittamaan tangoa! Tämä on hyvä, nyt on pakko tanssi", Sanoi Roope ja stumppasi tupakkansa suoraan edessään seisoneen lyhyemmän miehen päähän, koska sillä oli pyöreä hiukseton kohta "pälvi" keskellä päätä, se oli hyvä tuhkakuppi. Miesparka alkoi tanssimaan vimmatusti, mutta ei tangoa, se oli jotain muuta, ehkä lähempänä sambaa. Eikä hän uskaltanut sanoa mitään nähtyään kuka tupakan tumppasi. (Silloin tupakointi oli sallittua sisätiloissa, kaikkialla, ehkä ei kirkossa?.), niistä tansseista ei itsessään jäänytkään muuta mieleen kuin se "tuhkakuppi samba".
Illan lähestyessä loppuaan Sepi, yksi porukastamme ilmoitti: "Tarjoavansa ruuat grillillä meille kaikille!" Joten siirryimme autollani sinne, kuski oli erikseen, koska olin nauttinut muutakin kuin vain suurta suosiota. Grillillä haki ruuat. ja autolle tultuaa ruokakassi kädessään hänellä oli hirveä kiire pois, kun pääsi autoon, niin alkoi käskyttäen kuskia "aja, aja Jokke, aja!" ja Joke ajoi mitä Datsunilla pääsi, Sepi antoi ruuat meille auton kiitäessä kohti kyläämme, ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, joten kaikki oli kunnossa.
Muutamaa päivää myöhemmin olin juttelemassa ystävieni kanssa kaupungissa huoltoasemalla, missä aiemmin työskentelin. Poliisiauto ajoi tankkaamaan, tuttu poliisi liikkuvista poliisi tuli sitten kuittaamaan bensat, tervehti minua ja kysyi huoltoaseman työntekijältä, tiedätkö missä on tuon auton omistaja, ja osoitti minun autoa. Koska kuulin kysymyksen, niin vastasin "Se on minun", "Ai, onko ?" sanoi poliisi hymyillen. "Mene pistäytymään tuossa asemalla. Niillä taitaa olla jotain asiaa sinulle, koska auton rekkari on listalla."
Uteliaisuus vei minut oitis poliisiasemalle. Missä taustat hätäisestä lähdöstä kirkonkylän grilliltä ja Sepi komennoille "aja aja joke aja" paljastui: Hän oli unohtanut maksaa ruuat mitkä tarjosi meille!
Menimme sitten yhdessä kaikki viisi poliisilaitokselle, missä yksi kerrallaan kutsuttiin kuulusteltavaksi, yhden ainoan poliisin toimesta. Odottaessamme vuoroamme huoneessa joka oli kuulusteluhuoneen vieressä, tutkimme aikakamme kuluksi huoneen komeroita sekä laatikoita ja löysimme poliisiarkiston, oikean aarreaitan täynnä juoruja ja tietoa kaupungin "kunniallisista kansalaisista".
Mutta meidän tapaus ei koskaan edennyt oikeuteen. Kylämme varakas maanomistaja kuuli tekosestamme ja tarjoutui omatoimisesti ratkaisemaan asian. Hän kävi maksamassa grillille velan kokonaisuudessaan korkoineen, ja asia hylättiin. Ironista kyllä, Sepi juuri se mies, joka oli unohtanut maksaa ruokamme, oli porukan "välkky" ja opiskeli insinööriksi ja toimi tekniikan opettajana. Mutta "varastanmisen tekniikka oli ainakin vielä silloin hänellä hakusessa" Sepi kuoli myöhemmin tapaturmaisesti puunoksan lävistäen hänen kaulansa.
Nämä Kirkonkylässäreissut olivat enemmän kuin vain tanssireissuja, voin mainita, että mustoja kirkonkylän tanssireissuista on paljon, muun muassa tällainenkin.
​
Talvipakkasella Kansallis-Osake-Pankin johtajan asunnon olohuoneen ikkunan edessä höyrykusella, jota suoritusta katselee suuri joukko ikkunan toiseltapuolen, eli pankinjohtajan asunnon sisältä, mitä minä en humalasta tilastani ja suuresta hädästäni johtuen huomioinut. Kun olin tarpeeni tehnyt, ja käännyin poistuakseni paikalta, niin kaskummaa taakseni oli ilmestynyt mies jolla oli lumilapio kädessään ja tarjosi minulle hommia, lumitöitä, sanoen, että kaikki tuo kellertävälumi on hävittävä tältä tontilta ja rivakkaan, ja sanoi sitten kiitoksena, etten ole tontille tervetullut. Kapakka missä olin iltaa istumassa sijaitsi hänen asuntonsa ja pankin vieressä. Ja se kuseskelu oli hätätapaus ei ilkivallan teko, koska kapakan vessaan oli aina ruuhkaa, niin oli tehtävä valinta, joko lahkeeseen tai nurkalle, päädyin vaihtoehtoon nurkalle, mikä sattui olemaan pankinjohtajan ikkunan vieressä. Ne olivat sellaisia sekoiluja ja niiden seurauksia, jotka ovat ikuisesti jääneet mieleeni, vaikka ovat vain pikku "juttuja", millaisia kaikille on nuoruudessaan tapahtunut.

Tässä kohtaa olivat vuorossa avioliito/avioliitot ja armeija, mutta ne varmaankin luit jo.

HELSINKI
Kesä oli parhaimmillaan kun sitten " vintti tytön" kanssa matkasimme Helsinkiin töihin. Vaimon kanssa olin tehnyt asiat selväksi, eli avioliitto oli loppu, siis käytännössä loppu mutta paperilla olimme vielä virallisesti naimisissa, mutta sehän oli vain paperi. Mutta uusi tyttöystäväni (vintti tyttö), oli todellisuutta, hänen opiskelut oli opiskeltu ja oli aika siirtyä työelämään. Molemmat olimme valmiit vaihtamaan maisemaa, joten suuntasimme Helsinkiin. Minun muuttokuormani oli vain putkikassi, jossa oli vaatteet ja hygienia tarpeet, kaikkea ei tartte mukanaan hissata, kauppoja löytyy joka paikasta.
Oli kuuma kesäyö kun saavuimme junalla Helsinkiin. Meillä ei ollut asuntoa eikä muutakaan paikkaa minne mennä, mutta se ei ollut ongelma. Minulla oli kyllä sukulaisia kaupungissa, Tyttö oli ollut aikaisemmin Helsingissä töissä, joten tuttuja olisi ollut. Mutta ei me toisten nurkkiin. Mummoa (äidin äiti) kävin morjestamassa, muita sukulaisia en. Meidän tarkoitus oli ensi alkuun vain pyöriä Hesassa jonkin aikaa, siellä sun täällä ja katsoa mitä eteen tulee. Työpaikat oli molemmilla jo etukäteen sovittu, mutta sitä milloin tulemme töihin ei ollut sovittu, eihän sitä nyt heti töihin. Ensimmäisen yön tai paremminkin aamuyön vietimme rautatieasemalla. Torkkuimmet asemaravintolan edessä olevilla penkeillä.
Muutaman vuorokauden pyörittyämme asemanliepeillä, oli meininki ja aseman vakioporukka jo tuttua. Esim, kun rautatieaseman lähistön ravintolat menivät kiinni , alkoi päihtyneitä ihmisiä kertyä rautatieasemalle ja sen ympäristöön. Päihtyneitten lisäksi asemalle tuli myös maksullisia naisia sekä poikia myymään itseään. Tuli viinanmyyjiä sekä kaikenkarvaista alamaailman porukkaa. Rautatieasema heräsi hetkeksi elämään aamuyön tunteina. Mekin tilasimme joskus viinapullon tutulta trokarilta unilääkkeeksi. Trokari toi pullon bussilaiturille, tämän jälkeen yleensä kävelimme makkara talon suunta ottamaan ryypyt, eka ryypyn otti trokari, kunnon ryyppy täytyi ottaakin, eikä kielen kostuketta. Tällä varmistettiin juoman juomakelpoisuus.
​
POLIISI
Usein yövyimme myös matkustajakodissa, joka oli rautatieaseman lähellä. Kerran kun olimme viettäneet illan ja alkuyön asematunnelissa asemanjengin kanssa, olimme nauttineet juomia, mutta ei kuitenkaan huumeita. Meidän oli tarkoitus mennä matkustajakotiin, olimme menossa siinä teatterin kohdalla kun poliisi-maija kurvasi viereemme. Poliisit alkoivat kysellä kaikenlaista paskaa, kyselyn tulos oli, - kuten he itse sanoivat -, tämä neiti täytyy ottaa kyytiin, koska hän on kykenemätön huolehtimaan itsestään (siis juuri sopiva heille).Me tietysti olimme eri mieltä, sanallisesti ei fyysisesti. Sanoin muun muassa heille, siis poliiseille, että minä tässä kännissä olen, eikä tyttö, mikä olikin totta. Ei poliiseja meikäläisen känni kiinnostanut. Poliisit laittoivat tytön maijaan, minä yritin puhua järkeä, mutta ei auttanut. Vanhempi poliisi tuli minun luokse, katsoi vähän aikaa tuimasti, melkein nenä kiinni minun naamassa ja sanoi, haluatko turpaasi, kohta losahtaa jos et pidä turpaasi kiinni. Minä tietysti auvoin naamaani siinä tilanteessa, mikä oli täysin normaalia. Siihen poliisin esittämään kysymykseen, haluatko turpaasi, vastasin, olenko mitenkään hevostellut, kun turpaan meinaat. Siihen poliisi ei enää vastannut, vaan meni autoon. Meni maijan viereen ja koputin oveen, kysyin, minne tytön viette. Poliisi vastasi siihen, vittu, sehän ei sinulle kuuluu. Vastasin siihen , ee se kuulukaan, se kuuluu tytölle, mutta minulla vuan on tällä hetkellä siihen käyttöoikeus. Poliisi laittoi ikkunan kiinni. Menin maijan taakse ja koputin takaoveen ja huusin tytölle, tule aamulla rautatieaseman alaravintolaan, odotan siellä. Minua vitutti sen verran rankasti, etten kehdannut mennä yksin matkustajakotiin, kävelin öisiä Helsingin katuja, siellä sun täällä. kävely alkoi väsyttämään. Rupesin kävellessäni kokeilemaan kerrostalojen ovia, olisiko mikään auki. Yhden kerrostalon ovi oli auki, menin talon rappukäytävään. Rupesin nukkumaan rappukäytävän lattialle. Humalan ja vahvan väsymyksen takia ei tullut katsottua sen tarkemmin paikka mihin rupesin. Heräsin siihen kun jokin osui päähän, nousin istumaan ja katsoin ylös, vieressäni seisoi nainen ja asunnon ovi oli raollaan. Nainen katsoi minua ihmeissään, ihmeissäni olin minäkin. Heräsin krapulaisena rappukäytävästä, ovella päähän lyötynä. Vähän aikaa kelasin ennen kuin tajusin/ hämärästi muistin miksi olin siinä. Nainen siinä asunnon ovella, kertoi olevansa lähdössä töihin, aikaiseen aamuvuoroon. Hän oli erittäin miellyttävä, sekä kohtelias naisihminen, mikä sellaisessa tilanteessa on varmaankin harvinaista. Kysyin, paljoko kello on, sekä pyysin anteeksi häiriötä. Siinä häpeissäni sanoin ettei tällainen kuulu tapoihini, taisin illalla ottaa vähän liikaa. Nainen naurahti ja sanoi, hänelle myös on sattunut muutama juttu, jotka ovat mahdollisia vain humalassa. Siinä sitten yhtä matkaa alas kävellessä naureskeltiin ja laskettiin leikkiä tilanteesta. Kun pääsimme ulos, niin kysyin naiselta, missä me olemme. Olemme kallion kaupunginosassa x linjalla nainen sanoi. Toivotin naiselle hyvää työpäivää, nainen kiitti, sekä sanoi, toivottavasti sinulla on pehmeämpi patja ensi yönä. Sitten läksimme kävelemään eri suuntiin, hymyillen huiskutimme kättä toisillemme. Läksin kävelemään Hakaniemeen päin ja ylittämään Hämeentietä, silloin kuului tööt tööt ja kiskot kirskui, ratikka oli ajaa päälle Hämeentiellä. Onneksi ratikka pysähtyi, ei siitä sen pahempaa seurannut, Mitä nyt herätti puoliunessa ja kohmelossa kulkeneen matkaajan. Jatkoin matkaani rautatieasemalle. Siellä sitten odottelin tyttöä ja juttelin tuttujen kanssa. Vartijat huomasivat minut valvontakameroistaan, ne kävivät tutkimassa minut, ettei minulla ollut mitään kiellettyä. Kävin alaravintolassa syömässä aamupuuron, kaurapuuroa joka maksoi markan, lasillinen maitoa sai samaan hintaan. Tyttö tulla tupsahti samaan aikaan siihen. Hän haki myös puuron ja maidon itselleen Hän oli pahalla päällä, häneltä oli hävinnyt kello, sormus ja kaulaketju, tällä poliisi keikalla. Ehdotin tytölle että käydään kysymässä poliisiasemalta, mahtaisiko siellä olla tietoa missä ne ovat. Tyttö sanoi siihen, vitut ne mitään tietää, ei hän missään poliisiasemalla ole ollut, eikä missään putkassa. Sitten se kerto poliisien vieneen hänet jonnekin meren rannassa olevaan kerrostalon asuntoon. Siellä hän oli koko yön tapellut niiden kanssa, ne korut ja kello olivat hävinneet siinä tapellessa. Saatana sanoin, otin tytön mukaa ja kävelimme rautatieaseman poliisin toimistoon, esitimme asiamme. Poliisit kuuntelivat meitä, sitten heittivät ulos. Näin me arveltiin käyvän jo sinne mennessämme. Hullua oli sellaista poliisi asiaa mennä kertomaan itse asianomaisille, mutta kokeilla sai. Siinä olisi voinut saada ....turpaansa, kuten maija poliisi oli aiemmin aamuyöllä luvannut. En kysellyt tästä asiasta enempää, eihän se mikään tentti asiaa muuttaisi miksikään, tapahtunut (jos oli) oli mitä oli?. En halunnut tietää enempää. Ne rautatieaseman vartijat sitten saivat tarpeekseen minun ja tytön majailustaan siellä. Eräänä päivänä kävellessäni rautatieasemalla, vartijat pysäyttivät minut, ottivat henkilötiedot ylös, ja antoivat minulle porttikiellon rautatieasemalle ja asematunneliin. Syy oli että asuin siellä. No joo olihan se tavallaan totta, olihan minä siellä aseman penkeillä nukkunut....joskus

TAKSI
En voi olla kertomatta tätä tähän samaan pötköön, vaikka ajan kohta on paljon myöhemmin. Jos ei Helsingin poliisit olleet mitään lainkuuliaisinta porukkaa niin ei Helsingin taksitkaan olleet mitään asiakaspalveluita. Olin iltaa istumassa Aleksis Kiven kadun ja Viipurin kadun kulman ravintolassa, tutustuin siellä kauniiseen nuoren naiseen, tai oikeammin heitä oli kaksi, mutta ajattelin heistä tummempaa itselleni, mutta vain yhdeksi yöksi, koska olin ukkomies (toinen avioliitto, vaimo oli taas jossain?? matkoilla ?). Sovimme tummemman tytön kanssa, menemisestä yöksi matkustajakotiin. Hänen mukanaan ollut vaaleatukkainen tyttö ehdotti käymistä ensin satamasta, haettaisiin hänelle viinaa ja miksei meillekin matkustajakotiin evääksi. Tilasimme taksin ja ajoimme satamaan, siellä vaaleatukkainen tyttö nousi ulkomaalaiseenlaivaan. Odotimme aikamme eikä tyttö tullut takaisin, joten päätimme ajaa matkustajakodille. Taksisuhari läksi ajamaan väärään suuntaan, joten huomautin siitä hänelle, suhari ei siitä tykännyt, ja uskon ettei tykännyt etenkään sen takia, kun murteella huastavan heenäkenkä huomaattelloo. Joten hän pysäytti auton, käski maksamaan kyydistä ja häipyä. En suostunut maksamaan, joten suhari alkoi haukkumaan heinäkengäksi sekä maalaistolloksi. Hän kuuli minun huastelovan tytön kanssa murteella, joten hän tiesi meidän olevan maalta, tyttökin oli myös maalta kotoisin ja osasi puhua "omalla kielellään", mutta ei me tolloja oltu, se tollo istui siinä kuskin paikalla.? En suostunut maksamaan sitä kyytiä vaikka se suhari räkytti, minä kun en ollut tollo. Tyttö jää ainakin autoon, ja sinä häivyt, se suhari karjui. Sanoin tytölle, - mitä tuumit, tuo äijä on hullu ja se tarvitsee pillua että rauhoittuisi - . Tyttö nyökkäsi hyväksyvästi. Pyysin tytöltä anteeksi että näin kävi ja poistui autosta. Taksi läksi tyttö kyydissään. Onneksi tyttö oli niin kännissä, että hänelle oli ihan sama kuka häntä "puskee!
Heräsin seuraavana aamuna Vilhonkadun matkustajakodissa nainen vieressäni. Katsoin naista ihmeissäni, koska hölmön taksin jälkeisestä ajasta ei ollut minkäänlaista muistikuvaa, ei siitä mistä nainen oli mukaani tarttunut, mutta sillä ollut mitään väliä, ainoastaan sillä että, naisella oli väli mihin puskea, Sen väliä käyttötarkoitus oli varmaankin ollut se syy, miksi nainen oli siinä vieressäni, siis molemmilla. Kun nainen heräsi, niin yllätys oli suuri, hän ei ollutkaan ruma, eikä vanha, eikä hänen peruukki ollut sängynvieressä lattialla (sitä ei ollut hänellä), eikä tekareita lasissa yöpöydällä, silmämeikitkin oli kohdillaan, eli ei ollut mikään katulumppu. Kun on humalassa niin yleensä matkanvarrelta noukitut naiset, tarjoavat aamulla yllätyksen. Tämä nainen ei tarjonnut sellaista yllätystä, vaan jotain aivan muuta, sillä oli sitä väliä, ja se kelpasi minulle. Sitten iski kaamea krapula, mutta onneksi kerettiin lihalliset nautinnot nauttia sitä ennen. Poistuessamme matkustajakodista läksimme eri suuntiin, kyselemättä kukas olet mistä tulit. Se oli molemmille vain sellainen, nauti vähän, otetaan vielä kerran, nyt hyvä, kiitos sinulle rupeama. Se nainen/tyttö joka jäi siihen hullun suharin taksiin, tuli parinpäivän myöhemmin kaupungilla vastaan. Juttelimme ja olimme pahoillamme pilalle menneestä edellisestä kerrasta. Mutta kun nämä Helsingin suharien tavat tiesi, niin ei siinä ollut mitään ihmettelemistä, annettakoon se heille anteeksi, sillä ei ne kaikki ajaneet täysillä, enkä tarkoita vauhtia. Tällainen edellä kerrottu Hesan suharien toiminta oli minulle tuttua, eli ei ollut ensimmäinen kerta kun minulta jäi matka kesken Hesan suharin kyydissä. Heillä kun oli tapana ajella pitempää reittejä etenkin silloin jos kyydittävät olivat maalaiset. Tein kerran kokeilu mielessä tällaisen "mualaesen taksiajelun hesassa" . Aivan sen takia koska mummoni ei uskonut että sellaista tapahtuu. Mummoni on hesalaisia Annankadun kasvatteja, kuten on äitini ja hänen koko sukunsa, mitä nyt jokunen on muuttanut maalle eli Riihimäelle ja Oittiin. Isäni oli savolainen ja maailman paras ihminen, äidistä en voi sanoa samaa. Niin siis teimme mummon kanssa taksin ajeluja joissa minä huastelin murteella, ja katsoa mitä reittiä ne ajavat. Mummo ei etenkään ei tällaiseen taksien hujaukseen uskonut, etenkään siksi koska hänen veljen tyttärenmies oli Helsingin taksi suhareita, ja oli näin myöskin minun sukulainen. Kävelimme mummoni kanssa Annankadulta hänen asunnoltaan rautatieasemalle ja otimme sieltä taksin takaisin Annankadulle. Sovimme että vain minä puhun, koska osaan puhua murteella, laitoimme päällemme tavalliset arkivaatteet, näyttääksemme "maalaisilta". Muistan kuinka mummo tälläsi huviaan, ja kysyi, näytänkö maalaiselta. Me otettiin rautatieasemalta taksi. Sanoimme osoite ja minä höpötin kaikkea Savon murteella ja mummo nyökkäili. Se meni täydestä ja taksi luuli meitä maalaisiksi, olimme tulleet junalla Hesaan. Sanoin taksille osoitteeksi Annankadun ja suhari läksi ajamaa, mutta ihme reittiä. Huomautin siitä hänelle, jolloin suhari kysyi, käyttekö useinkin Helsingissä. Sanoin siihen, kyllä täällä tulee aika paljon pyörittyä, mutta tämä minun mummo asuu Annankadulla. Suhari vilkaisi olkansa yli mummoa ja vilkuili peilin kautta minua, ja alkoi selittää outoa reitti valintaansa. Silloin mummo avasi sanaisen arkkunsa ja sanoi, minun sukulaismiehellä on täällä taksifirma ja sanoin nimen, ja lisäsi, ettei se ole mikään sukulainen vaan tyttärenmies, ja hän ajaa aina toista reittiä kun tulen maalta. Suhari oli loppumatkan hiljaa, perillä Annankadulla sanoi, anteeksi tämä reittivalinta, kyyti ei maksa mitään. Me poistuimme kyydistä ja taksi meni menojaan, Nyt mummi uskoi mikä oli Hesan taksin tapa, hän sanoi nauraen, ajetaan toistenkin näin, tämä on halpaa.

TYÖTÄ TEKEVI RAHAA TAKOVI
Ensimmäinen työpaikkani Helsingissä oli maansiirtokoneita maahantuovassa ja myyvässä yrityksessä. Olin konemaalarina, vaikka alun perin oli sovittu puhelimessa asentajan hommista. Kun menin eka kerran sinne työpaikalle, niin korjaamopäällikkö kertoi heidän tarvitsevan useita alan ammattilaisia, kun hän mainitsi konemaalarin, kiinnostui siitä heti, vaikka minulla ei ollut kokemusta, eikä koulutusta, mutta halusin oppia sen, joten otin sen homman. Hyvä hommahan se oli, ainoa haittapuoli oli ammattiliiton kaveri. Joka oli jatkuvasti houkuttelemassa liittoon jäseneksi, mutta sitä virhettä en tehnyt. Olin nuori ja tarvitsin rahaa, ja liitto olisi omalla tavallaan estänyt sen, minä hoidin palkka ym juttuni itse. Kiireisempinä aikoina tein normaalien työtuntien lisäksi ruokatunnit tuplapalkalla. Lisäksi jäin vielä yöksi maalaamaan urakkahommana koneisiin tehtyjä hyttejä. Tämä tällainen hullu työnteko ei ollut sallittua liitossa. Kun liityt liittoon niin saat oikeat edut ja työajat sekä tietysti pienemmän palkan, no tätä viimeistä (pienemmän palkan) ei se ammattiliiton kaveri sanonut, mutta sitä se liitoon liittyminen olisi merkinnyt. Sanoinkin sille ammattiliiton kaverille, - eikös se liitto ole laiskoja varten -. No tämä ajatusmalli ei toimi kaikkien kohdalla. Koska se vaatii että olet aloitekykyinen ja aikaansaava ihminen, ja pärjäät itsenäisesti. Jos et omaa näitä edellä mainittuja kykyjä, niin liity liittoon. Mutta minun kohdalla se "ole itsesi herra" toimi hyvin. Olen halunnut aina itse sopia omat asiani, ei mitään taulukko juttuja. Kuten jo edellä mainitsin, se tosiaankin vaatii sen, että osasit ja suostuit tekemään työt erilailla kuin liittolaiset. Olin petturi, mutta minä ajattelin vain itseäni ja perhettäni, en muita. Palasimme sitten tammikuun alkupäivinä Helsinkiin, menin työvoimatoimistoon katselemaan, mitä töitä on tarjolla. Silloin 70-luvun alussa oli työntekijän markkinat, joten töitä oli tarjolla, jos vain oli tekijäksi. Otin sieltä työvoimatoimistontaululta muutaman työpaikan tiedot. Meni ensin elintarvikekauppaa esittäytymään, tein siellä työsopimuksen. Sen jälkeen kävelin Hakaniemeen ja Elannon tavaratalon työhönottoon. Elannon tavarataloon olivat avaamassa uutta farkkuosastoa, johon etsivät osastonhoitajaa, Mika Sundqvist tulisi esiintymään avajaisiin. Niinhän siinä kävi että tein työsopimuksen sielläkin. Kävelin sieltä Elannosta puhelinkopille ja soitin elintarvikekauppaan etten tule töihin. Oli jo iltapäivä ja vaimoni pääsisi töistä parintunnin kuluttu, ajattelin odottaa hänet samaan matkaan. Läksin aikani kuluksi kävelemään Mannerheimintietä, kun siinä katselin näyteikkunoita, niin huomasin Anttilan pääkonttorinoven, ovessa luki työhönotto. Ajattelin mennä kysäisemään millaista työitä heillä olisi tarjolla, kun siellä aikani jutustelin niin olinkin jo City-Anttilaan kodintekstiilioston kymppi, vastuualueeni oli matot ja ryijyt ym vastaavat. Kun poistuin Anttilan konttorilta, niin soitin Elantoon ja kerroin etten tule töihin. No miksi valitsin Anttilan, ainut syy oli raha. Elintarvikekaupassa olisi ollut pienipalkka, Elannossa vähän suurempi, mutta sekin vain taulukkopalkka. Anttilassa palkasta puhuttaessa työhönottaja kysyi, mitä pyydät, sanoin palkkatoiveeni, joka hyväksyttiin mukisematta. Kolme työpaikkaa samana päivänä, kahdessa niistä en ennättänyt olla töissä ollenkaan. Anttilassa olinkin sitten pitemmän aikaa, kunnes sitten kesken työpäivän otin lopputilin. Tuli riitaa esimieheni (nainen) kanssa. Olimme olleet ruokailemassa ravintolassa, minä ja pari osastonhoitajaa sekä tavaratalopäällikkö H Anttila. Olimme nauttineet jonkun verran juomia, josta esimieheni (nainen) kimpaantui ja alkoi rähjäämään asiattomasti, minun ei tarvinnut sellaista kuunnella, joten se oli siinä ja kaput. Toiset mukana olleet osastonhoitajat läksivät vain kotiin, he eivät ottaneet lopputiliä. Tavaratalopäällikkö ei puuttunut asiaan. 

PRESIDENTIN ROUVA
Olin Anttilan tavarataloissa töissä, Helsingissä sekä Kuopiossa. Helsingissä olin Makkaratalossa/City-Anttilassa ja siellä sattui sekä tapahtui, mutta enimmäkseen hauskaa. Tällainen tapaus sattui 70-luvun alussa. Presidentti Kekkosen luona oli valtiovierailulla Tansanian Presidentti rouvansa kanssa. Meille Anttilaan soitettiin ulkoministeriöstä että Tansanian Presidentin rouva haluaa käydä ostamassa maton Suomesta, Suomi viemisiä Tansaniaan. Suomen Ulkoministeriössä olivat päättäneet että käyttävät presidentin rouvaa matto ostoksilla Anttilassa, ja sehän Anttilalle sopi. Suoritettiin pieniä erityisjärjestelyjä ulkoministeriön ohjeitten mukaan jotta tämä ostosreissu onnistuu. Sitä me vaan Anttilassa ihmeteltiin, miksi Anttila, eikä Stockmann, jossa yleensä kävivät/käyttivät valtiovierailulla olevia henkilöitä ostoksilla. Me Anttilassa tultiin siihen tulokseen etteivät Suomen valtion päättäjät (ulkoministeriössä) arvostaneet kovin korkealle, tummaihoista Tansanian presidenttiä (heimopäällikköä) eikä hänen rouvaansa. Ostosreissun järjestelyt hoituivat nopeasti, yhdessä ulkoministeriön virkamiesten kanssa. Minut Anttilan mattopuolen vastaavana valittiin hoitamaan mattojen esittely presidentin rouvalle. Apulaisina tarvittaessa toimisivat Erik ja minun esimies Sinikka (nainen). Presidentin rouva tuli Anttilaan matto-osastolle mukanaan muutama virkamies ja tulkki. Kysyin Presidentin rouvalta, millaista mattoa rouva oli ajatellut, hän vastasi haluavansa katsoa suomalaisia mattoja. Esittelin rouvalle kaikki suomalaiset matot, mutta niistä ei löytynyt mieluisaa. Joten me siirryimme katselemaan ei suomalaisia mattoja, ja niistä löytyi mieluisa matto, joka oli isokokoinen Englannissa tehty itämainen plyysimatto. Matto laitettiin rullalle ja läksin presidentin rouvan kanssa hissillä kolmannesta kerroksesta ensimmäiseen kerrokseen, hississä oli mukana tulkki ja yksi virkamies. Erik ja Sinikka toivat maton ensimmäiseen kerrokseen. Ulkoministeriön limusiini odotti Presidentin rouvaa keskuskadun sisäänkäynnin edessä. Minä ja rouva kävelimme hissiltä autolle päin, takanamme tulivat Erik ja Sinikka kantaen mattorullaa, mattorulla oli pitkä. Meidän edestä oli poistettu kaikki esteet, jotka estivät esteettömän pääsyn keskuskadulla odottavaan limusiiniin. Vähän ennen ovea oli kuitenkin paksuköysi, poikittain reitillämme. Kun tulimme köyden luo, niin virkamies jonka oli tarkoitus ottaa köysi pois edestämme, oli hidas. Presidentin rouva ei jäänyt odottelemaan, hän kumartui tarkoituksenaan mennä köyden alitse. Tämä oli niin yllättävä liike takana tulleille Erikille ja Sinikalle etteivät ehtineet pysähtyä, vaan tökkäsivät mattorullalla rouvaa takapuoleen, jolloin hän kopsahti kontalleen lattialle. Kaikki säikähtivät, ja ryntäsivät auttamaan rouvaa ylös. Minä yritin jo tarttua hänestä kiinni siinä vaiheessa kun huomasi hänen kaatuvan, mutta en onnistunut löytämään hänen kättään mistä tarttua kiinni. Rouvan vaatetus oli "epämääräinen" näin suomalaisen silmin, se oli sellaisia kaapuja ja "lakanoita", asu jossa ei ollut hihoja, kädet olivat siellä kaapujen alla piilossa. Presidentin rouva ei itse ollut moksiskaan tästä takapuoleen tökkäämisestä ja kaatumisesta, hän naurahti vain koko tilanteelle. Tilanne oli tosiaan hauska, mutta eipä siinä kukaan muu nauranut kuin rouva itse. Sinikka kävi vielä pyytämässä limusiinin luona Presidentin rouvalta anteeksi, rouva huitaisi vaan kädellään ja hymyili. Että näin Tansanian Presidentin rouva sai Suomesta muistoksi englantilaisen itämaisen plyysimaton. Urheiluosaston vastaavasta Erikistä on hyviä ja hupaisia muistoja. Kerrankin eräs nais asiakas tuli urheiluosastolla, olin siinä Erikin kanssa juttelemassa silloin. Nainen kysyi millaisia siteitä teillä on, johon Erik vastasi, siteet löytyy kemikalio-osastolta, nainen meni ensiksi hämilleen, sitten läksi punaisena ja kiukkuisena pois. Kerran osastolle tuli nainen Stockmannin muovikassia kantaen, ja puhui vain Ruotsia. Erik joka osasi Saksaa, Ruotsi ja Englantia ei ollut kuitenkaan ymmärtävinään mitä nainen tahtoi, joten se kutsui minut luokseen ja sanoi tämä saatanan kalkkuna ei osaa Suomea. Silloin nainen sanoi selvällä Suomen kielellä, minä teen tästä valituksen, tuohan oli... ja läksi pois. Erik vain nauroi ja sanoi, Tulla nyt Anttilaan Stockmannin kassi kädessä sönkkäämään huonoa Ruotsia.
Anttilassa olin vuoden, kunnes kesken työpäivän otin lopputilin. Tuli riitaa esimieheni (nainen) kanssa. Olimme olleet ruokailemassa ravintolassa, minä ja pari osastonhoitajaa sekä tavaratalopäällikkö H Anttila. Olimme nauttineet jonkun verran juomia, mistä syystä esimieheni (nainen) kimpaantui ja alkoi rähjäämään asiattomasti, minun ei tarvinnut sellaista kuunnella, joten se oli siinä ja kaput. Toiset mukana olleet osastonhoitajat läksivät vain kotiin, he eivät ottaneet lopputiliä. Tavaratalopäällikkö ei puuttunut asiaan.

PULTSARI
Anttilan jälkeen menin Valintatalon myymälään maito-osaston vastaavaksi, mihin oli jo aikaisemmin päässyt, eli Kallion viidennellä linjalle. Myymälänhoitaja oli entinen alkoholisti, joka oli tullut uskoon, ja oli uskovaiseksi oikea piru. Hän sotki joka asiaan sitä uskontoaan, eikä sitä täysijärkinen jaksanut kuunnella, siksi olin vain tovin siellä töissä. Kun aloitin työ siinä myymälässä, niin sain heti ensimmäisenä ohjeet, miten toimitaan roskakoreja penkovien puliukkojen ja akkojen kanssa. Ne ohjeet olivat aivan kahjot. Tiskiltä myytyjen makkaroiden ja lihatuotteiden roiskeet, eli osat jotka leikattiin makkaroista ja lihoista pois, esimerkiksi makkara tankojen päät. Näiden roiskeiden antaminen pultsareille oli kiellettyä, jopa näiden myyminen oli heille kiellettyä. Tämän lisäksi esimerkiksi vanhentuneet jogurtit ja juustot piti tuhota sekä maidot ja piimät kaataa viemäriin. Miksi ei saanut antaa pultsareille? Koska tämän uskovaisen myymälänhoitajan mukaan, he aiheuttivat suurta paheksuntaa kaupassa käyvien asiakkaiden keskuudessa, mikä oli joissakin tapauksissa varmaan tottakin. Lisäksi kiinteistön asukkaat olivat valittaneet kaupan roskakoreja penkovista pultsareista. Ajattelin miksi heittää hyvää ruokaa menemään, kun toisilla on nälkä. Eikä ne pultsarit siellä pyöri, jos kehtaa vähän järjestellä asioita. Joten järjestelin omatoimisesti vähän asioita, eli keräsin iltaisin töistä lähtiessäni vanhentuneita elintarvikkeita muovikassiin, ja vein sen kassin asunnolle mennessäni Karhupuistoon. Jossa odotti sovittuun aikaan joku pultsari...Ihminen nälissään. Sovin näitten pultsarien kanssa tällaisesta menettelystä, kun näin heidät norkoilemassa kaupan roskakorien lähettyvillä.
Tämä sopimus minun ja pultsarien kesken toimi. Tästä ei tullut sanottavaa kenenkään taholta. Tosin moni ei siitä tiennyt. Luulivat varmaan että vien ne ruuat itselleni. Tämä myymälänhoitaja halusi näyttää näillä hulluilla ohjeillaan, olevansa kunnon ihminen. Hän kun on muka hyvä ihminen, nyt kun on uskossa, ja vihaa pultsareita ja alkoholin käyttäjiä. Ei hän hyvä ollut, vaan uskossa oleva piru. Hän ei ollut vielä löytänyt sitä elämän kultaista keskitietä, vaan hyppi laidasta laitaan. Joten minun mittani tuli täyteen, en jaksanut kuunnella sitä uskovaisen höpinää, joka asiaan se työnsi mukaan jeesuksen ja jumalan joten otin loparit.
Valintatalon jälkeen olin jonkun aikaa autojen varaosaliikkeessämyyjänä. Minkä jälkeen muutimme takaisin maalle tai paremminkin maalaiskaupunkiin. Mutta ennen kun aloitan kertoa elämästä maalaiskaupungissa niin kerron vielä tähän väliin, muutaman tarina Helsingin ajalta.

​KORSO
Kun näistä Etelä-suomalaiset vastaan maalaiset (heinäkengät) asettelusta olen aloittanut kertomisen, niin jatkan vielä samasta aiheesta vielä yhden tarina verran. Meidän, siis minun ja tyttöni ensimmäinen asunto oli Korsossa, minun työni oli Vantaalla lentokentän vieressä ja tyttöni Helsingissä. Sain työsuhdeasunnon Korsossa ja tyttöni sai asunnon samoilta nurkilta, joka oli piharakennus jonkun kaukaisen sukulaisen, mutta sopi hyvin lemmiskelyyn, mitäpä muuta me nuoret osattiin harrastaakkaan. Korso tunnettiin 70-luvulla villinäläntenä. Muun muassa eräässä kapakassa siellä huijattiin asiakkaita. Työkaverini meni tilipäivänä tähän kyseiseen kapakkaan ryyppäämään, sillä seurauksella että rahat hävisi. Kuukauden palkka, jota ei juomalla ollut mahdollista kokonaan tuhlata, yksin yhdessä illassa. Kaveri tiesi kyseisen kapakan maineen, koska häntä oli siitä varoitettu. Mutta eihän me Suomalaiset uskota, ennen kuin se omalle kohdalle sattuu. Nyt se kaveri väitti, kapakka vei hänen rahat. Mutta oliko asia näin. Päätimme ottaa siitä selvää. Menin lauantai iltana yhdessä parin kaverin kanssa tähän tiettyyn kapakkaan. Teimme ennen sinne menoa suunnitelma, että otamme kaikki reippaaseen tahtiin juomaa, mutta vain kaksi meistä juo ne oikeasti. Yksi vai näyttelee juovansa, ja hän myös hoitaa rahaliikenteen, eli maksamisen. Tähän humalaista näyttelemään valittiin työporukkamme suulain kaveri, hänellä oli syntymähumala koko ajan päällä. Heti alkuillasta alkoi rahaa häviämään, ja heidän systeeminsä selvisi meille, joka oli aivan simppeli. Eli kun tarjoilija toi pöytään juomat, ja lasku oli esim. 35 mk. Humalaista näytellyt kaveri antoi tarjoilijalle 100 mk, tarjoilija läksi kassalle, toi sitten palautusrahan 15 mk. eli 100 - 35 =15 (50mk puuttui). Tässä vaiheessa emme vielä puuttuneet asiaan, vaan tilattiin lisää juomaa. Osa juomista maksettiin tasarahalla, ja pari isommalla setelillä, vain katsoaksemme toistuuko tämä palauturaha juttu. Näin saimme myös varmuuden ettei yksittäisestä virheestä ollut kyse. Kutsuimme tarjoilijan paikalle, kysyimme häneltä, miksi rahasta vastataan aina väärin. Tässä vaiheessa myös humalaista näytellyt kaveri kertoi olevansa selvin päin. Tarjoilija sanoi hetkinen, ja poistui paikalta, palasi sitten portsarin kanssa. Yritimme keskustella hävinneistä rahoista heidän kanssaan, mutta se ei onnistunut. Portsari käski meitä poistumaa kapakasta, mutta emme suostuneet lähtemään, ennen kuin saamme rahamme. Mitään virhettä ei ollut tapahtunut, kaikki on mennyt täysin oikein, portsarin mukaan, ja meidän täytyy poistua. Mutta me emme poistuneet, me halusimme rahamme, joten henkilökunta soitti poliisit paikalle. Nämä poliisit sitten saattoivat meidät ulos siitä kapakasta. Saimme myös elinikäisen porttikiellon kyseiseen kapakkaan. Kaikki ei mennyt aivan oikein, mutta poliisit olivatkin Korsosta, me emme.

FENNIA
Menin kerran yksin vapaalla ollessani, enkä muista miksi yksin, missä vaimo? Mutta kuitenkin silloin toteutin suunnitelmani käydä joskus iltaa istumassa ravintola Fenniassa, Se oli muistaakseni perjantaipäivä. Istui ensin jonkun aikaa vakio paikassani rautatieaseman läheisessä pubissa, sitten ravintola Fenniaan. Fennia ravintola on usein esillä vanhoissa suomalaisissa elokuvissa rikkaiden ravintolana. Ja se oli tosiaan hieno ravintola, vessassa oli parturi, joka leikkasi hiukset tai parran, häneltä myös sai partavettä ja deodoranttia, häneltä sai ostettua koko putelia tai vai suihkaisun pientä maksua vastaan, hänellä oli myytävänä hammasharjoja sekä tahnaa, oli jopa kravatteja ja rusetteja, ja hän lankkasi kengät tarvittaessa. Se oli perjantai ilta kun menin sinne, ravintolassa jossa oli silloin soittamassa oli tähtitanssit, eli joku tunnettu tähtiartisti on sinä iltana esiintymässä. Sinä perjantaina oli Henry Theel soittajineen, joten meillä oli vapaailta. Niin siis kun menin sinne Fenniaan, katsoin ensimmäiseksi ovelta tai paremminkin aulasta salin puolelle, niin se näytti olevan täysi. Kysyin hovimestarilta joka seisoi siinä aulassa, olisiko mahdollisesti yhtä vapaata paikkaa. Hovimestari katsoi kirjastaan ja näytti sitten pöydän missä oli vapaata. Menin pöydän luo ja kysyin vielä varmuuden vuoksi mieheltä joka istui pöydässä, onko vapaata. Vapaata oli joten istahdin pöytään, esittelin itseni, ja tilasin tarjoilijalta, joka oli tullut perässäni vodkan vichyllä. Tarjoilija toi juoman ja pöydässä istuvan mies, käytän hänestä tässä tarinassa nimeä kaveri, ja hän, siis tämä kaveri nosti lasiaan ja sanoi skool hyvälle illalle, sanoin skool. Samaa juon minullakin mutta ilman vodkaa, sanoi kaveri. Sanoin siihen, tulee halvemmaksi eikä ole krapulaa huomenna. Niinpä niin sanoi kaveri ja kysyi, saako hän kertoa vähän itsestään ja ehdottaa yhtä asiaa. Ajattelin, saakeli ei kai se ole homo, ja ala heti ehdottelemaan. Sanoin kuitenkin, siitä vaan anna tulla. Kaveri kertoi mitä tekee ja miksi hän juomissaan ei ole vodkaa. Hän kertoi myös työskentelevänsä pääasiassa ravintolassa, mutta ei ole ravintola työntekijä, ja nauroi sitten. Kertoi olevansa "naurattaja" tai pelimies, miten sitä ammattia kukin haluaa nimitellä ja nauroi taas. Kertoi naurattavansa pääasiassa vanhoja naisia, ne nauravat herkemmin ja nauroi taas itse. Hän kertoi juuri edellisen kahdenviikon duuninsa loppuneen, eli ne naurut oli naurettu, ja oli nyt etsimässä uusia töitä, eikä ole kuin muutama markka taskussa. Hän ehdotti että voisinko vähän jelpata häntä, tässä työnhaussa, Sanoin, jos osaan niin mikä ettei. Seuraavaksi hän kertoi mikä olisi minun roolini siinä työnhaku prosessissa. Eli kun sopivan nainen löytyy, niin hän tanssittaa ja puhuu sille kaikkea paskaa, ja pyytää pöytään istumaan, ja tässä tapauksessa meidän pöytään. Naisilla on yleensä oma juoma, ja hän (naurattaja) on juovinaan vodkaa vichyllä. Naiset yleensä pyytää jossakin vaiheessa iltaa, anna kun maistan sinun juomaa tai jotain vastaavaa. Olen saattanut mainita jossakin vaiheessa iltaa naiselle juovani votkaa, jos hän nyt maistaakin juomaani ja se onkin pelkkää vichyä, se on nolo, ja saattaa jopa jäädä työpaikka saamatta. Nainen voi luulla minua huijariksi ja persaukiseksi hännystelijäksi, ja taa kaveri nauraa makeasti, ja kertoo sitten lisää, että yleensä hänellä on rahaa vähintään yhteen vodkaan ja sen rinnalle pelkkä vichyn jäillä. Vodka vichyllä on myös siitä hyvä juoma, ettei naiset yleensä sitä maista saatikka juo. Se ei ole naisten juoma, se on ryssän juoma, niin kuin eräs nainen hänelle oli sanonut.. Mutta nyt hänellä ei ole rahaa, joten pelataanko tällaista peliä, että pidetään lasimme vierekkäin keskellä pöytää. Hän itse juo vichyä, mutta jos nainen haluaa maistaa hänen juomaa, niin hän antaa naiselle minun lasista. Sanoin, voin ostaa vodkan vichyllä sinulle, niin ei tarvitse mitään peliä pelata, Ei ei ei missään nimessä, pelataan nyt vain näin, jo se sinulle sopii, kaveri sanoi. Sanoin, Ok pelataan sitten. Sitten kaveri selitti naureskellen. Katsos kun hän on töissä ja paremminkin töitä etsimässä ja silloin ei ryypätä, vichyä vaan litkitään, täytyy olla skarppina ja ajatus sekä ajoitus kohdallaan muuten mokailee. Ajatteli auttaa miestä pääsemään ammatissaan eteenpäin. Joten sanoin, minulle sopii mainiosti. Sitten kaveri sanoi että on siinä mahdollisuus toisinkin päin käydä, eli nainen alkaa häntä juottamaan ja tilaa juomia pöytään. Niin siinä tapauksessa minun täytyy hakea vastaavan näköistä juomaa mutta ilman alkoholia. Hän joisi ne alkoholittomat ja minä saisin ne naisen hänelle tarjoamat alkoholijuomat. Kaveri naurahti ja sanoi, eikös olekin yksinkertaisen monimutkaista. Sanoin kuvion olevan tutun, nuorempana baarissa kun alaikäisiä oli samassa pöydässä, missä juotiin kaljaa, niin käytettiin tällaista samantapaista kuviota, jotta alaikäisetkin pääsi kaljanmakuun. Työt on aina suunniteltava hyvin etukäteen sanoi kaveri ja lupasi että saisin illanmittaan maksun kaikesta. Minua oli kiusannut tuon "työn" toimenkuva ja mielekkyys, joten kysyin sitä kaverilta. Kaveri sanoi - No se riippuu työpaikasta ja työntekijällä ei saa riippua, ainakaan aina ja naurua päälle. Jos työnantaja, sanan varsinaisessa merkityksessä, antaja on vanha haiseva ryppyperse niin se on, sanoisiko raskasta työtä, mutta rahalla saa, minuakin ja nauroi. Mitä enemmän rahaa niin sitä enemmän saa, mutta pääasiassa katselen aina ensin kevyempiä hommia, ymmärrätkö, jos on ryppyperse ja tarvitsee vain joka toinen päivä hoonaus, niin sekin voi olla jo raskasta. Mutta jos on kaunis hyvälihainen eikä perse ole rypyssä ja naurua, niin jos on sileäperseinen ja tarvitsee viisi kertaa päivässä hoonausta, niin ei se vielä välttämättä käy raskaaksi, tiedät varmaan mitä tarkoitan, vastasin kyllä. Sitten kaveri löysi sopivan naisen, nainen oli juhlatuulella joten juttu luisti, ja hauskaa oli. Kaveri esitteli minut naiselle, sanoi nimekseni Kim Holmi, joka ei kylläkään ollut oikeanimeni, en ollut nimeä ennen kuullut, mutta olin sen illan Kim. Aina kun piti jotain "veistellä/keksiä" eli olla kaveri tarinan tukena, niin hän iski silmää. Ja minä yritin parhaani mukaan keksi jotain tilanteeseen sopivaa, mikä edisti kaverin ammatillisia pyrkimyksiä. Kellon ollessa yli puolenyön niin kaveri ja nainen alkoivat tehdä lähtöä naisen asunnolle. Lähtiessään kaveri kiitti seurasta ja sanoi hoitavansa, mitä oli luvannut. Nainen kävi lähtiessään halaamassa ja antoi jopa suukon ihan suoraan suulle, pienen imaisun kera, ja he poistuivat. Kun katsoin naista siinä pöydässäni, niin hän oli mielestäni kaverin kertomien kriteerin perusteella sitä sileä perseistä kevyempää duunia. Vähän ajan kuluttua tapahtui se, minkä pelimies oli luvannut, eli minulle tuotiin pöytään vodka vichyllä. Näytin tarjoilijalle lasiani ja sanoin etten ole tilannut mitään. Tarjoilija sanoi, Pariskunta joka oli pöydässänne maksoi lähtiessään teille viisi vodka vichyllä. Sanoin, no sitten juodaan pois. Istuin siinä ja kuuntelin orkesterin musiikkia, sekä nautin vodkaa vichyllä. Rupesi tuntumaan etten kaikkia viittä vodkaa voi juoda, mutta yritän kun on maksettu. Mutta aivan kuin tilauksesta juoma apua saapui päihtyneen naisen muodossa, kivan näköinen olikin. Hyvä tarkoitushan sillä naisella oli, hän kertoi toiveensa heti kun istuutui pöytääni, eli mitä hän halusi, eikä se ollut vodkaa vichyllä. Sanoin siihen, saamasi pitää. Joimme ne minulle tilatut vodkat pois ja läksimme sitten toteuttamaan toivetta. Menimme Fennian nurkan takana olevaan matkustajakotiin, toiveiden taloon. Missä yövyimme, mutta emme kuitenkaan nukkuneet, sillä tämä petikumppanini oli kuin olikin sitä sileä perseitä tyyppiä, siis ei mikään ryppyperse, joten toiveita toteutettiin useampaankin kertaan. Aamulla sitten poistuimme eri suuntiin, eli kumpikin omille teilleen, ja ah niin tyytyväisinä.

SAATTOKEIKKA
Tämä tapahtui Hesassa, enkä muista taaskaan syytä miksi olin yksin liikenteessä, olikohan vaimo ollut taas jossakin maalla kyläilemässä. Oli kapakassa ja puolenyön jälkeen ajattelin vähän käveleksiä kaupungilla, käydä tutuissa paikoissa., Helsingin yöelämä kun oli minulle tuttua. Ensin menin rautatieasemalle, erittäin tuttupaikka. Käveleksin ympäri asemarakennusta, ulkopuolella asemaa, seisoin tovin asematorinpuoleisilla rappusilla. Menin sitten asematunneliin, tein kierroksen siellä, ja nousin takaisin asemanaulaan, ja istahti kahvilan edessä olevalle penkille, katsellen vain ja muistelin vanhoja. Lähistön ravintolat olivat jo sulkeneet ovensa, joten päihtyneitä asiakkaita alkoi hoiperrella asemalla. Humalaisten lisäksi asemalle oli maksullisia naisia sekä poikia myymässä itseään, se oli heidän markkina aikaansa. Siellä oli myös trokareita myymässä mikä mitäkin, viinaa, pillereitä, ja sekalainen alamaailman porukka pyöri siellä myös. Rautatieasema heräsi hetkeksi elämään, niinä aamuyön tunteina.
Kun istuin siinä kahvilan edessä olevalla pyöreällä penkillä. Olin silloin yksin liikenteessä, koska vaimoni oli tyttären kanssa kesälomalla maalla. Kun istuin siinä niin viereni istahti päihtynyt nainen. Nainen kertoi olevansa menossa makkaratalon edessä olevalle ratikkapysäkille. Mutta ei uskalla mennä sinne asematunnelin kautta siellä olevan epämääräisen porukan takia. Kertoi olleensa iltaa istumassa ravintola Fenniassa, ja olevansa päissään, mutta se viina ei kuitenkaan antanut hänelle rohkeutta, kävellä yksin asematunnelin lävitse. Nainen kysyi voisinko lähteä saattamaan hänet sinne pysäkille, ja höpötti siinä samalla vielä muutakin, kuten. - Sinä näytät reilulta jätkältä, ja vielä hyvän näköiseltä sellaiselta, minun ukko on saatanan ruma, mutta rikas -. Totta kai autoin naista, ja saatoin turvallisesti käsikynkässä ratikkapysäkille. Pysäkillä nainen kysyi, minne olet menossa. Sanoin eläväni hetkessä, eli ei vielä tietoa minne seuraavaksi menen. Tämän kuultuaan nainen sanoi, hänpä tietää minne menet ei kun tulet, siis tulet meille, lähet nyt minun matkaan, eikä mitään muttia ja otti minua kaulasta kiinni ja ja tuli aivan lähelle kasvojani, vai mitä ja antoi pusun. Sanoi vielä sitten, otettaisiin siellä lasilliset ja puristi sitten minua jalkojenvälistä ja sanoi aahaa täällähän on isonami. Kysyi, missä hän asui, ja asuiko yksin. Nainen kertoi asuvansa kalliossa, miehensä kanssa kahdestaan, mutta nyt hänen miehensä ei olisi kotona. Tuon kuultuani päätin hoitaa saaton loppuun asti. Mentiin ratikalla kallioon naisen asunnolle. Asunnossa menin istumaan olohuoneen sohvalle ja nainen haki vodkapullon. Siitä tehtiin lasilliset ja otettiin pieniä. Nainen oli roskilla päällä, sitten se sanoi nyt käyn vessassa kusella ja pesen persiin ja hoiperteli vessaan. Sieltä se sitten tuli ja aivan alasti, ei ollut mikään rumanainen ja hyvä vartalokin oli, olisiko ollut siinä 45-50 v hujakoilla. Se istahti minun viereen ja sanoi nyt alkaa leikit, ja molemmat reiät on vapaassa käytössä, heitä sinäkin vaatteet pois ja aletaan hommiin. No minä kulautin votkalasini tyhjäksi, ja kaadoin vielä toisenkin ja kulautin senkin kurkkuuni ja kysyin kummastako reiästä aloitetaan, vastaus oli ylemmästä ja välillä alemmassa, vuorotellen, mutta ensin imemällä märäksi. Ajattelin että no voihan nenä, mutta tehään niin kuin rouva haluaa. Siinä se aamu yö sitten menikin, pikkusen välillä torkahdettiin ja sitten uusiksi. Aamulla sitten rouva keitti kahvit joka nautittiin konjakin kera, sitten vielä kerran hommat hoideltiin. Sen jälkeen minun täytyi lähteä asioille. Näin minä rouvalle sanoin, vaikka ei minulla mitään kiirettä oikeasti minnekään ollut, mutta silloin tuntui vain että on paras hetki häipyä, sillä rouvan puheet alkoi olla taas sitä luokkaa, ettei tiennyt mitä se keksii vielä. Nainen katsoi minua hämillään, laittoi sormen huuliensa eteen, saattoi sitten minut ovelle, kiitti ja antoi pusun. Oli kaunis kesäpäivä joten kävelin takaisin rautatieasemalle. Katselin sitä menoa kioskin tiskiin nojaten, niin luokseni tuli nuorimies, hän oli tunnistanut minut. Oli tuttu vuosien takaa asemalta ja tunnelista, nyt hän oli ollut yön trokaamassa viinaksia. Siinä kun me juteltiin, niin meitä lähestyi mies, muovikassi kädessään. Hänellä oli toinen jalkalyhempi joten hän nilkutti, kulki keinuen. Mies tuli viereeni ja kysyi, - Voisinko lähteä hänen luokse, asun tässä aivan lähellä -, ja näytti muovi kassiaan ja sanoi - juomaakin on riittävästi -. Vastasin siihen isku yritykseen - Eeee ja vielä kerran eeee onnistu - ja pyysi miestä poistumaan, ennen kun oksennan, ja mies poistui. Saakelin homo, kaikenlaisia ihmisen kuvatuksia se maailma päällään kantaa, eikö noiden pitäisi paremminkin pyöriä siellä Lapinlahden sairaalan liepeillä. Totesin trokarille, joka vain hymyili ja sanoi - sinulla näyttäisi olevan vientiä -. Sitten trokarin täytyi lähteä "töihin", tuli asiakas. Helsinki ja rautatieasema on minulle tuttupaikka, koska äitini on hesan tyttöjä, hänen sukunsa asuu siellä, vietin lapsena ja teininä paljon aikaa siellä.

TÖISSÄ

MUUTTO
Työelämästäni hivenen. Kun muutimme vuonna .77 Helsingistä maalle, pieneen maaseutukaupunkiin. Roinaa oli kertynyt sen verran, jotta ostin muuttokuormaa varten vanhan Transit pakun. Sillä lähdettiin muuttokuorman kanssa kohti uusia mielenkiintoisia haasteita, ajomatkaa oli edessä vain n.700 km. Muutaman kilometrin ajon jälkeen paku alkoi piiputtaa, moottori toimi vain täydellä kaasulla, eli oli polttoaineen saanti ongelmia. Käväistiin huoltoasemalla kahveella, ja siinä samalla tutkin kaasuttimen kunnon. Tulin siihen tulokseen että jatketaan vain matkaa, mutta on ajettava kaasupohjassa koko ajan. No eihän siinä mitään, matka onnistui hyvin silläkin tapaa ajellen, kun vain aina ennakoi mikä on edessä tai voi olla. Perille päästyämme puhdistin kaasarin ja auto toimi taas. Oltiin uudella paikkakunnalla eikä meillä ollut vielä töitä, joten ajattelin ottaa pakusta kaiken ilon irti, joten laitoin ilmoituksen paikalliseen lehteen edullisista muutoista ja kuljetuksista. Se ilmoitus toimi ja kunnan sosiaalitoimi sekä hoitolaitosten ja koulujenruokalat ilmoittautuivat asiakkaikseni. Sosiaalitoimelle ajoin muun muassa kuolinpesiä kaatopaikalle (arvokkaat tavarat otin itselleni, ja möin ne sitten), hoitolaitosten ja koulujen keittiöille ajoin muun muassa perunoita ja juureksia sekä jauhoja viljelijöiltä, laskutin näistä hommista sitten kuntaa, tämä kaikki tapahtui tietenkin ilmanlupia, mutta ei niitä lupia kukaan eikä missään kysellyt. Ainoa pelkoni oli että joku luvallinen kuljetusalanyrittäjä käräyttää minut, mutta ei sieltäkään päin tullut mitään sanomista. Lähetin kyllä lupa-anomuksen lääninhallitukseen kuljetustoiminnan aloittamiseksi, mutta en jäänyt odottamaan päätöstä, vaan aloitin hommat luvatta, ja tein kaiken tietenkin pimeänä, siis sen oman osuuteni. En maksanut veroja enkä muitakaan pakollisia maksuja. Kunta maksoi aina jämptisti, kaikki laskut jotka vein toimistoon, ei siellä kyselty tai tarkastettu olenko laillinen kuljetusyrittäjä. Voi olla että he eivät edes tulleet ajatelleeksi että joku voi noin pokkana touhuta ilman lupia??, Myös paikallisen pankin hallituksen puheenjohtaja soitti minulle, hän oli kuullut että olen aloittelemassa tällaisia kuljetushommia, hän halusi vain ilmoitti että sitten kaluston hankkiminen ei ole rahasta kiinni. Sitten lupa-anomukseni oli käsitelty ja päätös oli kielteinen, eli en saanut lupia, niin lopetin sen kuljetus hommelin siihen, kerkesin sitä touhuta ilman lupia melkein puolivuotta. Sen jälkeen menin paikalliselle jobbarin luo ja vaihdoin pakun kuplaan, sekä sovin jobbarin kanssa keikka hommista, eli korjailen hänen autojaan tarvittaessa.

YLEISMIES JANTUNEN
Mutta jobbarin autoja korjaamalla ei leipäänsä kunnolla saanut, joten menin töihin vammaisten palvelutaloon yleismies Jantusen hommia hoitelemaan. Työpaikkana se oli erilainen, työtehtäväni oli kaikkien apulaitteiden huolto ja korjaus, esim. pyörätuolienkorjaus sekä kiinteistönhoitajan työt tekniikanosalta, siinä talossa oli paljon automatiikkaa. Monissa sähköpyörätuoleissa oli kauko-ohjaimet hisseille, oville, audiovisuaalisille laitteille ym sekä rakennuksen ilmastointi ja lämmityslaitteiden hoito. Suoritin heti alkuun sairaanhoitajan mukana kulkien parin viikon pikakurssin "hoitoalalle", jonka jälkeen toimin myös yökkönä. Toimenkuvaani lisättiin myös asukkaiden virtsarakon ja peräsuolen tyhjennys tarvittaessa, sekä vaipanvaihdot ja kylvetys sekä kuntoutus, mutta minun ei kuitenkaan tarvinnut vaippaa vaihtaa jos kyseessä oli "paskempi homma", se oli usein niin sottaista, joten sen hoitivat sh-apulaiset. Asukkaat oli pääasiassa nuori, he olivat vammautuneet, autokolareissa, uimahyppelyissä ym vastaavassa tai jonkun sairauden seurauksena. Asukkaiden sairaala ja lääkäri ym vastaavat käytöt, sekä myöskin Alkossa ja pankissa asiointi, olivat minun tehtäviä. Kerran vein halvaantuneen pojan sairaalalle vatsalaukuntähystykseen, toimenpidehuoneessa lääkäri kysyi, voinko toimia hänen avustajana. Sanoin kyllä se käy, vaikka en ollut edes koskaan nähnyt miten sellainen tähystys tehdään, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Lääkäri neuvoi mitä pitää tehdä, ja minä tein, ja tähystys onnistui hyvin, pojalla oli paha ruokatorven tulehdus. Myös kapakassa käytöt olivat tehtäviäni, istuin kapakassa seuralaisena ja juotin pillillä juomaa, välillä käytin vessassa. Vessassa muut ravintolan päihtyneet naiset soittivat suutaan, ja olivat joskus epäasiallisia, olivat kai olevinaan vitsikkäitä. Kun kerroin heille olevani töissä, vastaus oli usein, voisitko nyt sivuhommana tulla pyyhkimään myöskin hänen pimpin. Tällaisiin työ tarjouksiin en sillä hetkellä suostunut, vaan ehdotin, sopiiko joku toinen paikka ja aika, niin nuolen mielelläni sen pimppisi ilmaiseksi, en jäänyt odottelemaan tarjouksia. Inva vessoja ei siihen aikaan ollut, ainakaan kapakoissa. Se että pystyin tällaista tekemään oli monen ihmisen mielestä ihmeellistä, mutta minusta siinä ei ollut mitään ihmeellistä, se oli asenne kysymys, ja lisäksi se täytyi ottaa vaan työnä. Siitä työpaikasta jäi hyvä muisto, etenkin talon asukkaista, olin heidän keskuudessaan tykätty työntekijä, moni halusikin että minä tulen paikalle, kun he apua tarvitsivat. Asukkaat kertoivat syynkin miksi minä, Olin heidän mielestään sellainen joka kohtelin heitä ihmisenä, juttelin heidän kanssaan/tai juttelin heille, en repinyt, enkä ollut kylmä??. Eräskin vähän yli kaksikymppinen tyttö joka oli saanut jonkun bakteerin ja hän oli "jäykkä", eli ei voinut liikuttaa mitään kehossaan, hän ei esimerkiksi saanut suutaan auki, hänelle oli tehty etuhampaisiin isoreikä jonka kautta sai ruokaa. Hän joutui tämän takia käymään usein hammaslääkärissä, ja käytin häntä siellä. Kun olin eka kerran käyttämässä häntä siellä, niin hän sanoi, voitko tulla viereeni, ja pitää kädestäni kiinni, tyttöä pelotti ne hammaslääkärin toimenpiteet. Ok minä menin hänen viereensä, ja pidin hänen kädestä kiinni, samalla jutustellen kaikenlaista mukavaa. Kun toimenpiteet oli ohi, niin hammaslääkäri sanoi, sehän meni tällä kertaa erityisen mukavasti. Tyttö matkalla takaisin asunnolle, - tästä lähtien vain sinä saat käyttää häntä hammaslääkärillä, ei pelottanut yhtään, kun pidit kädestä kiinni ja juttelit vieressä -. Kysyin - eikö ne muuta pidä kädestä - Tyttö sanoi, - ei ne vaikka pyydän, ne vain istuvat jossain -, Mainittakoon vielä, että tyttö puhui kurkkuäänellä, koska hän ei voinut suutaan liikuttaa.​KORJAAMOLLA
Tuon työpaikan jälkeen toimin muutaman vuoden autokorjaamoyrittäjänä. Olin myös autokatsastus ryhmässä kehittämässä nonstop katsastusasemaa. Olin suurin yksityinen autokatsastuspalveluja käyttävä taho niillä nurkilla. Myös ammattikoulun autonasentajalinjan oppilaat suorittivat korjaamollani työharjoittelu jaksot. Sitten selkäni alkoi reistailla. Aluksi hain lääkäriltä vain särkylääke reseptin, lääkäri olisi kirjoittanut sairaslomaakin, mutta yrittäjänä en voinut pitää sairaslomaa. Reseptin jouduin uusimaan jatkuvaan, viimein lekuri ehdotti työkyvyttömyyseläkettä. Kertoi osa-aika eläkkeen ensin tulevan. Vasta toisella tai kolmannella hakupapereilla tulee työkyvyttömyyseläke. Hän oli entinen kelan asiantuntia lääkäri. No me haettiin sitä eläkettä ja osa-aikaeläke sieltä tuli, ja se riitti minulle, ja lopetin korjaamo toiminnan. Korjaamohalli oli bunkkeri asuntojen vieressä. Bunkkeri asuntoihin kaupunki sijoitti asukkaita, joita ei voinut tavallisiin asuntoihin sijoittaa, kuten alkoholisti ja vankiporukat ym vastaavat. Sillä alueella tapahtui kaikenlaista.
Kerrankin kaksi kaveria tuli siihen korjaamon pihaan nahistelemaan, oli kesäpäivä ja minulla oli hallin ovet auki. Toisella nahistelijalla oli puukko ja toisella leipäveitsi kädessä, lisäksi toinen oli jo saanut osumaa, koska sen korvanlehti roikkui poskella. Menin siihen hallinovelle ja huusin, hei jätkät tuosta ei hyvä seuraa kummallekaan, toinen teistä lähtee multiin ja toinen linnaan jos ette nyt lopeta. Ne lopetti, ihme, antoivat vielä teräaseensa minulle, kun pyysin niitä. Sen jälkeen soitin ambulanssin, poliisit tuli ambulanssin perässä paikalle.
Tällaisia kahakoita sattui usein, aina en ehtinyt tapahtuma paikalle ajoissa. Sattuipa näin, hallin eteen kurvasi auto, täynnä miehiä, yksi miehistä huusi. Et sitten nähnyt mitään tai ketään, tämä huutaja oli minulle tuttu. Menin bunkkerille katsomaan, mitä oli tapahtunut. Yhden asunnon edessä makasi kaveri otsanahka silmillään, rintaansa pidellen. Soitin ambulanssi ja poliisit tuli myös. Myöhemmin kuulin että tältä kaverilta oli myös mennyt muutama kylkiluu poikki sen otsanahka vamman lisäksi. Kyse oli ollut viina asioiden selvittelystä, trokari ja asiakas.
Eräs päivä korjaamolle tuli mies asiakas, joka oli kauhuissaan, koska minä korjailin autoa kumartuneena moottoritilaan kun takanani korjaamonlattialla istui sekavassa tilassa oleva naisihminen valkoisissa housuissaan. Asiakas tuli viereeni ja supisi, tiedätkö, kuka tuo nainen on, ja mitä se on tehnyt, eikö sinua pelota, kun olet selin siihen. Vastasin että joo joo tiedän, se istuu usein täällä minun luona. Tämä nainen oli tappanut nukkuvan miehen, kaivamalla puukolla sen sydämen irti, vienyt sen sitten toisessa huoneessa korttia pelaavan juoppoporukan pöydälle. Hän oli erään lentokentänjohtajan entinen vaimo.
Jonkun verran minulla oli myös hankaluuksia poliisin kanssa. Syystä koska työskentelin monesti yksin korjaamolla, ja tarvitsin äkkiä jonkun varaosan tai muuta. Niinpä hyppäsin autooni ja hain puuttuvan tavaran/osan. Ajelin raskaalla jalalla, joten ylinopeus sakkoja kertyi yli sallitun, sen seurauksena kortti otettiin pois. Tarvitsin kuitenkin melkeinpä päivittäin hakea jotakin, joten karautin hakemaa ne autollani, kiire kun oli niin tuli ajeltua ylinopeutta ja vielä ilman korttia. Korjaamolta kaupungille oli n.4 km matkaa, osa pitkää maantiesuoraa jossa oli 50 km nopeusrajoitus. Siinä ajoivat monet muutkin ylinopeutta kuin vain minä. Aina oli jossakin puskassa poliisi tutkan kanssa osoittelemassa. Peltipoliiseja ei siihen aikaan vielä tunnettu. Tästä kehkeytyi kissa ja hiiri leikki minun ja joidenkin poliisin välille. He saattoivat jopa istua parituntia autossaan korjaamon parkkipaikalla kytäten minua. Kävin paikallisin vt. poliisipäällikön juttusilla, pyytäen korttiani takaisin. En saa oli vastaus, en ennen kuin olen ollut vuoden ilman mitään liikenne rikkomusta. Vt. päällikön luota tullessani muistin veljeni neuvon, soita poliisikoulun johtajalle, niin se järkkää sinulle kortin. Tämä poliisikoulunjohtaja oli tuttu nuoruudesta, nuoruuden kotikaupunkini poikia. Sanoin poliisin kansliassa olevalle naiselle, soitapa tällaiselle henkilölle, ja kerroin mistä on kyse. Nainen lupasi hoitaa asian. Iltapäivästä korjaamon puhelin soi ja poliisin kanslian nainen ilmoitti, että voin tulla heti hakemaan väliaikaisen ajokortin poliisilaitokselta, varsinainen ajokorttini oli jossakin, sitä ei löytynyt silloin, eikä myöhemminkään mistään?. Kysyin, mitä poliisikoulun johtaja oli sanonut. Hän oli sanonut tietävänsä, miten se kortitta ajo loppuu, antakaa sille ajokortti, hänen luvalla, hän hoitaa paperiasiat. Tämä minun kortin saanti oli muutamalle paikkakunnan poliisille vaikea paikka nieltäväksi. Pillit alkoivat soida ja valot vilkkua kun he näkivät minut, tämä vielä kortin palauttamisen jälkeenkin. Tarkistivat onko korttia vaikka tiesivät että on, kyselivät miten tämä on mahdollista, sanoin tuntevani heidän puljustaan kaverin joka on korkea-arvoisempi kuin he. Siinä se.
Olin erikoistunut kupla volkkareihin niitä tei keikkahommana lapettuani autokorjaamohommat, selkä ei kestänyt.

Kupla ja tyttö, kumpaakin oli rassattava
Tällaisia kupla keikkoja oli isompaa ja pienempää, oli volkkarien erikoismies, tämä keikka oli yksi niistä rattoisimmista. Minulta kysyttiin olisinko halukas muuttamaan vanhan 6 voltin kuplan 12 volttiseksi sekä rakentamaan siihen tehokkaamman moottorin, olin halukas, joten otin hommelin. Tämä kupla oli kesämökin lähellä olevassa ladossa. Kesämökki oli sukutilan rantalepikossa, lepikossa?? niin koska siihen aikaan ne työläisten "mökit" tahtoivat olla jossain jättömaa lepikossa. Pienviljelytila poika oli tullut siihen ikään, että oli lähtenyt maailmalta elanto etsimään. Helsingistä se elanto oli sitten löytynyt, jonkun tölkki tehtaan hihnan vierestä. Kesällä sitten tultiin lomailemaan maalle, omalle mökille, rantalepikkoon hissattuun vanhaan parakkiin, jonka eteen oli rakennettu terassin tapainen, jonka kaiteeseen ei kärsinyt nojata, se oli varmaankin tehty vain silmän iloksi. Tällainen oli tämä Helsingin lomalaisten oma mökki, ei mitään mukavuuksia, liejuinen mutaranta, rannassa puoliksi uponnut puuvene, laiturina kaksi lahoa lankkua tolppien päällä, ja saakelisti hyttysiä.
Tältä rantalepikon kesämökiltä kulki tie peltojen poikki sinne pienviljelytilalle, mökille oli siis kuljettava sen talon pihan kautta. Talossa asui pienviljelijä vaimonsa ja kahden tyttärensä kanssa. Isäntä, tämä pienviljelijä oli sellainen tissuttelija tyyppi, eikä se vaimokaan näkynyt kuppiin sylkevän. Tytöt olivat kauniita, noin 20 vuoden ikäisiä. Tein sellaisen havainnon heti sinne kesämökille tultuani, että pannu porisee. Mutta ei se minua häirinnyt. Tämä kuplan omistaja ei itse ollut paikalla, hän tulisi perheineen vasta viikon päästä sinne mökilleen. Sovittiin että minä asustelen siellä mökillä sen aikaa kun laitan sitä kuplaa siellä ladossa. Moottori tuli osina eräältä moottorien virittelijältä postiautossa postin tavara laatikoissa, ja olivat jokkiskuplan koneistettuja osia. Katselin osia ja totesin että joudun työstämään ainakin kytkinkoppaa, jotta saan moottorin paikoilleen. Kuplanomistaja ilmoitti ettei ulospäin ei saa näkyä mitenkään, että sitä on viritelty ja muunneltu, pillit täytyy olla takana vaikka vain "koristeena", eikä mitään tehopönttöjä saa näkyä.
Kävi töihin, ensi töikseni muutti sähköjärjestelmän 12 volttiseksi, se ei ollut kummoinen homma. Seuraavaksi siirsin kuplan ladosta talon piharakennukseen ja ryhdyin kasaamaan moottoria. Talon isäntä kävi aina välillä höpöttelemässä omiaan, sanoi senkin että talosta löytyy kyllä juomaa jos illalla tarvitsee vaikkapa unilääkkeeksi. Sanoin että kyllä unilääke aina kelpaa. Isäntä siihen, no sitten lähetys tulee illalla ja läpsäytti minua hartioille. No se ilta tuli, minä istui siinä rannan tuntumassa, vanhan perunalaatikon päällä ja kuivasin itseään, olin käynyt uimassa, pesemässä päivän paskat pois. Talon suunnalta alkoi kuulua räminää, käännyin katsomaan räminän suuntaan, räminän syy selvisi heti, sillä toinen talon tytöistä polki vimmattua vauhtia vanhalla polkupyörällä pellonlaitaa kulkevaa tietä mökille. Tyttö kurvasi siihen minun viereen, otti kassin pyörän tangosta, ja tyrkkäsi pyörän lepikkoon. Tyttö otti kassista puukon ja antoi sitten kassin minulle ja sanoi, tässä on sinulle isä ja äiti lähetti, isältä on juomat äidiltä tuo kalakukko. Tyttö löi kassista ottamansa puukon pystyy siihen peruna laatikon reunaa ja sanoi, ruvetaanko syömään, juomaan ja n...., minä siihen, että mikä siinä, kaikki kyllä käy. Me istuttiin siinä ilta-auringossa pellon laidassa, tyttö haki viltin mökistä minkä päällä oli hyvä makoilla. Syötiin kalakukkoa ja juotiin pontikkaa sekä piimää. Käytiin välillä uimassa, alasti. Minulla ei ollut kuin pelkkä pyyhe ympärilläni, silloin kun se tyttö tuli sinne rantaan. Mutta ei sillä tytölläkään ollut muuta kuin se ohut kesämekko yllään, sen minä huomasi kun tyttö istahti siihen eteeni, huomasin että joku hymyili minulle sieltä tytön mekon alta. Minun ja tytön ilta meni todella hyvin. Kun aurinko laski mailleen, niin me siirryttiin mökkiin puolelle, jossa meidän yö sujui rattoisasti, ja hymyhuuletkin sai makkaraa nieluunsa. Aamulla sitten yhtä matkaa mentiin talolle hommiin. Tätä samaa rataa meni minun loputkin yöt sillä keikalla, siellä parakissa tyttö seuranani. Kuplan moottoria kasatessa ei isoja ongelmia tullut eteen. Mutta paikalleen asennuksessa jouduin hivenen soveltamaan, vauhtipyörä ei mahtunut kytkinkoppaan, joten ripoja muokkasin, sekä kaasuttaja systeemiä muuttelin jotta konepelti mahtui menemään kiinni. Sitten kuplan omistaja saapui perheineen Helsingistä mökilleen. Kupla oli valmis, mutta savuja ei oltu vielä otettu. Olin laitellut kaiken kuntoon, joten pientä jännitystä, mitä sanoo kupla. Meni autoon, kuplan omistaja seisoi siinä auton vieressä ja hänen vaimonsa kuplan takana, hienossa valkoisessa kesä puvussaan. Starttasi kuplaa, ensin pientä jauhatusta ja muutama "rykäisy" ja sitten kupla PAMAHTI käyntiin, kone jyräsi oikein kunnolla, ja kuplan omistaja oli haltioissaan, mutta hänen vaimonsa ei. Sillä hänen hieno valkoinen kesäpukunsa ei ollutkaan enää valkoinen, koska hän seisoi kuplan takana kun se PAMAHTI käyntiin, joten kaikki karstat ja noet lensivät pilleistä hänen päälleen, pillit oli yhdistetty tehopönttöön joka oli piilossa, pilleistä oli vain kuoret jäljellä, poisti sisukset. Sen puvun sai kai pesemällä puhtaaksi, se ei kuitenkaan ollut minun ongelma. Eikä muita ongelmia ollut, sillä kupla oli täysi 10 omistajankin mielestä. Sai rahani ja vielä bonuksena asunnolleni vieraaksi talon tyttären. Tämä oli hyvä duuni. Niin kuin tyttökin, hän oli sellainen joka osasi rakastella eikä vain naida, sen piti kokeilla kaikkea, mahtava likka.

FIRMAN SAUNAILTA
Olin työnsuunnittelijana metallifirmassa ja siitä työstä ja työpaikasta on jäänyt erityisesti mieleen ne saunaillat ja pikkujoulut jotka kuuluivat minun työkuvioihin, eli minun oli ne järjestettävä, varsinaisen työni lisäksi, mihin kuului esimerkisi noin 20 miljoonan urakoiden laskenta sekä tarjouksienlaadinta. Minä en pidä saunomisesta enkä mistään siihen liittyvästä vaikka saunailtoja järkkäilin. Kävin itsekkin niissä firman saunailloissa, yksi sellainen on jäänyt erityisesti mieleen. Se saunailta oli firman toimihenkilöiden mökillä, meitä oli neljä avioparia, me miehet olimme kyseisestä firmasta. Eikä meillä koko iltana ollut mitään puheita saunomisesta, kai ne muut miehet kävi saunassa, en tiedä. Otin vain juomaa ja palasta sekä kuuntelin musiikki, en ollut mitenkään kiinnostunut saunasta enkä saunomisesta, joten se meni ohi. Oltiin välillä mökin sisällä ja välillä ulkona, oli kesä. Kun alkoi olla aamuyön tunnit, niin porukan miehet olivat aika "väsyneitä". Kaksi nukkui, yksi sohvalla ja toinen sohvatuolissa. Naiset olivat nauttineet maltillisemmin juomia, joten he olivat kohtalaisen hyvässä kunnossa. Naiset päättivät lähteä porukalla aamuyön uinnille, he menivät rantaan ja minä jäin mökin sisälle kaksin kaverin kanssa, joka kamppaili nukkumatin kanssa, nukkumatti lopulta voitti, joten jäin yksin. Kuuntelin musiikkia ja kostutin välillä väkevällä huulia, taisi sitä mennä jonkun verran kurkustakin alas. Odottelin naisia uimasta seurakseni, ja pian yksi naisista tulikin katsomaan mitä meille miehille kuului. Kun hän huomasi ettei muita ollut enää hereillä kuin minä, niin hän sanoi laittoivansa saunan tulille (sähkökiuas), ja pyysi minua mukaansa saunaan. Tämä oli sellainen kutsu että otin se ilomielin vastaan. Menimme tämän naisen kanssa saunalle, huomasin heti että vaimoni oli nukahtanut takkahuoneen sohvalle. No eihän siinä mitään, antaa hänen nukkua, minut hakenut nainen riisui bikininsä ja käski minunkin riisuutua sekä tulla saunan puolelle, tein sen heti hänen pyynnöstä. Kaksi muuta naista olivat jo ilkosillaan siellä saunassa, minä sinne heidän keskelle "änkäsin" itseni. Saunasta ja saunomisesta ei tämän enempää koska se ei minua kiinnostanut. Mutta naisista enemmän, ne minua kiinnostaa. Vähitellen naiset poistuivat vilvoittelemaan, mutta yksi jäi, Päivi jäi. Hän mittasi katseellaan minua varpaista päälakeen ja sanoi, jättivät meidät, kaksin meidät ilkiöt, mitäs me ilkiöt keksittäisiin tekemistä, ja katsoi koko ajan jalkojeni väliin. joka katse sai vereni kiertämään, Istuimme siinä ylälauteilla vierekkäin, oltiin vähän aikaa hiljaa, sitten Päivi sanoi, katso se liikahti, heräsikö se, mitäs töitä me sille keksittäsi, ja otti kyrvästäni kiinni ja sanoi, minä haluan tätä, annatko, joohan, anna MÄ HALUUN! Sanoin siihen, saamasi pitää, Oletko valmis vai herättelenkö vähän, Päivi ymmärsi kysymykseni ja kellahti selälleen siihen lauteille ja nosti toisen jalkansa ylös seinää vasten ja toinen riippui lauteen vieressä, Siinä se torttu oli, edessäni joten aloin maistelemaan, siitä sitten hissukseen homma luisui aivan kuin itsestään varsinaiseen asiaan. Kun homma oli kasassa niin Päivi poistui tyytyväisenä saunasta. Minä jäin hänen pyynnöstä vielä saunaan istumaan ja odottamaan mitä tuleman pitää, sillä Päivi aikoi kysyä, on muilla naisilla "tarvetta".. No Paulalla oli, koska hän tuli tuoden samalla minulle kylmän oluen, Join oluen ja sen jälkeen meillä oli pieni intiimi hetki siinä saunan lauteilla. Sen sauna rupeaman jälkeen minä ja naiset istuimme saunatuvan terassilla ja nautiskelimme juomaa aina aamuun asti, oli tosi hieno kesäinen yö, kaikin puolin.. Tällaisia saunailtoja saisi olla enemmän, niihin minäkin ottaisin mielelläni kutsun vastaan. Tämä Päivi (korjaamopäällikön vaimo) lähetti minulle myöhemmin kutsun yhteisestä viikonlopusta hotellissa, johon sisältyisi myös saunominen. Valitettavasti en voinut ottaa kutsua vastaa, koska vaimoni oli nyt "hereillä"..
​Moni liittää suomalaisuuteen saunan, ja sanoo että miten sinä voit olla suomalaisena saunomatta. Ei kai se saunominen suomalaiseksi ketään tee, tai toisinpäin, jos ei sauno niin ei ole suomalainen. Kyllä se suomalaisuus on kiinni jostakin muusta kuin saunasta.
Tässäpä se oli, eli me ihmiset olemme niin erilaisia.
Toimin myös muutaman vuoden tapahtumajärjestäjän, ja minulla oli viidellä paikkakunnalla tanssilavat vuokrattuna sekä järkkäilin kirkkokonsertteja.
Vaimoni kanssa oli parhaimmillaan kolme ravintolaa, kaikki eri paikkakunnilla.
Lisäksi olen tehnyt monenlaisia itsenäiseti. Olen ollut eräänlainen nykyajan sekatyömies ja pimeäyrittäjä.
Ennen sekatyömiestä pidettiin jonkin osaamisalueeseen erikoistuneen ammattityöläisen vastakohtana, jolla ei ollut koulutusta mihinkään ammattiin. Olinko minä sitten eräänlainen uudenajan sekatyömies. Sekatyömies siksi ettei työntekoani ollut sidottu mihinkään paikkakuntaan eikä ammattiin, olin aina valmis lähtemään, kunhan vain oli tarjota hyväpalkkaista ja mielekästä työtä. Olinko uudenajan sekatyömies myöskin siksi että olin opiskellut ja kouluttautunut usealle alalle/ammattiin, enkä tykännyt rutiineista, minulle täytyi aina olla jokin haaste, muuten työteko ei ollut mitenkään mielekästä.

​SEKATYÖMIES -MONENALAN AMMATTITYÖLÄINEN
Olen luonteeltani elohiiri, jolla on kahdeksan-suuntainen mielialahäiriö (eli joka ilmansuuntaan, oma diagnoosi) kuten leikillisesti sen ilmaisen. Kun työ alkoi toistaa itseään, eli tuli rutiinia, niin lopetin sen. Näin tapahtui aina töissäni, lopputiliä en ole koskaan saanut, olen itse ottanut ja lähtenyt. Olen kiinnostunut haasteista ja halusta oppia uutta, joten on ollut helppo lähteä. Ammatit joissa olen ollut, on niihin ollut myös koulutus, muutamaa lukuun ottamatta. Ensimmäinen työpaikkani oli kesätyö huoltoasemalla, kerroin siitä jo tarinoitteni alussa. Sen jälkeen hankin raskaskone-,hydrauliikka-, pneumatiikka sekä dieselasentajan ja autokorirakentajan paperit. Sen jälkeen menin hydrauliikkamoottoreita valmistavaan tehtaaseen koestajaksi, tehtäväni oli testata kaikki hihnalta tulevat moottorit. Kolmeviikkoa kestin sitä ja otin keskellä päivää lopputilin, sanoin työn johtajalle, laittakaa pennoset pussiin, haen ne ruokatunnin loputtua ja lähden, ja ne laittoi. Siihen aikaan palkat maksettiin tilipusseissa, toimistontyttö vielä vei minut Datsun 100A autollaan torille. Tehdastyö ei ollut minua varten, joka päivä sitä samaa, ei helvetti, se oli viimeinen työpaikkani tehtaassa, tai ei ihan, koska kävin pariviikkoa piipahtamassa autokoritehtaalla, se oli alun perin vain piipahdukseksi suunniteltu, sillä tarvitsin äkkiä rahaa. Koska muutto Helsinkiin oli suunnitelmissa, mikä sitten tapahtuikin. Olen sen jälkeen ollut muun muassa seuraavissa ammateissa. Konemaalarina. Työnsuunnittelijana. Autokorjaamoalalla asentajana sekä yrittäjänä. Myyntialalla muun muassa jalkine-, urheilu-, rauta-, kalastustarvike-, kodintekstiili-, autovaraosa-, ja elintarvikeostoilla myyjänä tai vastaavana. Sekä vammaisten palvelutalossa yleismies Jantusena. Itsenäisenä yrittäjänä autokorjaamon lisäksi, ravintola-alalla vaimoni kanssa, meillä oli kolme omaa ravintolaa. Olen myöskin toiminut itsenäisenä toimijana viihdealalla, tapahtumatuottajana sekä keikkamyyjänä, musiikkituottaja olen edelleen. Sivuhommina olen myynyt säle- ja rullaverhoja sekä liuku-,että paljeovia, myöskin tietosanakirjoja. Näitten töitten lisäksi olen tehnyt paljon sellaisia töitä, joita ei voi kutsua varsinaisesti työksi, ainakaan ääneen, koska ne oli pimeitä hommia (töitä ne oli kumminkin). Tällaisia töitä olivat, rakennusten remontointi sekä rakentaminen ja suunnittelu kuten hevostallit, aitat sekä erilaiset laajennukset. Vaativin suunnittelu ja piirustustyö rakennusalalla, oli omakotitalon suunnittelu Keski-Suomalaiseen kaupunkiin, siitä tuli hyvä, talo on vieläkin asuin käytössä, suunnittelin puutarhaan myös bonuksena valaistuksen sekä uniikit valaisimet. Minkä tein niin sen suunnittelin sekä piirsin itse, ja tuttu inssi raapusti nimensä niihin, jotta ne hyväksyttiin virastoissa. Pimeitä hommia olivat myös kuljetusfirman pyörittäminen sekä LVI hommelit, lähinnä kodinkone asennukset/korjaukset. Lisäksi tein ja teen edelleenkin musiikkia, johon kuuluu soittamisen lisäksi sävellys, sovitus, miksaus ja tuottaminen. Musiikkiani on levytetty sekä sitä käytetään esim. Amerikan mantereelta lähtöisin olevien tietokonepelien ja mainosvideoiden musiikkina, Irlanti, USA, Italia, Uusi-Seelanti, Englanti, Kanada ym ovat maita joiden radioissa musiikkini soi. Kaukaisin keikka pyyntö on tullut Kanadasta, olivat kuulleet radiosta musiikkiani, kyselivät olenko milloinka kiertueella Kanadassa, olisi keikkaa tarjolla, kyse oli Blues musiikista, en ole erityisesti minkään genren edustaja, vaan tee milloin mitäkin. Jonkun verran olen tehnyt myös art-painter hommia, elikkä maalannut tauluja sekä tehnyt grafiikkaa erilaisiin tarkoituksiin, kuten televisio ohjelmiin lavastekuviksi. Olen myöskin suunnitellut ja tehnyt sekä ylläpitänyt kotisivuja yrityksille ja yhdistyksille, sekä suunnitellut ja suunnittelen edelleenkin yritys logoja ym vastaavaa. Myös tietokone korjaushommia teen jonkun verran. Onhan sitä kerennyt tehdä paljon paljon muutakin, mutta tässä oli ne tärkeimmät tai paremminkin ne mitkä muistan.

MUSIIKKI

Kerron muutaman tarina yhtyeisiin sekä muusikoihin liittyvää..
Musiikin alkeet opin jo nuorena, ensimmäiset soitto kokeiluni tein isän maniskalla alle kouluikäisenä, säveltelin jo siinä 13 v ensimmäisiä kappaleita kun en muuta ajan kulua keksinyt, mitä nyt suunnittelin autoja, luit oikein suunnittelin auton alakoulu ikäisenä ja ne minun piirustukset ja suunnitelmat nähtyään eräs alan ammattilainen sanoi että auto tulisi toimimaan jo sen rakentaisi, no mutta nyt musiikinpariin.
Minun soitto harjoitukset jatkuivat soittajaveljesten tanssiyhtyeessä, mutta keikoilla olin vain roudari ja kitaroiden virittäjä sekä miksaaja, mitä nyt siihen aikaa miksauksella käsitettiin. Veljekset olivat nuoria, mutta taitavia soittajia ja laulajia. Heidän yhtye oli tuore kokoonpano, joten siinä kävi alussa aikamoinen soittajienkirjo. Molemmat veljekset soittivat itse pääasiassa hanuria, nuorempi veljeksistä myös kitaraa, ja vanhempi veljeksistä oli ollut aiemmin rumpalinen eräässä yhtyeessä, joten he toimi yleismies Jantusina yhtyeessä eli soittivat sitä mitä tarvitsi.. Yksi yhteen alkutaipaleen keikka suuntautui naapurikylän vanhalle tanssilavalle, oppilaitoksen tyttöjen kesätapahtumaan. Tanssilava oli vanha ja pieni, joten siihen oli rakennettu laajennusosa esiintymislavaksi, ressu katolla. Tanssien puuhamiehet olivat varmaankin ensikertaa asialla, he olivat myös tämän esiintymislavan rakentaneet. Yhtyeen ensimmäinen ongelma lavalla oli, mistä virtaa laitteille, paikka löytyi vanhanosan ulkoseinästä, mutta siihen ei ollut kytketty virtaa. Tästä sähkökaapin tapaisesta oli matkaa esiintymislavalle parikymmentä metriä, tarvittava pitkävirtajohto puuttui. Aikansa mietittyään, tapahtumanjärjestäjät kävivät kyläkaupalta soittamassa lavan omistavan järjestönedustajalle, sieltä tuli sitten henkilön joka laittoi sähköt päälle sekä toi pitkän jatkojohdon. Keikka meni muuten ihan mukavasti, mitä nyt viimeisinä iltayön tunteina oli hämärää, koska lavalla ei ollut valoja. Valonheitin kyllä oli lavan vanhanosan nurkassa, mutta se ei toiminut, joten piti kaikenlaisia roikkavaloja kehitellä. Tämä lava oli ollut ennen suosittu tanssipaikka ja lavanhoitajat silloin asiansa osaavia. Ennen tätä kesätapahtumaa, lava oli ollut jonkun vuoden käyttämättä, eikä lavaa oikeastaan kukaan ollut hoitanut. Tässä kesätapahtumassa vastuussa olleet isä ja poika oli pyydetty lavanhoitajaksi pikaisesti, sen enempää miettimättä osaavatko he asiansa. Siinä illan aikana selvisi että he kumpikin olivat täysin ummikkoja tällaiseen toimintaa. He eivät itse olleet koskaan käyneet tansseissa, eikä muissakaan huvitilaisuuksissa, tämän kertoi yhtyeelle eräs kyläläisistä. Oppilaitoksen tytöt olivat luottaneet näiden isän ja pojan kykyihin, tanssien toteuttamisessa. Tällaisia keikkoja sattui siihen aikaan monelle yhtyeelle, siirryttiin akustisesta sähköön. Muun muassa tämän soitinliikkeen omistajan yhtyeelle (jolta osti omat bassovehkeet) oli käynyt näin. Yhtye oli sopinut keikan pienen kylän, pienelle mutterilavalle, joka oli ollut uusipaikka heille, yhtye oli mennyt keikkapaikalle sähköisinen kamoineen, mutta siellä ei ollutkaan sähköjä, eikä sitä mistään voinut saada, Olihan ne tanssit tanssittu kahden hanuristin ja rumpalin soitellessa ja solistin laulaessa, mutta ilman minkäänlaisia äänentoistolaitteita, onneksi lava oli ollut pieni.
Yhtyeellä oli mukavasti keikkaa, eikä kommelluksilta ja vastoin käymisiltä tietenkään voinut välttyä, ne kuului asiaa. Talvi teki etenkin keikkamatkoista joskus hankalia tai erikoisia, tässä muutama talvinen "keikkareissu".

​LUNTA ja LUNTA
Kerran olimme (minä kuski/roudari) lähdössä syrjäkylä keikalle, syrjäkylä vain meistä katsottuna, koska lyhin reitti pieniä asumattomia metsäteitäpitkin oli n.70 km. hyvää valtatietä kiertämällä matkaa olisi tullut noin 50 km lisää, joten päätimme ajaa suorintareittiä ja läksimme matkaan. Jonkun matkaan ajettuamme tuntui että kapeat auraamattomat metsätiet kapenevan kapenemistaan, eikä asumuksia näkynyt mailla eikä halmeilla, oli vai lumista metsää ja lunta tuli lisää taivaantäydeltä. Tielle oli tullut valtavia kinoksia joiden läpi transit keikka-autollamme pääsi just ja just. Transit kun ei muutenkaan ole talviautona kehuttava, ja nimenomaan siksi ettei sillä talvikelissä päässyt mihinkään. Niinhän siinä sitten kävi, että pienessä loivassa vastamäessä transit jäi lumikinokseen ja matkanteko loppui siihen. Tiellä ei näkynyt minkäänlaisia jälkiä että siinä olisi vastikään liikuttu. Asumuksista ei ollut tietoa. Ainoa onni asiassa oli kinokseen juuttunut diesel auto ja tankki täynnä polttoainetta, diesel siksi että se voi jylykytellä tyhjäkäyntiä vaikka kuinka kauan ylikuumenematta. Katsoimme parhaaksi jäädä autoon ja odotella josko joku tulisi. Kuuntelimme radiota ja torkuimme. Välillä joku kävi katsomassa ettei pakoputki ollut peittynyt lumeen ja työnnä pakokaasua auto sisään. Aamu alkoi jo valkenemaan kun kuulimme moottorinääntä, se kuulosti traktorin ääneltä, eipä sillä tiellä muunlaisella pelillä olisi päässytkään liikkumaan. Niinhän sieltä tulla tupsuttikin vanha harmaa Ferguson. Hyppäsimme kaikki autosta ulos odottamaan kun Ferguson tulee auton luo. Traktorin kuski huusi meille "mittee työ siihen ootta jiäny, keskelle tietä". Traktorimies ei voinut auttaa meitä, neuvoi vain odottamaan aurausauto tuloa, sanoi lähtiessään "kyllä se sieltä varmaan tämän päivän aikana tulloo", koska linja-auton pitäisi parin tunnin kuluttua päästä tästä ajamaan". Aura-auto tulikin noin tunnin kulutta, ja oli menossa siihen suuntaan mistä me olimme tulossa. Aura-auto aurasi meille tietä jotta saimme autokäännettyä. Läksimme sitten ajamaan aura-auto perässä kotia kohti. Kun pääsimme perille kaupunkiin niin vanhempiveljes kävi soittamassa puhelinkopista tanssien järjestäjälle kertoakseen syyn miksi ei tultu keikalle.

ARTISTIA KYYDITSEMÄSSÄ
Toinen tällainen talvinen lumikeikka sattui kun yhtyeellä oli erään tunnetun laulajan säestyskeikka. Tämäkin meistä katsottuna syrjäkylän työväentalolla, se oli suosittu tanssipaikka. Yhtye oli säestänyt kyseistä laulajaa aikaisemminkin hänen keikoilla. Olin sopinut että yhtye menee keikkapaikalle, mutta minä jään kaupunkiin odottamaan junalla saapuvaa laulajaa. Tulemme sitten paikallisen laulajan Samin auton kyydissä keikkapaikalle. Tämän paikkakunnan laulajasuuruuden Samin oli myös tarkoitus laulaa keikalla. Matkaa keikkapaikalle oli noin 50 km. Menin Samin kanssa rautatieasemalle odottelemaan laulajaa. Hän saapuikin attaseasalkkua kantaen. Tervehdykset ja sitten kahvia ja pullaa aseman kahviossa. Kahviossa laulaja tunnistettiin ja heille hän nimmarit kirjoitti. Sitten kiiruhdimme autoon ja kohti keikkapaikkaa. Auto oli Fiat 600. Ilta hämärtyi ja lunta tuprutti. Sami ajoi autoa koska auto oli hänen, Sami myös kertoi tietävänsä hyvä ja nopean reitin keikkapaikalle. Kun oli ajettu sitä nopeaa reittiä jonkin aikaa, niin tie muuttui kapeaksi ja lumiseksi. Sami alkoi huolestua ja epäröi oliko hän kenties ajanut jossakin kohtaa harhaan. Viimein hän totesikin että olimme eksyksissä. Sanoo - Saatana, taidetaan olla jollakin metsäautotiellä- Joten päätimme kääntyä takaisin. Onneksi auto oli pieni, niin saatiin se käännettyä vähällä kiroilemisella. Lunta oli satanut niin paljon ettei tiessä näy mitään jälkiä, ei oman auton. Olimme totaalisesti eksyksissä. joten päätämme ajaa takaisin kaupunkiin, mutta miten sinne päästään??.Meillä ei ollut minkäänlaista hajua missä olimme. Päätimme ajaa vain eteenpäin ja risteyksestä aina isompaa tietä ja mahdollisia jälkiä seuraten jatkaen eteenpäin. Teimme suunnitelman että kun tulemme asunnon kohdalle joka näyttää asutulta. Niin käymme sieltä kysymässä missä me olemme, ja miten pääsemme kaupunkiin. Jos olemme lähellä keikkapaikkaan, niin ajo-ohjeita sinne. Viimein näimmekin valoa, tienvarressa puiden suojassa oli mökki, jossa paloi valot. Pysähdyttiin mökin kohdalle, sinne ei näkynyt olevan tietä, oli kai lumenpeitossa, mutta sanoin lähteväni porkkaamaan oletettua tietä pitkin mökin asukkailta kysymään ajo-ohjeita. Tunnettulaulaja sanoi lähtevänä mukaan. Me porkkasimme hangessa mökille, matkaa oli noin 100m. Kopistelimme lumet itsestämme ja koputimme ulko-ovelle, vastausta ei kuulunut. Joten kokeilimme ovea, se ei ollut lukossa joten menimme eteiseen ja koputimme seuraavaan oveen. Nyt kuului vastaus,- sisään -. Menimme sisälle. Tuvassa on mies sekä nainen ja kolmelasta, vanhin lapsista oli tyttö, ehkä noin 16v. Esittelimme itsemme sekä kerroimme asiamme. Heti tämän jälkeen tämä noin 16 v tyttö supisi äidilleen jotain. Äiti katsoo laulajaa, hänen ilmeensä muuttui hämmentyneeksi ja hän aikoi sanoa jotain, mutta isä keskeytti hänet. Koska hän (isä) alkoi kertoa meille missä olimme. Selvisi että olimme ajaneet täysin väärään suuntaa jo alun perin. Hän neuvoi meille reitin valtatielle ja takaisin kaupunkiin. Keikkapaikka oli noin 70 km päässä joten sinne emme enää haikailleet. Isäntä piirsi meille kartan kaupan käärepaperiin lyijykynällä. Se jälkeen emäntä (äiti) sai sanoa sanottavansa. Hän sanoi -Anteeksi kun utelen, mutta kun tuo tyttö tuossa supisoo, että työ ootta se laalaja-. Isäntä katsoi laulajaa ja minua, sanoi sitten "jotenii tutun näköne työ otta" ja nyökkäsi laulajaan päin.. Me emme kertoneet että olemme menossa esiintymään, tanssipaikalle minne kyselimme reittiä. Laulaja siihen emännän "uteluun", -kenestähän laulajasta mahtaa olla kyse -. Emäntä tytölle että -sano nyt se laalajan nimi iäneen, mikä se on -". Tyttö aralla äänellään sanoi nimen. Siihen laulaja vastasi, -sillä nimellä sitä on tullu lauleltua". Kysy haluaako tyttö valokuvan, tyttö nyökkäsi, joten laulaja kaivoi taskustaan valokuvan ja kynän, kysyy tytön nimeä. Kirjoitti sitten nimmarinsa omistuskirjoituksella ja antoi tytölle, kysyy samalla tytöltä tykkääkö tyttö hänen musiikista, tyttö vastaa -joo- Silloin laulaja otti taskustaan kaksi c-kasettia, ja antoi ne tytölle ja kysyi - tiedätkö mitä ne on -. Tyttö siihen. - En oo tiiä, jottain juttuja varmaan -. Siihen laulaja. -Ne on c-kasetteja, uusi juttu Suomessa, joten oletan ettei sinulla ole soitinta kaseteille. Äiti vastasi, -no että oo viärässa, ei tiällä päin oo kellää semmosia soettimia-. Laulaja vilkaisi minua ja katsoi sitten tyttöä, katsoi sitten uudestaan minua ja sanoi -jospa tuota, mitä mieltä olet ja katsoi minua vaan-. Silloin minulla välähti, mikä ajatus sen katseen takana oli. Joten sanoin. - Kyllä se käy, käynkö hakemassa-. Tee se sanoi laulaja, Olin tuvanovella menossa autolle, kun emäntä kysyi, maistuisko teille kahvi, vastasin siihen, - kyllä kahvi aina maistuu ja meitä on vielä kolmaskaveri tuolla autossa-, emäntä pyysi tuomaan hänetkin kahville. Läksin uppuroimaan autolle, kun pääsin autolle niin Sami tutisi siellä kylmissään. Sanoin hänelle - nyt sinun soitin lähtee -, ja kerroin miksi. Sami siihen, -uusia saa kaupassa, ota pois-. Samin Fiat 600 autossa ei ollut soitinta, joten hän oli ostanut uuden National merkkisen c-kasettisoittimen, ja siihen pattereita ison kassillisen. Jotta voi kuunnella musiikkia ajaessaan. Me uppuroin mökille kasettisoitin mukana. Tupaan päästyämme annoin soittimen laulajalle ja sanoin - hoida homma loppuun-. Hän sanoi tytölle - äsken annoin sinulle kaksi c-kasettia, eikä sinulla ole c-kasettisoitinta, enkös ollutkin hölmö. Olisi ollut aivan sama jos olisin antanut sinulle autonavaimen ja sanonut että sillä saat autonkäyntiin, mutta en antaisi auto -. Tyttö ei vastannut mitään, katseli vain ihmeissään. Emäntä sanoi -kahavi oes valamis, kahavi leepee ee oo, jos rieska kelepoo sitä löötyy -. Minä kysyin - onko oma tekemää rieskaa -, Emäntä siihen, -mitteepä sitä meeekäläeset muuta leepee kuin ommootekemöö, suakos sitä ies mistää kuapasta rieskoo-. Vastasin siihen, jos rieska on omatekemään niin silloin käy mainiosti. Emäntä laitteli kahvit ja rieskan pöytään ja laulaja antoi tytölle kasettisoittimen. Isäntä siihen -mittee tuo maksaa-, laulaja siihen. -Ei maksa teille mitään-. -Jaa - Sanoi isäntä ja lisäsi. Mikä se tuota soitattaa, sitä vuan että mistä sitä voemoo tuloo. Laulaja näytti pattereita joita me toimme pussillisen autosta. Laulaja opetti tytölle miten soitinta käytetään, eikä mennyt kauaa kun tuvassa alkoi soida laulajan laulut. Tyttö ei ollut puhun mitään sen jälkeen, kun toimme soittimen tupaan. Emäntä sanoi tytölle,- ootko sinä ies kiittännä-. Tyttö sanoi. kiitos ja rupesi itkemään, johon emäntä. -mittee sinä nyt nuin-. Johon tyttö - no kun en ossoo muutakaa, tuil vuan niin hyvä olo -. Me istuttiin siinä vielä vähän aikaa ja juteltiin talonväen kanssa, ja tyttö kuunteli musiikkia sisarustensa kanssa. Teimme sitten lähtö, kiiteltiin kahvista ja isäntää neuvoista, olimme menossa jo ovella kun tyttö juoksi ja otti laulajaa kädestä kiinni ja sanoi kiitos, laulaja halasi tyttöä ja sanoi -Toivottavasti vielä joskus tavataan - ja meni takaisin tupaa isännän luo ja sanoi, - voitteko antaa nimenne ja osoitteenne niin lähetän tytölle lisää pattereita soittimeen ja muutaman kasetin lisää, isäntä antoi pyydetyt tiedot, ja laulaja kirjoitti ne ylös ja kirjoitti vielä tytölle antamansa kuvan taakse tiedot mistä hänet tavoittaa jos joskus haluaa tavata. Olimme jo uudemman kerran ovensuussa menossa pois, kun emäntä vielä sanoo, harvoinpa meillä täällä korvessa kuuluisuuksia käy, ja vielä näin myöhään illalla ja toivotti hyvää matkaa. Me palasimme autolle, tutkailimme hetkisen isännän piirtämää karttaa, lähdettiin sitten ajelemaan kohti valtatietä. Kartasta oli meille suuri apu, pääsimme nopeasti valtatielle ja kaupunkiin. Laulaja meni hotelliin yöksi ja me Samin kanssa kumpikin omaan kotimme. Seuraavana päivänä otin yhteyttä yhtyeen poikiin, kerroin minkälainen "keikka" meillä oli, ja kysyin mites keikka meni. Yhtye oli soittanut tanssit alusta loppuun triona, olihan siellä ihmetelty kun laulajat puuttui, mutta ei sen kummempaa. Seuraavan viikon tanssi-ilmoituksessa oli pahoittelut ja syy miksi niin oli käynyt.

KEIKKAKUSKINA
Myös tällainen talvinen ja luminen juttu samalta ajalta (70-luvun alku) ja saman laulaja eli Samin kanssa, jopa auto on sama Fiat 600. Istuin perjantai iltana paikallisessa kuppilassa. Sami tuli sinne, haki juoman itselleen ja istahti pöytääni ja kertoi, että luultavasti hänellä on keikka tänään, hän ei kuitenkaan ollut ihan varma, oliko vai ei. Hän kertoi ryypänneensä paripäivää reilummin, ja olevansa sekaisin päivistä sekä kaikesta muustakin. Kävin hakemassa torstain lehden, etsi siitä tanssi-ilmoitukset, ja näytti Samille missä hän esiintyy tänä iltana, tai pitäisi esiintyä. Sami katsoi lehteä ja sanoi, vittujen vittu, miten pääsen sinne, olen kyllä laulu kunnossa ja jos en ole niin lääkettä on autossa. Sami sai idean, jota hän ei kuitenkaan halunnut kaikkien kuulle kertoa minulle, meidän pöydässä istui silloin muitakin. Joten hän pyysi minua mukaansa vessaan, siellä hän sanoi hänelle, lähe sinä kuskiksi. Minä siihen, en voi, olen ottanut muutamat. Sami vähätteli, - Ei se mitään haittaa, ajetaan vuorotellen, kun toinen väsyy, niin toinen jatkaa. Jos tiellä pysytään, niin ei meillä mitään hätää. Matkaan menisi noin tunti tai puolitoista jos ajetaan syrjäteitä pitkin, valtateitä pitkin kiertämällä menisi vähintään parituntia, lähetkö mukaan -. Ok lähetään ajamaan, sanoin. Keikka oli erään kyläntyöväentalolla, ja oli tuttu keikkapaikka meille molemmille. Kuppilasta kävelimme kurssikeskuksen parkkipaikalle, missä Samin auto oli. Hän oli ollut edellisen yön kurssikeskuksenasuntolassa tyttöjenvieraana, olivat koko yön juoneet ja... -. Samilla oli murheita niihin aikoihin, joihin hän haki "lohtua" naisista ja viinasta. Murheet saivat alkunsa tapauksesta, jossa hän koki ilon ja pettymyksen tunteet peräjälkeen. Hän oli tullut kotiin kuukauden kestäneeltä ravintolakeikalta, toiselta puolen Suomea. Oli iloisena kiiruhtanut kotiin vaimon luo, mutta kotona olikin vaimolla ollut jo "vara Sami" käytössä, joten se liitto oli kaput. Palataanpa keikkaan, me menimme parkkipaikalle missä Samin auto oli, se auto oli Fiat 600, eikä siinä ollut kunnon talvirenkaita, mikä ei siihen aikaa ollut mikään ihme että ajeltiin huonoilla renkailla, sillä me kuitenkin läksimme liikenteeseen. Oli pimeää ja lunta satoi niin pirusti, Minä ajoin ja Sami toimi kartanlukijana (karttaa ei tosi ollut), mutta hän uskoi tietävänsä hyvän ja suoran reitin keikkapaikalle. Mutta eihän siitä tullut mitään, koko Samin kartta muisti petti tai lunta oli liikkaa, sillä mitä pitemmällä ajoimme sitä lumisemmaksi ja tukkoisemmaksi tie muuttui, joten aloin epäillä tien jota ajoimme olevan metsäautotietä eikä maantietä, ja sanoin sen Samille. Sami sanoi siihen, perkele, perkele, hän on erehtynyt reitistä, katsoi kelloaan ja sanoi - Keikka oli siinä -. Käännyimme takaisin ja toivoimme pääsevämme omia jälkiämme seuraamalla takaisin kaupunkiin ja pääsimmekin. Vaikka loppumatkasta lumi oli jo peittänyt jälkemme, mutta se ei enää haitannut koska olimme jo tutuilla seuduilla. Kaupunkiin päästyämme ajoimme kurssikeskuksen parkkipaikalle, jätimme auton sinne ja. menimme takaisin kuppilaan, mistä läksimme "keikalle". Haimme kaljat ja naureskelimme keikkareissulle. Vapaakirkonporukkaa kierteli kuppilassa kertomassa lauluillasta kirkollaan. Kävivät myös siinä meidänkin pöydän vieressä ja kutsuivat mukaan lauluiltaan. No mikäs siinä lähdetään laulamaan, joten läksimme kirkolle joka oli parinkorttelin päässä kuppilasta. Kirkkosali oli kerrostalonalakerrassa, joku entinen pyörävarasto, kai?. Laulumiehiä kun olimme, niin silloin lauletaan kun pyydetään. Lauloimme vain muutaman kipaleen, Sami pyysi että saisi laulaa - Vanhan holvikirkon- kirkossa kun olimme, kappale oli Samin bravuuri tanssisaleissa, mutta sitä emme saanee laulaa, joten läksimme pois. Saimme lähtiessämme lahjaksi harmaat välihousut.
Menimme takaisin kuppilaan, jossa Sami alkoi huutokauppaa pitämään - Tarjolla on kahdet välihousut. montako tuoppia tarjotaan -. Kauppa kävi ja välihousut meni heti muutamasta tuopista. Yöksi menimme kurssikeskuksenasuntolaan. Sinne ei kuitenkaan kehdannut mennä ilman viemisiä joten soitimme tutulle, joka toi muutaman pullon "pimeestä", tytöt asuntolassa olivat antoisalla tuulella ja yö meni mukavasti. Sami oli 70 ja 80-luvulla laulusolistina useissa yhtyeissä ja hyvä laulaja olikin, keikkaa oli paljon. Minulla on paljon hyviä muistoja reissuista Samin kanssa. Sami ajelee nykyään kaupunginkatuja pyörätuolilla, sähköisellä sellaisella. Luultavasti liikaa nautittu alkoholi vei hänen siihen tuoliin. Hän oli kertonut toiveen veljelleni, että haluaisi nähdä minut vielä ennen kuolemaansa. ja käydä läpi elämän (siis elämän, me kun elimme) parhaimmat hetket vielä kerran kanssani lävitse. En kuulemma oo se muailiman vittumaisin jätkä? No kelle on kelle en! Sehän ei ole minusta kiinni. Tämä "mualiman vittumaisin jätkä" tarkoitti varmaankin sitä että minun kanssani tuli toimeen. Sami on saman kylänpoikia kuin minäkin, ja on se sama kaveri, joka seisoi kylänpoikien yhteen harjoituksissa siellä taaimmaisena, ja minä ihmetteli sitä, miksi?..
​
KITARA MAANTIELLÄ
Kerran olimme trio porukalla soittamassa pienen kirkonkylän ravintolassa. Rumpali oli sillä keikalla erittäin väsynyt, koska hän kävi päivä töissä soitto hommien lisäksi, unet oli häneltä jääneet vähiin. Rumpali jo keikalle lähtiessä epäili itse, näinköhän jaksaa valvoa koko illan. Heti alkuillasta tahdissa pysyminen alkoi tuottaa hänelle ongelmia. Hänelle piti välillä sanoa, kuitenkaan ärsyttämättä mitenkään, väsyneet ovat räjähdysherkkiä, joskus. Yritin huomauttaa huumorilla kun meno hidastui, - hei ollako myö kohta perillä, kun vauhti hidastuu -. Huomautus auttoi vähäksi aikaa, ja oikea tahti löytyi. Eka tauolla rumpali kävi hakemassa metronomin, laittoi sen viereensä "naputtamaan" tahtia, ja se auttoi.
Kun keikka oli soitettu, ja kamat pakattu autoihin. Autoihin siksi koska soittajat tulivat eri kyydeillä keikkapaikalle. Olim kaverin kyydillä, ja muillakin oli joku kaveri kuskinaan. Kyseessä oli ravintolakeikka, ja tällaisilla keikoilla kävi usein niin, että tauolla tuli otettu paukut. Illan päättyessä sitten vielä parit paukut lisää, ravintola tarjosi ne. Tämän takia kaikilla soittajilla oli kuskit. Minä läksi soittajista viimeisenä. Oli tammikuun aamuyö ja pimeää, ja lisäksi lunta tuli taivaalta niin per......ti, auton valoilla ei kovin pitkälle nähnyt. Kun he olivat ajaneet lumista ja mutkaista syrjäkylän tietä jonkin matkaa, niin autoa kuljettanut kaveria huomasi tiellä, lumen seassa jotakin punaista, vai näkikö hän väärin, hän hiljensi auton vauhtia. Kyllä siellä jotain on, hän pysäytti auton ja meni katsomaan, mikä siellä on. Siellä oli lumen seassa, keskellä tietä oli punainen sähkökitara. Tunnistin kitaran, se oli joren kitara, jore oli myös soittamassa siellä ravintolassa. Kitara näytti olevan täysin kunnossa, ainakin päällisin puolin, luminen vain. He ottivat kitaran kyytiin ja jatkoivat matkaansa. Kuski heitti minut kotiin, ja jatkoi sitten matkaansa. Heti sisälle päästyään soitin jorelle, koska arveli hän ehtineen kotiinsa, jore vastasi puhelimeen. Kysyin häneltä, - onko mitään kateissa-. Jore vastasi, - on luxus elämä, muuta ei oo -. Minä, - eikö edes soittimia puutu -, jore, - yks kitara puuttuu, mutta se ei oon kadonnu, se vain jäi sinne ravintolaan, -. Minä - otit sinä sen, ei se sinne jäänyt, se on minulla. - Mitä sinä horiset - sanoi jore, ja lisäsi - siis minä otin sen, mutta se on sinulla -. Minä, - niin, kyllä sinä sen itse olit ottanu, mutta hän otti sen kyytiin tuolta maantieltä, lumen seasta,-, jore - Elä per...e valehtele, montako paukkua otit -, Minä, - en valehtele, totta on, kitara näyttää olevan kunnossa, ei siinä ainakaan mitään ulkoisia vammoja ole -. Joren auton takaluukku oli sellainen, että sen saattoi avautua töyssyssä, joten niin siinä oli nytkin käynyt, ja kitara pudonnut. No ei siinä sitten sen kummempaa, minä vei kitaran jorelle seuraavalla keikalla. Se kitara ei ollut mikään halpa peli.

VAPAALLA

VENEILYÄ - AUTOILUA
Välillä sitä mennä leuhotti miten sattui, ainakin silloin kun oli vapaa, siis ei minkäänlaista vakavaa suhdetta tässä jutussa sitä leuhotti vaikka oli vaimon kanssa yhdessä, mutta vain kavereina. Joskus kavereitten kanssa innostuin ottamaan kuppia reilummin, mutta vain silloin kun tiesi ettei työ häiritse kupinottoa. Olin silloin itse myös ravintola alalla (vaimon kanssa oli se kapakka). Minulla oli tällainen ottoilta kahden kaverin kanssa. Kaverit olivat älykkö jape, joka ei koskaan tehnyt mitään oikeita töitä, hän oli ylioppilas ja opiskeli teologian aikomuksenaan valmistua papiksi. Mutta opinnot jäivät kesken, kun tuli linnaan kutsu. Ei kuitenkaan presidentin linnaan vaan Sukevalle. Japen mielestä papin homma oli kuin hänelle luotu, koska uskonto on täyttä huijausta, ja hän hallitsee sen, siis huijaamisen. Ei hän koskaan tehnyt mitään vakavaa rikosta, ainoastaan huijasi ja tehtaili petoksia, sekä sivuhommana kassakaappi murtoja. Hän oli istunut vankilassa kuusitoistavuotta (16v) näitten tekosiensa takia. Toinen kaveri tässä ottoillassa oli keke, saakelin hyvän näköinen rakennusmies, siis hyvän näköinen naisten mielestä. Tätä synnynnäistä lahjaansa hän käytti siekailematta hyväksi, naisten keskuudessa. Istuin kerran hänen kanssaan kapakassa, niin siihen tuli humalainen mieshenkilö utelemaan häneltä, - miksi hän ei ole avioitunut, luulisi tuolla pärställä vaimon saavan -, keke vastasi, - ei tässä omaa akkaa tartte, kun aika menee muitten kiimaisia akkoja naidessa -. Olin siis näiden kahden kaverin kanssa ottamassa kuppia paikallisessa ravintolassa. Kun jape ehdotti siirtymistä sieltä huvilalle, jonne hänellä oli avaimet ja siellä olisi laadukkaita juomia, voisimme jatkaa kupinottoa siellä. Eikä sinne olisi pitkämatka, vain järvenselän yli vastarannalle, vene löytyy satamasta, kertoili jape. Keke vastasi siihen puolileikillään, - niin veneitä kyllä satamasta löytyy, mutta saako niitä ottaa. Jape vain naurahti. Eikä meidän juomien takia sinne kannata lähteä, sanoi keken. Mutta voisihan sitä käydä veneilemässä, ja samalla käydä siellä huvilalla ottamassa muutamat, tuumasin minä. Joten lähdettiin siitä sitten kävelemään satamaa kohti. Soitin puhelinkopista ravintolaan, vaimo oli siellä "pomotus" vuorossa. Käskin tekemään hyvät retkisapuskat kolmelle, me lähdetään veneilemään. Pyysin sitten japea hakemaan ne sapuskat ravintolasta. Vaimoni oli laittanut pesuvadin täyteen ruokaa, siinä oli ranskalaisia, salaattia, kinkkua, makkaraa ym ym herkkuja. Satamassa jape haki veneen, joka oli pieni kilpavene, pieni "mäkärä". Se oli hupaisa näky, kun hän veti sitä venettä perässään, rantavedessä kahlaten, se oli saakelin hyvä vitsi. Mutta ei se ollutkaan vitsi, vaan sillä mäkärällä meidän oli tarkoitus järvenselkäylittää, niin hän oli suunnitellut. Tuttu vene hänelle, oli ajanut sillä ennenkin. Me keken kanssa, - tuohan uppoaa kun me kaikki siihen mennään -. Se oli kilpavene, jossa kuski istui veneen pohjalla. Mutta japella oli siihen suunnitelma jo valmiina. Eli vene vietiin pitkän rantalaiturin rannanpuoleiseen päähän. Ruokavati laitettiin ensin sisälle veneen keulaan, Sitten jape kuskinpaikalle istumaan, moottori kiskaistiin käyntiin. Jonka jälkeen juoksimme keken kanssa toiseen päähän laituria. Keke asettui istumaan laiturinreunalle, ja minä pollarin parrunpäälle seisomaan? Laiturilla ja parrulla oli väliä n.1.5 m, siitä ei veneet normaalisti ajaneet, mutta nyt me.. Kun olimme valmiit jape läksi liikkeelle, hyppäsimme kyytiin kun vene oli meidän kohdalla, ja samassa jape laittoi tehot täysille, ja läksimme täyttä vauhti ulappaa kohti. Saimme otteet japen vaatteista kun hyppäsimme kyytiin. Mutta se ei ollut helppoa, jos olisi töpeksinyt niin olisi pudonnut kyydistä, onneksi niin ei käynyt. Ja niin me "liitelimme" yli järvenselän. Vettä roiskui niin maan perusteellisesti siinä "liidellessä", tai oikeammin vettä kyntäessä. Veneenperä, jossa me keken kanssa olimme kulki välillä pinnalla, ja välillä upoksissa, aallokon mukaan. Mutta keula pystyssä ja kovaa vauhtia mentiin. Kun huvila jo näkyi, joka oli sellainen vanhanajan pitsihuvila, niin siis kun lähestyimme huvilanrantaa, jape ilmoitti ajavansa täysillä mahdollisimman lähelle rantaa, ja sammuttavan moottorin vauhdissa. Niin hän myös teki, jolloin vene upposi ja pysähtyi muutaman metrin päähän rannasta. Me upposimme myös, mutta märkiä me oltiin jo ennestään, joten se ei haitannut mitään, olihan kesä joka kuivasi vaatteet. Menimme huvilan terassille istumaa, jape meni hakemaan sisältä juomaa, en nähnyt millaisella avaimella hän oven aukaisi, mutta väliäkö sillä. Me joimme niitä laadukkaita juomia ja söimme retkieväitämme siinä terassilla istuen. Vene jäi rantaan vedenalle, vain osamoottori ja vähän keulaa näkyi. Hämärän tultua siirryimme huvilan sisälle, vaatteetkin olivat kuivaneet, joten emme kastellee mitään. Eikä se ollut mikään huvila, vaan oikea luxus huvila, hieno paikka.
Siellä jatkoimme kupinottoa ja ruokavadin tyhjentämistä. Niin kai se oli mennyt, ja koko yö? Minun muistikuvat loppui siihen. Saunassa ei ainakaan oltu käyty, sillä tunsin kaverit, ja tiesin ettei meistä kolmesta kukaan ollut saunafani, eli jos pidimme hauskaa, niin siihen ei saunominen kuulunut, ellei mukana ollut naisia. Seuraava muistikuva on seuraavalta aamulta, ja kaupungista rautatiesillan alta, vetämässä soutuvenettä rantaan. Siinä rannassa sitten jape ja keke innostuivat ottamaan mittaa toisistaan. Riitaa heille tuli naisesta, japen silloinen vaimo kun sattui olemaan keken entinen porausalusta, ja nyt he riitelivät siitä kuka on saanut milloin ja keneltä. Kysyin pukareilta, kenen syy on kun vaimo menee viereisiin, 1. Onko se sen äijän joka nai vaimoasi sydämensä kyllyydestä, 2. Vai onko se vaimon syy, kun sen tekee mieli ky....ä 3. Vai onko se kenties aviomiehen syy, joka ei anna tarpeeksi sitä ky...ä vaimolle. Tarjosin myös kavereille vastaukset kysymyksiin. 1. Ei se ainakaan ole sen vaimoa naineen vieraan miehen syy, mistä hän voi tietää mikä on tilanne kotona, jos nainen "tarjoaa", ei siinä kysellä onko aviomieheltä lupa, siitä vain ky...ä koloon ja nauttimaan. 2. Onkos se sitten vaimon syy, no ei ole. Ei kukaan mene vieraista pöydistä sorkkimaan, jos omassa pöydässä on tarpeeksi, ja saa itsensä kylläiseksi (toivottavasti ymmärsitte vertaukseni). 3, Onkos se sitten sen aviomiehen syy, no on, se on hänen syynsä. Jos aviomies ei pysty tyydyttämään vaimoaan, niin hänen on turha syyttää vaimoa ja hänen rakastelu kumppaniaan, aviomies näkee syyllisen kun katsoo peiliin. Muuten tämä pätee myös toisinpäin, eli miksi mies käy vieraissa. No siitä kinastelusta kaverit selvisivät vammoitta, täysjärkisiä miehiä kun olivat molemmat, niin tajusivat tilanteen, mitä tuota turhia. Se jälkeen menimme juottolaan ottamaan lääkettä. Myöhemmin minulle selvisi tämän retkiruokamme ruokavadin tarina, sen johon vaimoni oli ruuat laittanut, se oli erään meidän työntekijän koiran ruoka-astia, ravintolan takapihalta jossa se koira yleensä oli. Huvilan sekä mäkäräveneen omistaja jäi minulle hämärän peittoon, en tuntenut hyvin sitä paikkakuntaa enkä ihmisiä, koska olin kiertolainen, eli paikkakunnat vaihtui tiuhaantahtiin, aina sen mukaan missä peliäni pelasin. Mutta asialla olikin jape, joten se siitä, Me keken kanssa vain "liitelimme" siivellä. Tämä tällainen vastaava veneellä ajelu ei varmaan tulisi onnistumaan selvinpäin, eikä sitä kukaan täysijärkinen kehtaisi edes yrittää. Mutta mehän olimme humalassa, ja humalassa ihminen luulee pystyvänsä kaikkeen, no tässä nyt onneksi myös pystyttiin.
Jape oli lähtöisin samalta kylältä kuin minäkin, ja kierteli milloin missäkin. Mutta aina kun tavattiin niin tapahtui jotain extraa. Näitä erilaisia extrareissuja tuli hänen kanssa tehtyä kaikenlaisia, Kerran oltiin Mersulla aamuyöllä liikenteessä, ja rahat oli vähissä, Siihen aikaan ei ollut pankkikortteja eikä raha-automaatteja. Mutta ei hätää, jape tiesi yhden rahakkaan huoltoasemanomistajan. Huoltoasemalle mennessä jape pysähtyi sillalla, kysyin häneltä, - mikä nyt -, ei mitään ihmeellistä, on vain pari tavaraa, jotka ovat nyt liikaa, vastasi jape, ja meni auton taakse. Avasi Mersun peräluukun ja heitti pari perämoottoria järveen. Tuli takaisin autoon, vilkaisi minua ja sanoi, ylimääristä tavaraa, sitä aina joskus kertyy. Huoltoasemalla sitten Mersu vaihtui Bemariin, pienellä välirahalla. Välirahan sai jape, joten meillä oli rahaa, ja matka jatkui. Mikäli olin oikein ymmärtänyt, niin jape ei edes omistanut sitä Mersua, minkä hän möi. En tuntenut systeemiä miten homma toimi, mutta se huoltoasemanomistaja taisi kuulua samaan porukkaan, sellaisen käsityksen sain. Erään toisen kerran olimme jälleen liikenteessä kun alkoi tapahtua. Meidän Skodasta loppui bensa keskenmatkan, ja oli yö. Skodat oli siihen aikaan kertakäyttö autoja, joten niitä ei säästelty. Mekin kipattiin se katolleen tienluiskaan. Työnnettiin se ensiksi kaltevalle tienluiskalle, josta se oli helppo pyöräyttää kahdestaan alas luiskaan. Liftattiin sitten lähellä olevaan kirkonkylään, mentiin siellä takapihan korjaamolle. Korjaamonkaveri ja parin muun kaveria, läksivät sitten purkamaan se Skoda. Jape möi se osina sille korjaamon kaverille. Sinne tienvarteen jäi vain autonraato, kun me palattiin aamuyöstä kirkonkylälle. Kenen lie se Skoda ollut, ei se ainakaan japen ollut, sen takia se pitikin purkaa heti ja nopeasti siellä tienvarressa. Jape tunsi piirit, liikuttiinpa missä vaan.
Jape meni myöhemmin naimisiin yliopiston opettajanaisen kanssa. He perustivat asuntolan ja ostivat sitä varten kaksi kerrostaloa sekä rakensivat rivitaloja asuntolaksi. Lentelivät yksityiskoneella lomailemassa Saudi-Arabiassa ym. Jape ei ollut tyhmä, ei varmaan se yliopiston nainenkaan.

KUHMU KONEPELLISSÄ
Tämä tapahtui ennen kuin minulla oli oma autokorjaamo. Eli en ole ainoastaan korjannut autoja, joskus jopa särjin niitä, tosin en tehnyt sitä tahallani, kuten en myöskään eräänä juhannuksena. Olin vuokrannut mökin siskoni sekä veljeni kanssa yhteistä juhannuksenviettoa varten, tietenkin puolisot tulivat myös sinne. Juhannusaattoilta sujui mukavasti grillaten, saunoen (minä en saunonut) ja uiden. Istuimme nuotion äärellä juomia nauttien, oli jo keskiyö. Niin aivan yllättäen ja mitään sanomatta siskoni sekä veljeni vaimonsa kanssa läksivät pois ja menivät mökin sisälle. He saivat kai tarpeekseen meidän runsaasta alkoholin käytöstä, eli minun ja vaimoni sekä siskoni miehen ryyppäämisestä. No ei siinä mitään ihmeellistä, mutta kun huomasimme heidän poistuneen meiltä salaa sieltä mökiltä. Kun tämä selvisi meille, niin ei se sillä hetkellä meitä haitannut, vaan otimme lisää olutta. Viinaakin on paripulloa vielä ainakin, sekä olutkori rantavedessä, niinhän me luulimme. Mutta ei meillä ollut enää viinoja eikä olutkoria, koska mökiltä lähteneet olivat vieneet ne mennessään. Löytyi vain mökin tuvanpöydältä lappu, jossa he kertoivat ottaneensa juomat. koska olimme heidän mielestään juoneet tarpeeksi, lapussa luki myös - jos janottaa, niin kaivossa on vettä ja HYVÄÄ JUHANNUSTA-. Tämä tietysti harmitti pahemman kerran, joten kiroillen pohdimme tilannetta mitä nyt, mitä tehdään. Päätimme ja ajaa kaupunkiin, siinäkin oli riskinsä, koska kaikki olimme nauttineet runsaasti viinaksia. Mökillä laitoimme paikat kuntoon, jonka jälkeen läksimme ajamaan kohti kaupunkia. Alkumatka, noin kolmisenkymmentä kilometriä oli mutkaista soratietä, jonka jälkeen tulimme valtatielle. Sitä tietä ehdittiin ajaa muutama kilometri, niin kuului pamaus ja valtava savupilvi pölähti konepellinalta, ajoin tienlaitaan. Konepellissä oli valtava kuhmu, avasin konepellin ja näin heti kiertokangenlaakerin pettäneen. Jonka seurauksena kiertokanki oli tullut lohkonläpi, ja lohkonpala pamahti konepeltiin. Matkanteko päättyi siihen, sillä autolla oli ajettu vasta noin 50 000 km, eli ei mikään vanha-auto. Mutta se oli Briteissä valmistettu auto, joten sen ymmärsi, paska mikä paska. Osin voin syyttä itseäni, koska ajoin vähän liian raskaalla jalalla, ja sitä kone ei kestänyt. Kun vielä lomalle lähtiessä Hesassa Linnanmäen parkkipaikalla autonhuoltohommia tehdessäni sattui pieni huolimattomuus virhe. Eli olin auton alla avaamassa öljypohjan tulppaa, joka oli tiukassa, sitä vääntäessäni auki auto heilahti, ja lokasuojanpäälle ollut öljytikku vierähti akunpäälle aiheuttaen oikosulun autonrungon ja akunvälillä. Tämän seurauksena kaasuvaijeri lämpeni ja sytytti sisätilanmaton tuleen, jota minä en huomannut. Mutta Linnanmäen huvipuistolla vartijat olivat havainneet savuavan auton parkkipaikalla, he olivat siepanneet sammuttimet ja juoksivat paikalle sammuttaen palon. Tässä vaiheessa minäkin vasta havahduin ja kömmin autonalta pois ihmetellen mitäs täällä tapahtuu. Osin tälläkin tapauksella saattoi olla syynsä laakerin pettämiseen, kenties siinä tuli "piikki" laakeriin joka edes auttoi kiinnileikkaamista. Asuin silloin Linnanmäen huvipuiston vieressä, ja siellä heidän parkkipaikalla oli hyvä tehdä auto "remonttia", tietenkin silloin kun kansa oli sieltä poistunut, eli valoisina kesäöinä. Niin siellä valtatiellä silloin juhannuksen kun auto hajosi. Eikä siinä muu auttanut kuin ruveta pysäyttelemään ohi ajavia autoja. Kysellen saisiko kyytiä kaupunkiin, tai jopa hinausapua. Meidän onneksemme paikalle ajoi tuttu taksimies Plymouth Valiant autollaan ja tietenkin pysähtyi paikalle, hän oli menossa kaupunkiin kuten mekin, ja otti meidät hinaukseen. Siskonmies laittoi taksimiehen kanssa hinausköyden, ja meni vaimoni kanssa taksin kyytiin. Minä jäin ohjaamaan meidän autoa, olin koko ajan istunut autossani kuskipaikalla, sitten vaan köröteltiin köydenjatkona kaupunkiin. Kaupungissa kun auto oli saatu parkkiin, niin nousin autosta ja menin taksimiehelle maksamaan hinaamisen. Taksimies katsoi minua ja alkoi kiroilla railakkaasti, - sinä saatana olet humalassa, ja olit ratissa, tuon jos tiesin, en olisi hinannut senttiäkään -. Taksimies ei nähnyt siellä tienvarressa että oli nauttinut, koska istui autossa koko ajan sanomatta mitään, siskonmiehen hoidellessa puhumisen ja hinausköyden ym. Mutta eihän sille enää voinut mitään, tehty mikä tehty. Taksimies rauhoittui kun sai rahansa, pienen lisäbonuksen kera.
Me läksimme kävellen kohti kaupungin keskustaan, tarkoitus oli mennä johonkin ravintolaan. Tapasimme siinä matkalla tutun paikallisen artistin, hän oli myös juhlatuulella, olihan juhannus ja lisäksi hän oli julkaissut uudensinglen. Hieno juttu, ja sitä lähdettiin yhdessä juhlimaan johonkin ravintolaan. Mutta eipäs mentykään, sillä kello olikin jo siinä kohtaa että ravintolat oli suljettu. Apu kuitenkin löytyi, se me tiedettiin. Joten suunta lähimmälle puhelinkopille, ja yksi soitto. Sitten torille, missä meitä odottikin jo tilatut juomat, hyvä ja nopea palvelu. Juhannus jatkui torilla aamuun asti, jossa oli paljon porukkaa juhannusta juhlimassa. Seuraavalla viikolla kävin lomapaikkakunnalla vaihtamassa/ostamassa toisen auton.

VANKILA
Humalassa autoilu, ei hyvä. Tämä seuraava ei sitten ole mikään kehumisjuttu! Tuossa edellisessä jutussa hajosi autonmoottori suurelta osin humalan takia (osasyy oli myöskin autossa, se oli engelsmannien tekemä, eli huono). Ajoin sitä auto liian raskaalla jalalla, ja se johtui viinasta. On niistä meikäläisen känni ajeluista tullut muunlaisiakin seuraamuksia. Kärysin melkeinpä yhteen putkeen neljä kertaa, yhtenä päivänä käry kävi kaksikertaa, ja kaikki ne ratit käsiteltiin samalla kertaa oikeudessa. Se milloin kärysin samana päivänä kaksi kertaa tapahtui näin. Olin edellisenillan ravintolassa toisella paikkakunnalla, ja yövyin sitten sen paikkakunnan hotellissa. Aamulla nappasin hotellihuoneen minibaarista muutaman pienen, jonka jälkeen läksin ajelemaan kotia kohti. Kun ajoin parkkipaikalta kadulle, niin heti Poliisit ratsasivat, olivat siinä kadunvarressa pitämässä ratsiaa, oli kai hyväpaikka käräytellä. Minua puhallutettiin ja lukema oli 2.6 promillea, siitä jatkettiin verikokeisiin ja sieltä putkaan. Muutama tunti meni putkassa ja pääsin pois. Menin heti hotellin parkkipaikalle, otin autoni ja läksin ajamaan kotia kohti, Niin eikös nämä samat Poliisit, jotka tapasin jo aamulla, ajaneet vastaan. He tunnisti auton sekä kuskin, joten läksivät perääni valot vilkkuen ja pillit vinkuen. Pysähdyin ja vanhempi poliiseista (tuttu mies) marssi autoni viereen ja sanoi, - no voehan pahus, sinä se vain ajelet, vaikka pitäisi olla putkassa. No puhalla tuohon pilliin ensiksi, ja kerro sitten miten on mahdollista, että olet siinä. Sinä taidat urakoija, mutta me tehdään tätä työtä vain tuntilaisina, samalla työvuorolla ollaan vielä kuin aamulla -. Puhalsin ja mittari näytti 1.6 promillea. Eihän siinä muuta kuin auto lähimmän huoltoaseman pihaan, ja terveyskeskukseen verikokeisiin. Lääkäri totesi heti, sinä aamupäivällä kävit jo, ja olit selvämies, vaikka puhalluskoe näytti 2,6 promillea. No se teki samat testit kuin aamullakin ja sanoi sinähän olet selvä mies, toiminnoilta, mutta veressä kuitenkin on promilleja. Sitten se kysyi, otatko paljonkin alkoholia, sanoin että, tulloohan sitä joskus otettua enemmälti, kun sille piälle sattuu. No se selittää sen miksi olet selvämies, vaikka olet humalassa, sanoi lekuri siihen, .
Lekuri reissun jälkeen putkaan uudemman kerran selviämään. Aamulla taksilla huoltoasemalle, minne autoni jäi. Siellä auto oli edelleen, mutta väärin päin, eli katolleen käännettynä. Jotkut pirulaiset olivat sen kääntäneet, tai kyllä minä tiesin ketkä olivat olleet asialla, vaimon käskystä kylläkin. Vaimo oli käskenyt käydä kääntämässä auto katolleen, jotta en pääse niin helposti liikenteeseen. Seuraavan päivän lehdessä oli näistä käryistä maininta, kylällä alkoi heti kiertää huhu, että asialla olisi ollut vaimoni. Minä kun olin sen vähemmän juoppo siinä avioliitossa. Niin se auto siellä huoltoasemalla, soitin tutulle autokorjaamon omistajalle, joka haki auton lavetilla pajalleen, ja laittoi sen ajokuntoon. Minulla itselläni ei silloin ollut korjaamoa, oli ravintola hommelit silloin. Ennen näitä kahta käryä kärähdin kaupan parkkipaikalla, olin kaupassa käymässä lauantai aamuna vanhimman tyttäreni kanssa. Kun läksi kaupasta niin poliisit pysäytti ja puhallutti. Silloinkin oli sama juttu, poliisit mielestä olin selvä mies, mutta puhallus kertoo muuta. Terveys keskukselta soitin tutulle kapakan pitäjälle että tulee hakemaan tytön, hän haki tytön ja vei kotiin. Minä ihmettelin että kuka käräytti minut. Poliisit eivät tarkastaneet muita kuin minut, eli ne odotti siellä parkkipaikan luona minua. Syyllinen löytyi koto, vaimo oli soittanut poliisille kun olin lähtenyt kauppaan, hän ei sitä suoraan tunnustanut mutta kuulin sen muualta. Neljäs kerta oli muutamaa kuukautta aikaisemmin talvella tapahtunut ulosajo. Jätin auton sinne penkalle ja liftasin kylälle ravintolaan. Ei mennyt kun tovi, niin poliisi jo koputteli olkapäälle, ja kyseli lumipenkan päällä olevasta autosta, papereitahan siinä piti tehdä ja verikokeissa käydä, mutta sen jälkeen suunta ei ollut putka vaan takaisin tavintolaan, poliisit toivat takaisin ravintolalle. Kerran tähän samaa syssyyn meinasi tulla vielä viides kerta mutta poliisit eivät sanoneet mitään vaikka istuin heidän autossaan. Ne pysäytti minut ylinopeuden takia. Tuossa pysäytyksessä oli vielä semmoinen erikoisuus, että kun poliisi pyysi ajokortti niin minä annoin sen heille, mutta se oli vaimoni ajo kortti. Poliisi kysyi milloin olen vaihtanut sukupuolta, huumori miehiä olivat, No me ajettiin minun kotia ja kävin sisältä hakemassa oman ajokorttini heille näytille. Eivät antaneet edes ylinopeus sakkoja. Olin juonut ennen sitä pysäytystä Vodka pullon. Sitten tuli käräjät ja sain siellä sakkoja roimasti ja ehdotonta 6 kk.ta. Kun tuli lusimaan lähdön aika, niin asuin jo toisella paikkakunnalla, ja matkasin sieltä sille paikkakunnalle missä xsäni asui edelleen, mutta uuden kaverinsa kanssa, menin heille kylään. Xsän uusi kaveri ei tykännyt vierailustani, hän läksi kävelemään hautuumaalle joka oli asunnonvieressä. Sieltä min sen sitten löysin ja juttelin sen kanssa vähän aikaa niin se leppyi ja tuli asunnolle takaisin. Minun olisi pitänyt olla sinä päivänä jo Naaralla, mutta jäin vielä yöksi xsäni ja se uuden kaverin luo. Läksin sitten aamulla matkaamaan kohti Naarajärveä mutta jäin matkalla erääseen kaupunkiin viihteelle, yön olin matkustajakodissa, Aamulla heräsi ja kävin pesulla ja tein lähtöä kaupungille, niin tyttö siinä tiskillä sanoi, - täällä olisi teille aamupalaa -. Ei oikein maistunut, mutta kahvin ja mehun join, Kiitin tyttö ja sanoin - syököön toiset asiakkaat nuo kun heräävät -, tyttö sanoi - ei ole muita, olet ainoa asiakas -, sanoin - minulleko nuo kaikki, kiitos ja anteeksi, harvoin olen nähnyt noin hyvä aamupalaa, anteeksi ettei maistu, syy ei ole aamupalassa vaan minussa!-. Tyttö nyökkäsi ja sanoi - ymmärrän-. Pyörähti vielä seuraavalle päivälle kunnes pääsin Naarajärven vankilalle. Laittoivat matkaselliin ja seuraavan aamuna vankilanjohtajan juttusille ja sieltä vankienkuljetusautoon joka vei Pieksämäen rautatieasemalle, jossa odottivat vankienkuljetusvaunut. Siirto autosta junaan oli hupaisa. Kävelin saattajan kanssa autolta junalle niin matkalla seisoi kolmevartijaa konepistoolien kanssa. Ulkopuoliset jotka näkivät tapahtuman asemalta, ajattelivat varmaan, tuo on joku suur-rikollinen. Tai jos he olivat Pieksämäkeläisiä, niin he tiesivät kaikkia vartioitavan samoin, luulisi että kaikkia? Laki kai vaatii niin. Mutta rattijuoppo ja konepistoolit? Kun meni vankivaunuun niin siellä oli muitakin vankeja jotka olivat menossa Sukevalle kuten minä, en tuntenut ketään, mutta melkein kaikki tiesi kuka olen. Olivat kuulemma kapakoissani asioineet, ja musiikkipuolelta tunsi jokunen. Kun Sukevalle päästiin, niin olin vähän aikaa matkasellissä. Sitten riisuuntuminen alasti ja tarkastukset, sen jälkeen vanginvaatteet kainaloon, ja pikkuhoususillaan käytäviä pitkin omaan selliin. Ei mennyt kauaa kun porukkaa alkoi lappaa selliini moikkaamaan, sana oli kiertänyt tulostani. Minulla oli hyvä tuuri, koska molemmille puolen selliäni oli muusikot (yhden hengen sellit). Toisella puolen tuttu muusikko ja naisten naurattaja Henkka, ja toisella puolen Matti Nykäsen velipuoli Jore (Jorma). Jore muuten sävelsi vankilassa ollessaan kappaleen - Tähdenlennon taika - jonka Teuvo Oinas levytti. Tässä kappale YouTube. https://youtu.be/fIckEeI5bo8 , Nämä molemmat vankilakaverit ovat jo kuolleet, Henkka puukotettiin Muuramessa, ja Jore kuoli rankan elämän seurauksena. Sukevalla oli useita tuttuja kasvoja, oli muun muassa Olympiapainija Toni Hannula. Minä lusin 6kk:n tuomiosta 4 kuukautta ja vapaus. Enkä ole sen jälkeen rattiin humalassa mennyt. Minulle on jäänyt mieleen yhden Poliisin sanonta. Kuka sitä nyt selvinpäin humalassa menee rattiin. Kaikkihan sanoo selvinpäin en varmasti aja humalassa, mutta monella se on kuitenkin humalassa toisin. Eli silloin sen humalan pitäisi olla rattijuopumus tapauksissa tuomiota lieventävä peruste. Eli puolustus - minä olin silloin humalassa, enhän minä nyt muuten humalassa ajaisi. enkä minä nyt selvinpäin humalassa ajaisi.

PONTIKKAA
Oli talvi, pohdiskelin mitähän sitä tekisin. Sitten sain idean, nyt pidetään kunnon kesäloman, vaikka onkin talvi. Soitin tutulle kaverille, ja kysyi voitasiko näin talvella toteuttaa se juttu, josta on ollut puhetta. Minulla olisi joutilasta aikaa, ja pieni "kevennys" tähän elämäntilanteeseen sopisi nyt hyvin. Olin aikaisemmin suunnitellut kaverinsa kanssa tehtailla oikeaa laatujuomaa. Kaverille ajankohta sopi mainiosti, ja hän lupasi laittaa metsästysmajan lämpiämään, missä voisin asustella tehtailun ajan. Joten läksin maalle "kesälomalle". Siellä sitten laitettiin tuotantoon Matomäen laatu pontikkaa. Tehdas oli Matomäellä autio talon saunassa, luonnon keskellä. Tehtaan koemaistajaksi saatiin minun uusi heila jonka tapasin heti ensimmäisenä iltana kun olin maalle mennyt, ja kun pistäydyin paikkakunnan ravintolassa. Kävi nimittäin näin, kun olin iltaa istumassa ravintolassa, jossa oli sinä iltana esiintymässä yksi Suomen tunnetuimmista tangolaulajista. Ravintola oli tupaten täynnä. Menin istumaan baariin, nojailin baaritiskiin ja naukkailin vodkaa. Viereeni tuli nainen hakemaan juomaa itselleen, hän huikkasi baarimikon luokseen, tilasi juoman, ja vilkaisi minua "puolihuolimattomasti syrjäsilmällä", katsoi uudelleen tarkemmin, ja kysyi, anteeksi mutta oletko sinä Pauli. Sanoin, minä olen vaikka Pekka jos niin halut, mutta olen minä Pauli. Katsoin tarkemmin naista, ja kysyin vuorostaan häneltä, oletkos sinä sitten Raija, olenhan minä, vastasi nainen. Raija pyysi siirtymään hänen pöytäänsä. Me kävimme välillä tanssimassa, vaikka minä en tanssi, mutta onneksi lattialla oli tungos, joten ei tarvinnut kuin "kyöhnätä" ja sen minä osaan, niin luulen. Juteltavaa heillä riittää, olihan yhteisiä muistoja, oli hauskaa. Ravintolasta valomerkin jälkeen siirryimme grillin kautta Raijan asunnolle. Se asunto oli kimppakämppä. Raija lisäksi siinä majaili kaksi tyttöä. Heti kun olimme menneet sisälle asuntoon, kuulin että huoneessa oli muitakin, valoja ei sytytetty, oli pimeää. Se ääni huoneessa ei ollut kuorsaamista. Se ei kuitenkaan häirinneet, joten asiat hoideltiin, mitä varten sinne oli tultu, ja kas kummaa meistä lähti samanlainen ääni kuin mikä huoneessa kuuli sinne tullessamme. Tuli aamu ja valot syttyi. Huomasin siinä samassa huoneessa, minun ja Raijan lisäksi oli ne Raijan kämppikset, kaksi erittäin kaunista ja uhkeaa naista. Sekä mieshenkilö joka loikoili näiden kahden uhkean naisen keskellä. Kun tarkemmin katsoin niin huomasin tämän loikoileva mieshenkilön olevan tutun musiikkipiireistä. Tämä mieshenkilö oli ollut edellisiltana paikallisessa ravintolassa, kuten minä ja Raija. Häntä ei voinut olla huomaamatta, koska hän oli se tunnettu tangolaulaja. No eihän siinä mitään ihmeellistä eikä ihmettelemistä sen enempää, tuttua touhua. Joimme aamukahvit ja rupattelimme jonkin aikaa. Sitten itse kukin jatkoi matkaansa omille tahoilleen. Minä sovin Raijan kanssa että hän tulee ainakin vähäksi aikaa sinne minun "kämpälle", ja juomatehtaalle koemaistajaksi. Palataanpa takaisin juomatehtaalle, miksi? Ei meillä kellään ollut viinan puutetta, että sen takia olisi tarvinnut pontikkaa ruveta valmistamaan. Ihan vain aikamme kuluksi ja mielenkiinnosta juoman valmistusta kohtaan, että tuleeko hyvää. Minä olin jo aikaisemmin parikertaa tehtaillut eri yhteyksissä pontikkaa, joten tuttua touhua minulle. Ainahan jotain "extraa" pitää olla, että elämä on "mielekästä". Tämä pontikan valmistus nyt oli sellaista "extraa", ja nykypäivänä tavanomaisesta rutiinista poikkeavaa puuhastelua. Joten ihan vain sen takia muutama satsi pontikkaa. Aivan uutta puuhastelua tämä ei ollut kaverillekaan, hänkin oli aikaisemminkin ollut näissä hommissa, mutta eri ympyröissä. Tämä meidän aikaisempi kokemus valmistuksessa takaisi juoman laadun. Tämän Matomäen mökin kaveri oli vuokrannut jo aikaisemmin metsästysreissujaan varten. Mökin pihapiirissä oli sauna, pieni navetta, liiteri ja kaivo sekä paskahuussi. Mökin sauna oli hyvä kuntoinen, jonne laitettiin tämä pieni juomatehdas. Kaikki tarvittavat mitä sen juomatehtaan tekemiseen tarvittiin, löytyi kaverin veljen maatilalta. Minä kun olin myöskin metallialan ammattilainen (työnsuunnittelija) niin suunnitteli sekä valmisti putket, pillit ja säiliöt, sekä myöskin kasasin tehtaan. Oli näitä "tehtaista" ennenkin tehnyt, mutta en itselleen vaan "tilauksesta" muille. Olin kuitenkin itsekin ollut näitten suunnittelemieni ja valmistamieni tehtaitten koekäytössä mukana, sehän kuuluu asiaan. Tästä meidän omasta tehtaasta puuttui enää pari kantta ja tiivisteitä. Ajattelimme ratkaista asian nopeasti, ja tehdä nämä puuttuvat kannet puusta ja tiivistää ne vanhanajan tapaan leipätaikinalla. Teimme ne kannet kaverin työmaalla, hän remontoi omakotitaloa naapurikylällä. Seinäpaneeleista ne kannet valmistuisi mukavasti. Olin viimeistelemässä niitä siellä rakennus paikalla, niin just silloin sinne tuli tarkastus käynnille vanhempikirvesmies. Se katseli vähän aikaa lattialla olevia kansia, ja kysyi sitten "mitäs ne nuo on", sanoin siihen "paskahuusin reiänkansia, kaverin mökille". Kirvesmies hymähti ja virnuili epäuskoisesti "vai paskahuussin". Se taisi tietää mihin ne oli tarkoitettu. Tämä kirvesmies oli raittiusmiehiä ja muutenkin lainkuuliainen mies. Ei olisi ollut yhtään ihme vaikka se olisi ilmoittanut viranomaisille? Mutta ei ilmoittanut. Raija teki leipätaikinaa tiivisteeksi. Pontikan pääraaka-aineena käytettiin perunaa, ja hyvää tuli. Ensimmäisen erä valmistui, ja ensimmäiset tiputukset heitettiin tietysti menemään (metanolia). Yhteen kauhaan kuitenkin jätettiin jonkun verran. Oli tarkoitus laittaa se kauhallinen metanolia hämärän tultua pihakivelle palamaan, . Raija tuli saunaan, seurasi siinä ovensuussa sitä tiputusta, kysyi sitten, "mitä tuossa kauhassa on". Sanoin sen kummemmin kysymystä ajattelematta, "pontikkaa". Raija otti kauhan lauteilta ja aikoi ottaa kauhasta hörpyt. Silloin huitaisin kauhaa ja kauha lensi Raijan suupieliltä. Pidin sitten luennon Raijalle, että se oli kyllä pontikkaa, mutta myrkyllistä. No onneksi siitä ei sen enempää seuraamuksia tullut. Kun koko erä oli tiputettu ja pullotettu, niin laitettiin ne kellariin odottamaan viikonloppua. Viikonloppu oli tanssit nuorisoseurantalolla. Me olimme myös lähdössä sinne tansseihin. Tuli viikonloppu, Raija oli lähtenyt viikonlopuksi kaupunkiin, työasiat vaativat. Me odotimme kylän taksia, jonka kanssa oli aikaisemmin sovittu tiettyyn aikaan jolloin hän tulee mökille, ja tulikin. Mökille pääsi hyvin autolla, koska eräs talollinen kävi auraamassa tien ja pihan palkkiota vastaan, palkkioksi riitti pari pulloa pontikkaa. Tämä auramies oli innokas auraamaan tien ja pihan, aurasi vaikka ei lunta ollut satanutkaan. Niin se taksi tuli. Laitoimme sen peräkonttiin pontikkapulloja, ja sitten nuorisoseurantalolle tansseihin. Nuorisoseurantalolla käskin taksin ajamaan takaovelle. Otimme takakontista pontikkaa, ja sovimme taksikuskin kanssa minun aikaan tulee käymään, jolloin katsotaan mikä tilanne on. Annoimme taksikuskille luvan myydä pontikkaa peräkontista, jos kyselijöitä on, rahat hän saa pitää itse. Taksin lähdettyä meni kaverin kanssa sisälle nuorisoseurantalon takaovesta. Nuorisoseurantalon talonmies (joka oli nainen) sekä tansseissa soittava yhtye olivat tuttuja. Yhtye soitteli ja porukka tanssi, me odottelimme soittajia tauolle, ja maistelimme pontikkaa. Kun soittajat tuli tauolla niin siinä porukalla maisteltiin, muut paitsi yhtyeen hanuristi. Hän ajoi keikka-autoa, joten hän ei voinut maistella. Näin mentiin ja ilta eteni. Tuli toinen tauko, tältä tauolta lähtiessään soittajat ottivat mukaan lavalle limsapullot, joihin he laittoivat limsan sekaan pontikkaa. Kun sitten tuli seuraava tauko, niin tauolle tulo onnistui hyvin. Mutta tauolta takaisin lavalle, se alkoi jo tuottaa vaikeuksia. Basisti ei enää yrittänytkään lavalle, vaan veti piuhan vahvistimesta takahuoneeseen ja soitteli sieltä käsin. Loppuillasta soittelimme vuorotellen yhtyeen basistin kanssa. Rumpali yritti mennä rumpujen taakse, mutta kompastui ja kaatui koko setin kanssa pitkin lavaa, hänen sen illan soitot oli siinä. Hän jätti rummut kumolleen lavalle, ja tuli takaisin takahuoneeseen. Oli onni että yhtyeen hanuristi oli autokuskina, sillä hän hoiti yksin loppuillan soitot. Sehän onnistui hanurilla, ja kun osasi vielä laulaa, niin mikäs siinä, hyvät tanssit. Varsinainen laulusolisti kävi laulamassa loppuillasta muutaman kappaleen, mutta hanuristi käski takaisin. Tanssit päättyivät klo 01, mutta vielä klo 04 me istuttiin siellä takahuoneessa soittajien kanssa. Talonmies (siis tämä nainen) tuli pyytämään, että voisimmeko jo lähteä, hänen haluaa nukkumaan. Sanoin hänelle, soita taksille, hän on varmaan kotona, ja käske tänne. Me lähdetään heti kun se taksi tulee. Siirryimme ulos odottamaan taksia, yhtye odotti myös, sillä lupasimme heille matka juomaa, ja sitähän oli taksin takakontissa,,, toivottavasti. Taksi tuli melko pian, ja pontikkaa oli takakontissa neljä pulloa, ne yhtye sai. Taksi kertoi myyneensä muutamia pulloja, menekkiä olisi ollut enemmänkin, mutta hän ei ollut uskaltanut kaikkia myydä, mikä olikin viisaasti ajateltu. Yhtyeen laulusolisti, oli erään juomatehtaan laboratoriossa päivätöissä. Hän oli vienyt meidän pontikkaa työpaikalleen, ja testannut sen. - On hyvin puhdasta ja vahvaa pontikkaa -, tällaisen viestin hän lähetti meille. Teimme vielä sillä rupeamalla kolme satsia pontikkaa, ja kaikki meni. Tehdas purettiin ja ne osat vietiin kaverin veljen maatilan navetan ylisille. Siitä ei ole tietoa, onko ne vielä siellä, vai onko joku tarvinnut niitä omaan käyttöönsä. Eihän tässä kukaan mitään pahaa tehnyt, eihän? Juoma oli hyvää! Tästä pontikan valmistus projektista ei ollut mitään rahallista eikä muutakaan hyötyä, eikä se ollut tarkoituskaan. Paitsi mitä nyt "hyötynä" muutamat hyvät kännit itselle, sekä muutamalle muulle. Ja sitten pienet krapulat samoille henkilöille, siitä tulee pienet miinukset. Mutta plussan puolelle taisi kuitenkin jäädä. Vähän luvatonta touhua, mutta??. Tämä pontikkatehtaan paikannimi kun oli Matomäki. Se nimi jäi minua kaivelemaan, joten yritin ottaa nimen alkuperästä selvää. Yleisin versio nimestä oli se, että sinne on eläimiä haudattu, ja siellä oli sen takia paljon matoja. Mutta jotkut "vääräleuat" kertoivat, että sotien aikaan sinne olisi ryssiäkin haudattu???. Mutta madot olivat kuulemma sen jälkeen hävinneet sieltä, koska ryssä haisee ja maistuu niin pahalle. Eikä sieltä enää löydä edes onkimatoja. Mutta totuus kai on että sinne on haudattu vain kuolleita eläimiä, jos niitäkään.​
Nyrkkeily urani ei ole kummoinen, koska sitä ei ole, mutta harrastuksena se oli hyvä, ja siitä oli joskus hyöty, ainakin öisillä kaduilla yksin liikkuessa. Ei sellaisia tapauksia kovin usein tullut vastaan, joskus yrittivät, kun huomasivat etten reakoi mitenkään, niin läksivät pois. Helsingin yössä siitä oli hyötyä, että se antoi turvallisuuden tuntua ja itsevarmuutta, kun sen muut huomasivat, niin eivät yrittäneet mitään, en pullistellut enkä esittänyt mitään vaan oli ok, niin muutakin olivat ok.

NYRKKEILY
Nyrkkeilyharrastus oli yleistä 60-luvulla, sitä harrasti melkein kaikki nuoretmiehet. Minä kävin kylän työväenurheilijoiden nyrkkeilyharjoituksissa kylän työväentalolla. Isäni taiteilija kaveri oli kylän nyrkkeilyvalmentaja, hän oli entinen nyrkkeilijä, muutaman amatöörimatsin aikoinaan otellut. Työväentalonsalilla pidettiin oikeita nyrkkeilyiltoja muutaman kerran vuodessa, niihin pääsi osallistumaan sellaiset nyrkkeilynharrastajat jotka osasivat nyrkkeillä, eikä vai huitoa. Ei ne kuitenkaan olleet mitään virallisia matseja. olivat vain parin kolmen kylän nyrkkeilyharrastajien keskenään järkkäämiä nyrkkeilyiltoja. Kaikki kuitenkin tapahtui niissä illoissa sääntöjen mukaan, oli tuomarit, terveydenhoitaja ym. Yksi meidän kylän kokenut nyrkkeilynharrastaja masa kysyi minulta, uskallatko nousta kehään hänen kanssaan, otetaan oikea matsi. Olimme masan kanssa saman ikäisiä ja myöskin parhaita koulukavereitani. Masa oli kuitenkin minua pitempi, joten hän oli ulottuvampi ja sen vuoksi hänellä oli kirjaimellisesti etulyönti asema minuun nähden. Se vähän mietitytti mutta suostuin kuitenkin matsiin. Kun nyrkkeilyilta jossa meidän oli määrä otella, niin kävin sitä ennen vähän useammin harjoituksissa, niissä harjoituksissa kävi myös moni tunnettuja ja menestyneitä nyrkkeilijöitä, heidän joukossa on myös Olympialaisissa Suomea edustanut nyrkkeilijä sekä toinen jolla oli Suomen-,ja Pohjoismaiden sekä Euroopan mestaruuksia, eli sparraajat olivat huippuluokkaa. Sitten tuli ilta jolloin oli aika otella. Paikalla oli kehätuomari ja muut tuomarit kehän ympärillä, he olivat naapurikylien nyrkkeilyporukoista, ettei olisi mitään puolueellista. Yleisöä oli muuta kymmenen henkeä. Jos se ottelu olisi käyty virallisten painoluokkien mukaan, niin masa olisi kuulunut ylempään sarjaan kuin minä. Mutta sillä ei ollut silloin merkitystä, me kaverit vaan katsottiin kehässä kumpi on parempi, mutta kaveri hengessä, kuitenkin tosissaan nyrkkeillen. Ottelu alkoi mutta ensimmäinen erä oli vähän liian kaverillista. Minä tiesin etukäteen olevani altavastaaja siinä matsissa, joten oli hyvä että tunnusteltiin vain aluksi, saatiin ainakin yksi erä tepasteltua. Mutta toisessa erässä ei enää tepasteltu, sillä masa päätti lopettaa matsin ja vetäisi oikean koukun meikäläisen leukaperiin. Tililulei ja onkos tullut kesä nyt talven keskelle, oi soole mio. Ja matsi oli paketissa, en kuitenkaan pudonnut, mutta lähellä on. En tuntenut sitä lyöntiä, ainoastaan "jumps" (nyrkkeilyhanskat tekee sen, ei kipua vain jumps). En tajua hetkeen mistään mitään, niin sekaisin olin. Kun sitten "päivä valkeni" niin sanoin masalle joka oli tullut viereeni, olet parempi, ainakin nyrkkeilyssä. Se oli ainoa matsi jonka olen kehässä otellut. Tämä tyrmäys ei kuitenkaan harrastusta lopettanut, ainoastaan haaveilut kehään nousemisesta.
Pyörin paljon näitten nyrkkeilykavereitten kanssa, ja aina tapahtui jotain hauskaa.
Olin usein nyrkkeilijä kavereitteni kanssa kaupungilla, usein istuimme baarissa. Siellä saattoi olla myös, viinan avulla itsestään lisävoimia löytäneitä miehiä, jotka sattuivat tunnistamaan nyrkkeilymestarin. Joten heille tuli pakonomainen tarve tulla esittelemään voimiaan ja vinoilemaan, yrittäen näin saada meidät tai lähinnä nyrkkeilymestari hermostumaan, . Mutta mestari ei koskaan noteerannut heitä mitenkään. Aikansa pullisteltuaan tajusivat yleensä sitten häipyä. Nyrkkeilymestari oli kylmähermoinen kaveri. Toiset eivät olleet yhtä kylmähermoisia. Salilla kävi viisi erittäin hyvin menestynyttä nyrkkeilijäveljestä. Veljeksistä nuorin ei jaksanut kuunnella suun soittoa, joten hän saattoi käydä kopsauttamassa tai rukkasella läpsästä jos hänelle tultiin jelluilemaan. Kerran kävi juuri näin, istuimme baarissa, kun pöytämme viereen tuli isokokoinen mies, humalassa tietenkin. Mies sanoi, - ossooko ne poikaset nyrkkeellä oekeesti -. Oli kai kuullut meidän puhuvan nyrkkeilystä, puhuttiin kai liian kuuluvasti. Me vain hymyiltiin, miehen kysymykselle. Mies sanoin - jos poikaset uskaltaa niin voijaan kokkeilla -. Olli, nuorin nyrkkeilijäveljeksistä, ei malttanut pitää suutansa kiinni, vaan kysyy, - montako teitä on lähdössä "kokkeilemaan" -. mies naurahti ja vastasi, - yks riitä teille -. Siihen Olli, - no ei kai siinä sitten muu auta kun lähteä ulos -. Olli ja mies menivät ulos, baarin takapihalle. Olli oli n. 65 kg kaveri, ja humalainen mies varmaan jonkun verran yli 100 kg ja päätä pitempi Ollia. Ei mennyt kauan kun Olli tuli takaisin baariin, käveli miehen kavereiden luo, hymyili ja sanoi, - menkää nyt miehen tekeleet auttamaan kaverianne, tuolla se lumihangella lepäilee, sille voi tulla vilu siellä, ja sanoi vielä. - Minä en sitä lyönyt, pikkuisen vain rukkasella läppäsin -. Miehet läksivät, eikä heitä sen jälkeen baarissa näkynyt.
​
Erään toisen kerran olin liikenteessä yksin, ja ajattelin pistäytyä kapakassa ottamassa muutamat. Menin kapakkaan ja siellä baarin puolelle istumaan, pieneen kahden hengen pöytään. Istuin ja naukkailin vodkaa puolukalla, kun siihen pöydän viereen tulla tupsahti puolituttu nuorimies. Näin hänet jo baariin tullessa, moikkasin silloin hänelle ja hänen veljelleen. Veljekset nojailivat parin muun kaverin kanssa baarintiskiin. Veljesten ukki omisti kaupungissa farkkutehtaan. Veljekset olivat kultaisessa kukkarossa kasvaneita poikia, mutta eivät kuuluneet "kermaan" koska heidän käytöstapansa olivat omituiset. Pöytäni viereen tullut alkoi vaatia rahaa tai juomaa. Sanoin hänelle, ettei mitään tule, voit poistua. Siitäkös kaveri innostui, ja alkoi jauhamaan paskaa. Nousin ylös ja kopautin sitä päin lärviä, kaveri putosi kontilleen. Oli siinä vähän aikaa pidellen jakkarasta kiinni, läksi sitten konttaamaan kavereittensa luo. Se siis riitti, enempää ei halunnut koska läksi poispäin. Tolpilleen se nousi kavereiden avustamana kun pääsi heidän luo. Istuin siinä vielä sen jälkeen jonkun aikaa, vodkaa lipittäen. Kun olin tarpeeksi vodkaa lipittänyt, päätin lähteä kävelemään kämpille, heilautin kädellä lähtiessä heipat baari tarjoilijatytölle. Käveltyäni parinkorttelin matkan, ja olin osuuspankin nurkalla. Niin sieltä nurkan takaa eteeni tulla tupsahti nämä veljekset kavereineen, siis ne jotka olivat siellä baarissa. Kävivät heti kiinni, vetivät käteni selkäni taakse, painoivat niskasta puristaen pääni alas. Heidän tarkoituksena oli juntata päätäni osuuspankin tiiliseinään. Mutta sen ei onnistunut, koska nurkan takaa kurvasi toinen porukka paikalle, eli poliisit. Poliisit laittoivat veljekset kavereineen Maijan-kyytiin. Kysyivät sitten, - kotiinko olet menossa -, sanoin, - juu, ainakin sinne päin kävelin -. Kysyin poliisilta, - mistä tiesitte tulla paikalle, vai oliko vain sattumaa -. Poliisi kertoi heille soitetun, pieksämis-aikeista kaupungilla. Baarin tarjoilijatyttö oli kuullut veljesten suunnittelevan minun pieksämistä. Kun olin poistunut ravintolasta, veljekset olivat lähteneet perääni. Tarjoilijatyttö tiesi missä majailin, joten hän oli osannut kertoa poliisille, reitin mitä kävelen. Ihmeellistä kyllä minä en tuntenut sitä tarjoilija tyttöä, mutta tytöt kai tietää missä pojat asuu? Tämä tarjoilijatyttö oli joskus mukana kerman bileissä, ja siitä kautta tunsi minut sekä tiesi missä majailin. Poliisit kysyi onko mitään vaateita, sanoin ei. Joten he sanoivat ajeluttavansa veljeksiä jonkun aikaa, jotta kerkeän kämpille, päästävänsä sitten heidät pois. Minua vitutti, joten en mennytkään kämpille vaan, lähellä olleeseen pubiin. Seuraavan päivänä veljekset tulivat kaupungilla vastaa, pyysivät anteeksi, sanoin ok asia kunnossa. Menin seuraavana ilta uudelleen kyseiseen kapakkaan ja baarin puolelle, sama tyttö oli tarjoilemassa. Kiitin tyttöä ja kerroin miten väijytyksessä kävi, eli ei mitenkään. Kysyin mistä hän tiesi missä asun ja mitä reittiä kuljen, tyttö vain hymyili ja katsoi "ovelasti" kulmiensa alta ei muuta, ja asia jäi siihen, myöhemmin tavattiin useinkin eri yhteyksissä.

SITÄ SUN TÄTÄ

TUTTUJA
Pyörin paljon Helsingissä asuessani erilaisissa "piireissä ja ympyröissä", joten myöskin julkkis tuttavuuksia ja kohtaamisia tuli paljon. Näistä minun Helsingin muusikko tuttavuuksia oli myös eräs kitaristi, joka keikkaili Kari Kuuvan kanssa, sekä soitti myöskin tässä Kari Kuuvan TV- musiikkiohjelmaan -Lastuja- yhtyeessä. Tämä kaveri oli erittäin hyvä kitaristi, mutta hänellä oli nivelreuma, jonka takia hän joutui myöhemmin lopettamaan kitaransoiton. Olin kerran tämän kitaristin mukana studioilla, jossa tätä "Lastuja" ohjelmaa silloin nauhoittivat. Muiden nauhoittaessa ohjelmaa, niin minä sillä aikaa tutustui paikkoihin tv-talossa. Siinä kun hän kävelin käytävää pitkin, niin siinä käytävän vieressä oli sellainen alkovi/aula jossa eräänlaisia hyllyköitä. Ihmettelin siitä ohi kävellessäni että kuka helvetti tuolla hyllyjen takana meuhkaa, sen jutut kuulostaa vähän oudoilta. Menin tarkistamaan, no eihän siellä mitään ihmeellistä ollut, Ainostaan näyttelijä Eila Pehkonen opetteli vuorosanojaan ja tulkintaa, sekä etsi samalla jotain niistä hyllyistä.
Saman tapainen juttu sattui vähän myöhemmin samassa talossa, olin ulkona tv-talon pihassa raitista ilmaa haukkaamassa. Pekka Autiovuori "meuhkas", eli harjoitteli siinä tuulikaapissa taloon tullessaan. Tällaiset tilanteet olivat varmaan tavanomaisia siinä tv-talossa ja nimenomaan näyttelijöillä, muitten täytyi vain niihin tilanteisiin tottua. TV-talon kahviossa sitten istuin tämän kitaristin ja Kari Kuuvan kanssa, siihen tuli myös Pepe Willberg. Minulle jäi sellainen maku tästä Pepe Willberg tyypistä, että on leuhka jätkä. Kari Kuuvan ja tämän kitaristin kanssa menin sitten myöhemmin iltaa istumaan Hakaniemessä olevaan Pub Pystykorvaan. Siellä oli useita julkkiksia kaljoilla, jotkut vain piipahtivat ohimennen siellä. Kari Kuuva kun oli julkkis, ja kaikki julkkikset tunsivat hänet, joten moni kävivät istumassa hänen pöydässään, jossa myös minä ja kitaristi istuimme. Kauemmin aikaa siinä Kari Kuuvan pöydässä istuivat Aarno Sulkanen ja Marjatta Raita, he vielä jäivät sinne kun me lähdettiin pois. Siinä pöydässä istui myös jonkun aikaa sellainen casino/porno tyyppi, ei kylläkään mikään julkkis ollut. Se piti laitonta casinoa kerrostalossa merikadulla, sen lisäksi se möi salaa Suomeen tuomiaan pornoelokuvia, jotka hän kävi ostamassa Tukholmasta ja salakuljetti Helsinkiin. Hänellä oli sitä varten erittäin hieno Amerikan auto, jota hän käytti vain salakuljetukseen, minä tapasi hänet kerran myöhemminkin Eirassa huoltoasemalla. missä tämä kaveri esitteli autonsa minulle. Siinä pöydässä Pystykorvassa piipahti myös eräs missi tohtori rahaton höveltäjä, jolla oli kuulemma iso bemari ja paljon kauniita naisia ja julkisuutta. Tämä tohtori kävi vain kysymässä Karilta että onko hänellä käteistä paljon mukana, tohtorilta itseltään oli käteinen tilapäisesti päässyt loppumaan. Jos olisi aamuun asti lainata, niin saisi ajokortin kaniin. Kari ei lainannut.
Minä kulutin usein vapaa aikaani, Helsingissä ollessani, istumalla jossakin baarissa. Yksi baari oli Mannerheimintien ja Salomonkadun kulmassa, missä kävin usein. Siellä oli myös julkkis tuttuja, kuten elokuva ohjaaja Aarne Tarkas, jonka vakiopaikka tämä baari oli. Kerran olin siellä ottamassa huurteisia, seurassani oli erittäin kaunis vaaleaverikkö. Samassa pöydässä meidän kanssaan istui Aarne Tarkas ja iso tapsa (201cm). Tämä minun seuralainen, kaunis vaaleaverikkö osoitti baarin tuulikaapissa seisovaa kiharatukkaista miestä, ja sanoi, että tuo mies on seurannut häntä koko päivän, se meinasi tuolla hotellin porttikongissa käydä kiinni mutta hän pääsi karkuun. Tapsa kääntyi ja katsoi tuulikaapissa seisovaa miestä joka tuijotti meidän pöytään, tapsa nousi pöydästä ja sanoi "ei tuijottele enää kauaa". Tapsa meni tuulikaappiin, ja otti miestä niskasta kiinni ja läksi kuljettamaan sitä linja-autoasemalle päin. Palasi sitten vähän ajan kuluttua baariin. Todeten vain, ei tuijottele eikä kyttäile enää. Minä kysyin, mitäpä teit sille, tapsa vain totesi, katseltiin tuolta kalliolta junia. Sitä miestä ei sen jälkeen missään näkynyt. Tapsa varmaankin "vähän" säikytteli sitä. Tapsa oli hyvä luonteeltaan ei koskaan tehnyt pahaa kenellekään, mutta opettaa se osasi. Tapsa löytyi sitten muutaman kymmenen vuoden päästä kuolleena Mannerheimintieltä, ne nautintoaineet
Eirassa työskentelin eräässä autojen huoltoliikkeessä, siellä kävi paljon julkkiksia, ja heitä palvellessa muodostui oma käsitys kustakin henkilöstä. Laulaja Johnny oli etäinen herrasmies. Missi tohtori rahaton höveltaja, jolla oli hieno iso bemari ja paljon kauniita naisia ja julkisuutta, minulla oli kerran tämän tohtorin ajokortti kanissa, rahan lainauksen takia. Ruotsi suurlähettiläs oli antelias ja mukava kansanmies, häneltä sain verottomia ministeriviinoja, kerran hän aukaisi volvonsa peräkontin ja sanoi ota tuolta, peräkontti oli täynnä viinaa laatikoissa. Bulgarian suurlähetystön autokuski ja bulgaria jugurttia televisiossa mainostanut mies oli kanssa mukava tyyppi, hän sanoi, soittakaa kun tarvitsette viinaa, niin hän tuo, ja toikin. Matti Kekkonen oli mukava mutta hiljainen, oli aina käydessään työntämässä rahaa palveluista, ensin maksoi talolle ja sitten halusi antaa rahaa vielä itse työntekijälle.
Liikkeessä kävi myös eräs autokoulun opettaja, joka esiintyi siihen aikaan myös eräässä television ohjelmassa, erään Hannun ohjelmassa. Ensio oli tämän itseriittoisen ja narsistisen autokoulun opettajan nimi, hän oli suomen vittumaisin mies. Kun menin töihin tähän yritykseen merikadulle niin esimieheni ohjeisti ettei kaikkia ei tarvitse palvella, etenkään sellaisia jotka eivät osaa käyttäytyä kunnolla, jos ei itse välttämättä halua, me olemme asiakaspalvelijoita mutta myös ihmisiä. Kerran tämä Ensio tuli liikkeeseen ja minä ajatteli palvella häntä, mutta se "palvelu" jäi kesken kun häivyin takahuoneeseen. Kun Ensio oli poistunut, palasin liikkeeseen ja sain mojovat naurut muilta työntekijöiltä. Esimies totesi että tuo helvetin Ensio ei tunnu sitä ymmärtävän, että me olemme ihmisiä, koska hänellä on kusta päässä.
Laulaja Barbara Helsingius oli myös vakio asiakkaista Ford Cortinan kanssa, kerran sitten sattui että Barbara kävi myymälässä ja oli laittanut lähtiessä autonsa ovat lukkoon, mutta unohtanut avaimet virtalukkoon. Barbara luokseni ja kertoi ongelman, ja sen että on kiire esiintymiseen (joku tv juttu), sanoin, ei hätää homma hoituu ja soitin lähellä olevan lukkoliikkeeseen, mistä alle aikayksikön paikalle tuli kaveri, joka sanoi, olkaapa selin autoon päin, ja sitten kuului "jysäys" ja kaveri sanoi, ovi on auki olkaapa hyvät, Barbara kysyi, mitä teit, kaveri vastas, avasin auton oven, muuta en kerro.
Keväällä huhtikuussa 70-luvun alkupuolella Linnanmäen porukka kunnosti paikkoja vappuna tapahtuvaan avajaisiin. Minä suunnittelin matkaa maalle, joten auto piti tarkistaa ja huoltaa ennen matkaa. Asui silloin Siuntion kadulla ja parkkipaikkoja oli kadun varressa, joten ajatteli tehdä auton huollon Linnanmäen parkkipaikalla, öljynvaihto ja sun muuta. Kun olin auton alla makuullani niin viereeni putosi öljytikki, jonka olin laittanut ilmanputsarin päälle, heitin öljytikun takaisin ylös moottoritilaan, ja siinä tapahtui virhe. Koska öljytikku lensi akun päälle ja yhdisti virran runkoon, Ruuvailin öljypohjan kroppua kiinni kun kuulin huutoa Linnanmäen suunnasta ja juoksuaskelia, sitten alkoi tulla valkoista vaahtoa joka suunnasta, kömmin ylös ja näin kaksi vaahtosammuttimien kanssa suihkuttelemassa. Syykin siihen selvisi, öljytikun aiheuttaman oikosulun takia auton sisätilan matto oli syttynyt palamaan, ja Linnanmäen porukka huomasi savun ja juoksivat paikalle sammuttamaan paloa.
Maalaisesta tämäkin voi kuulostaa oudolta. Esim kun oli kalliossa linjoilla kaupassa töissä, niin kerran ihmettelin, että kuka helevetti tuolla hyllyjen takana meuhkaa, jutut kuulostivat vähän oudoilta, menin katsomaan, no eihän siellä mitään ihmeellistä ollu, ainoastaan näyttelijä Eila Pehkonen opetteli vuorosanojaan ja tulkintaa samalla kun teki ostoksiaan.
Sama toistui kun Pekka Autiovuori taasen harjoitteli nyt vain ratikassa, tällaiset tilanteet olivat varmaan tavanomaisia hesalaisille, mutta me maalta tulleet.. täytyy ensin tottua.

​KAUPPIAAN TYTÄR
Tämä tapaus ei liity Helsinkiin eikä julkkiksiin mitenkään, mutta on muuten kertomisen arvoinen juttu ja vain sen takia koska tämä on vaivannut minua monta kymmentä vuotta,
tarkemmin sanottuna ainakin reilut 50 vuotta, eikä sen vuosi että tyttö jäi kopasematta, vaikka tilaisuutta tarjottiin. Tapaus oli tällainen. Ajoin autollani kotikylän baarille, menin baariin ja olin aikeissa istuutua pöytään jossa oli kavereitani, kun baariin tulla pölähti kaksi tyttö, tuttuja tyttöjä olivat ja pyysivät minua luokseen, istumaan nurkka pöytään. Veljeni oli myös baarissa, mutta istui kavereittensa kanssa toisaalla. Tytöt jotka tulivat baariin eivät koskaan aikaisemmin käyneet baarissa, vaikka asuivat aivan vieressä. Toinen tytöistä oli kylän kauppiaan tytär. Kauppiaan tyttö pyysi mukaansa valitsemaan jukeboxista musiikkia, tyttö valitsi rakkauslauluja. Tajusin heti mikä oli homman nimi, puheetkin tytöllä oli imelät. Siinä pöydässä juttelimme niitä ja näitä kuuntelimme musiikkia. Sitten tyttö pyysi mukaansa kylälle, ja sanoi, voisimmeko alkaa olemaan yhdessä, mutta minä torjuin sen, koska ajoitus oli väärä, minulla oli silloin pari muutakin juttua meneillään. Kun tytölle selvisi ettei hänen isku yrityksensä onnistunut, niin hän läksi baarista itkien, ja toinen tyttö hänen perässä. Tytöt olivat varmaan seuranneet kaupan ikkunasta milloin tulen baarille, ja tulivat sitten perässäni sinne. En sitä asiaa silloin sen enempää miettinyt, johtui varmaan siitä kun sitä toimintaa oli silloin enemmälti. Nyt sitten vanhempana miettii, niitä mahdollisia nuoruuden virheitään. Vielä enemmän aloin miettimään tätä kauppiaan tyttöä, kun kuulin hänen kuolleen auto onnettomuudessa, jossa kuolivat myös hänen kaksi lastaan ja aviomies. Mietin olisiko näin käynyt, jos olisin pitänyt ne rukkaset itselläni, enkä antanut sille tytölle. Olisiko siitä jutusta kehkeytynyt vakavampaa? Jos nyt voisin palata takaisin siihen aikaa, niin en antaisi niitä rukkasia, tytössä ei mitään vikaan, mutta minä. Olin noin vuosi sitten käymässä veljeni kesämökillä, missä olin viimeksi käynyt noin 45 vuotta aikaisemmin (eikä muuallakaan oltu pahemmin tapailtu 45 vuoteen), silloinkin 45 v sitten kävin vain saunan sinne hänen kesämökille tekemässä, se sauna oli muuten vielä minun jäljiltä, ja hyvässä kunnossa. Minä ja veljeni liikuttiin nuorena eri porukoissa, eikä juteltu asioistamme, vaikka asuttiin saman katonalla, ikäeroa meillä on vain vuosi. Esimerkiksi tansseissa ym vastaavissa kuljettiin eri kyydeillä ja eri porukoissa. Isäni kuoli hiljattain (94v), hänen hautajaisissa sitten tapasin siskot ja veljet, heitä en ollut nähnyt 30 vuoteen. Ei meillä mitään riitoja ole ollut, mutta mitä sitä jatkuvaan hönttee toestesa luona. Niin siellä kesämökillä käydessäni veljeni kysyi, minkä takia se kauppiaan tyttö rupesi siellä baarissa itkemään, sitäkin oli vaivannut se 50 vuotta. Kerroin hänelle syyn itkuun, eikä siitä sen enempää juteltu. Siinä samalla muisteltiin muitakin tyttöjä, joita tapailimme tai tunsimme nuoruudessamme. Paljastui monta mukavaa sattumaa/juttua, muun muassa sellaisia, että olimme velipojan kanssa seurustelleet samojen tyttöjen kanssa. Velipoika kysyi, tunsitkos sinä sen tytön, vastasin että tunsinhan minä hyvinkin, kun seurustelin sen kanssa, velipoika sanoi, elä perkele, niin hänkin. Sama maku meillä veljeksillä on ollut ainakin tyttöjen suhteen, kun samat tytöt olleet kierrossa, eli yksi veli kun jätti niin toinen otti. Onhan siitä silloin voinut olla puhetta tyttöjen kanssa, että oottako työ veljeksiä, mutta se kun on ollut sivuseikka, niin se on mennyt ohi. No tämän jutustelun jälkeen minulle tuli uusi miettimisen aihe. Miksi velipoika kysyi, syytä tytön itkuun? Oliko siinä tapauksessa menossa vaihto, eli toinen veljes kun jätti niin toivottavasti toinen otti. Jos se kauppiaan tyttö olikin sen takia iskemässä minua, kun sillä oli tullut pänx veljeni kanssa. Pitää minun kysyä sitä velipojalta 50 vuoden päästä. Tämmöistä se on eläväisen ihmisen elämä, vanhana sitä miettii heilojaan, kun ne oli nuoria, mummoina he saavat olla rauhassa.
​ 

ELÄMÄN TOTUUKSIA

ARVOT?
Kukaan ihminen ei ole toisen kanssa samanlainen. Ainakin ulkoisilta piirteiltämme olemme erilaisia, jotkut enemmän jotkut vähemmän ja se on synnynnäistä. Mutta arvomaailmamme on kokemuksemme ja kasvatuksemme sekä itsenäisen pohdinnan, ja ehkä joskus älykkyyden tuotoksia. Siinä me ihmiset voimme olla erilaisia, tai voisimme olla. Mutta kuitenkin suurin osa ihmisistä on arvomaailmaltaan samanlaisia, sitä samaa massaa. Mistä tämä johtuu. Osittain ehkä turvallisuuden tunteesta, on turvallista kulkea porukan mukana, kuin että kulkisi omia teitä. Tämä että lähdetän lauman mukaan johtaa siihen, että ihmisistä tulee massaa, he alkavat matkia toisiaan. Katsovat mitä toiset tekevät ja mitä ne sanovat. Matkivat sitten heitä, he eivät uskalla olla erilaisia, vaan ovat asioista samaa mieltä ja tekevät asiat samalailla, he mieliskelee muuta massaa. Heidän arvomaailmansa ja näkemyksensä asioista ovat ympäristön, massan tuotosta.
Ihminen joka on kasvanut ainutlaatuisen erilaiseksi siksi, että on omaksunut erilaisia ympäristön vaikutteita kuin he, tämä massa. On yleistä että tämä massaa, eivät hyväksy, eivätkä ymmärrä ihmistä, joka ei kulje heidän mukana. Ihmistä jolla on erilaiset ja omat näkemykset asioista, ja jolla on oma arvomaailmansa. Mutta hän hyväksyy massan ja massan arvomaailman, vaikka ei sille hattua nostakaan. Hän on ollut vaikuttamassa oman ympäristönsä ihmisiin, mutta vain siinä kuka hän on ja mikä on hänen arvomaailmansa. Siihen hän on vaikuttanut…!? Mutta hyvin harva sen hyväksyy.
Pohjimmiltaan jokainen ihminen on hyvä, ainakin syntyessään. Lapsena olemme avoimia kaikelle ja kaikille. Olemme riippuvaisia toisista sekä koemme olevamme yhtä ja samaa lähimpien kanssa. Menee aika ja alamme erkanemaan tästä illuusiosta. Vai erkaneemmeko? Jääkö meihin yhteys massaan? Olemmeko sisältä siltikin ihan samanlaisia?
Vai pystyisimmekö tiedostamaan tiedostamattoman? Säätämään uuden kanavan, löytämään oman taajuuden. Näkisimme ja kuulisimme sieltä jotain omaa, jotain uutta ja erilaista?
Suurin osa ihmisitä vain matkii toisiaan, siis he vain matkii!. Voisivatko he löytää tällaisen kanavan, jonka kautta oppisivat suhtautumaan erilaiseen arvomaailmaan inhimillisesti? Ei paheksuen, vaan ymmärtävästi.
Tämä ymmärtäminen täytyy aloittaa itsestä. Oppia olemaan vastuullinen itsestään ja arvomaailmastaan. eikä paeta massan joukkoon. Sen kun oppii ja ennen kaikkea uskaltaa tehdä, niin siitä on hyvä jatkaa sitten muiden kanssa… hänen, hänen ja hänen. Voimme olla erilaisia yksin, mutta voimme elää yhdessä!
Miten sitten tulla toimeen ihmisen kanssa, jonka arvomaailma on erilainen kuin oma?
Kun joudut jatkuvasti tilanteisiin joissa erilaiset arvomaailmat kohtaavat.
Kuinka sitten toimia ja tulla toimeen ihmisen kanssa, jonka arvomaailma ei kohtaa omasi kanssa?
Ensimmäiseksi nousee toki kysymys, pitääkö ylipäätään tulla toimeen. Se on pakollinen kysymys, ja vastaus on sekä kyllä että ei:
Ei tietenkään kaikkien tarvitse tulla toimeen keskenään. Toisten arvomaailma ja siihen liittyvät teot voivat tuntua typeriltä (näin ainakin yleensä massan mukana kulkeva ajattelee erilaisista arvomaailmoista), ja heidän reaktionsa sekä kommenttinsa omaa arvomaailmaasi kohtaan ovat loukkaavia ja väheksyviä. Tällöin parasta on pysyä heistä mahdollisimman etäällä sen sijaan, että lähtisi suutuspäissään hyökkäämään vasta kommentein, aiheuttaen vain lisää kaaosta ja negaatiota.
(Tällaisissa tilanteissa massa arvomaailmassa elävä voi kylläkin luulla "voittaneensa", mutta antaa hänen luulla niin, häntä täytyy yrittää ymmärtää ja kestää, onhan hän vain massaa).
Mutta toisaalta on tilanteita jolloin kaikkien tultava toimeen lähes kaikkien kanssa. Mikään ei silloin toimisi, jos heittäytyisi joka tilanteessa poikkiteloin, eikä suostui puhumaan tai toimimaan.
Tarvitsemme ymmärrystä molemmin puolin, niin massan mukana elävät kuin erilaisen arvomaailman omaavat. Kun ymmärrämme" vastapuoltamme" ja heidän tarpeita olemme ?? Niin silloin meidät voi luokitella "älyllisiin olentoihin".
Ihminen kun on laumaeläin niin sen hakeutuu lauman (massan) mukaan, koska on turvallisempi olla lauman (massan) mukana kuin kuljeksi yksin tai pienimmissä porukoissa. Mutta kun olet laumassa niin elät lauman säännöillä, et ole omillasi, arvomaailmasi on lauman arvomaailma.
​Kuinka tulla toimeen arvomaailmaltaan erilaisen kanssa
Yksi tärkeä asia on ymmärtäminen, yrittää ymmärtää. Vaikka hänen arvomaailmansa voi kuulostaa omituiselta, mutta muista että hän ei ole sinä, vaan hän on hän. Meissä kaikissa on puolensa. Jotkut ihmiset ovat vain huomattavasti aktivoituneempina, itsenäisempiä kuin toiset jotka ovat hiljaisempia, ja he mieluummin antavat massan ajatella, kuin että itse ajattelisivat.
Se että olet ymmärtäväinen ja suvaitsevainen sille että ihmisten arvomaailmat voivat olla erilaiset. Se ei tarkoita, että olisitte asioista samaa mieltä. Paremminkin se vain laajentaa omaa suvaitsevaisuutta ja avartaa "näkökenttää" ja se voi auttaa hoksaamaan, sen että "naurun" tai "väheksymisen" sijaan voi toimia toisinkin, ja että toisen arvomaailmaa ei voi muuttaa eikä poistaa haukottelemalla.
Erilaisen arvomaailman omaavan ihmisen ei kannata tuhlata energiaansa eikä aikaansa ihmiseen, joka ei halua ymmärtää, että jollakin ihmisellä voi olla erilainen arvomaailma kuin hänellä. Sinä ymmärrät sen, että hänen arvomaailmansa on se mikä on, ja se on ok. Mutta hän ei ymmärrä sinun arvomaailmaasi. Niin silloin on paras jättää hänen mielipiteet "huomioimatta". Hän hakee vain hyväksyntää itselleen mutta ei hyväksy muita.
Kun hyväksyt itsesi ja arvomaailmasi niin sinun ei tarvitse kavahtaa seuraa, jonka arvomaailma on erilainen kuin omasi. Onhan monella taustalla usein tiedostamaton pelko siitä, ettei itse tule hyväksytyksi sellaisina kuin on. Maailma muuttuu koko ajan, ja on rohkeutta ja uskallusta olla juuri sellainen kuin on, riippumatta siitä saako muilta siunauksen. Sitten kun ihminen oppii ottamaan asiat asioina, eikä ota toisen näkemyksiä henkilökohtaisesti ja peilaa niitä omaan arvomaailmaansa, niin sitten kaksi erilaisen arvomaailman omaava voi keskustella keskenään "järkevästi". Tämän oppiminen vaatii tasa arvoisuutta arvomaailmoissa, ja eikä toisen mielipiteillä saa olla suurempaa arvoa kuin toisen. Tässä kirjoituksessa oli siis kyse vain erilaisista arvomaailmoista, ei muista erilaisuuksista. Eli että toinen arvostaa sitä ja toinen tätä ja päinvastoin esimerkiksi: Avioliittoa, varusmiespalvelusta (armeijaa)..
​
Useimmille ihmisillä on kokemuksia ajatusvankilasta, vaikka he ei sitä itse tiedosta. Ajatusvankilassa sallitaan vain määrätyn laiset ajatukset, ja vääriä ajatuksia pitää torjua voimakkaasti. Vartijana sinun omassa ajatusvankilassa olet sinä itse.
Myös eriävät mielipiteet ovat vankilassa kiellettyjä. On tarkkaa, mitä mieltä saa olla mistäkin asiasta. Et voi olla eri mieltä asioista. Se on sitä sosiaalista eli lauma-ajattelua. Sosiaalisella vaikuttamisella tarkoitetaan kaikkea sitä toimintaa, jossa ihmisten välinen viestintä muuttaa tai säätelee kohdehenkilön käyttäytymistä, asenteita, mielipiteitä tai uskomuksia, eli on lauma- tai ryhmäajattelua, mikä tarkoittaa mukautumista kritiikittömästi ryhmän ajatteluun ilman että päätöstä pohditaan itse.
Milloinka olet viimeksi uskaltanut olla erimieltä, ja nimenomaan uskaltanut ilmaista omia ajatuksiasi ja mielipiteitäsi, pelkäämättä että sinut tyrmätään, oletko koskaan?? Pelko on pitänyt sinut hiljaisena. Se että mielipiteesi tai ajatuksesi tyrmätään, on normaalia. Eikä pelko tyrmäämisestä saa estää ilmaisemasta eriäviä tai erilaisia mielipiteitä tai ajatuksia, se pelko on turhaa.
​Olen luonteeltani ajattelija, pohtija, analysoija ja visualisoija.
Minua ohjaa vahva sisäinen oma arvomaailmani. Usein minun sekä "yleinen" arvomaailma ajautuvat törmäyskurssille, "yleinen" on minulle myrkkyä.
Kukaan ihminen ei ole toisen kanssa samanlainen. Ainakin ulkoisilta piirteiltämme olemme erilaisia, jotkut enemmän jotkut vähemmän ja se on synnynnäistä. Mutta arvomaailmamme on kokemuksemme ja kasvatuksemme sekä itsenäisen pohdinnan, ja ehkä joskus älykkyyden tuotoksia. Siinä me ihmiset voimme olla erilaisia, tai voisimme olla. Mutta kuitenkin suurin osa ihmisistä on arvomaailmaltaan samanlaisia, sitä samaa massaa. Mistä tämä johtuu. Osittain ehkä turvallisuuden tunteesta. On turvallista kulkea porukan mukana, kuin ruveta ajattelemaan ja miettimään asioita itse, ja kulkea omia polkuja. Onko se omapolku sitten kovinkaan erilainen kuin massalla, ja risteävätkö polut välillä, sillä ei ole merkitystä, ainoastaan sillä, että se on sinun polkusi. Mutta harva lauman mukana kulkeva hyväksyisi sinut, oman polun kulkijan. Mutta sinä hyväksyisit lauman, näin uskon. Se että olet ymmärtäväinen ja suvaitsevainen sille että ihmisten arvomaailmat voivat olla erilaiset. Se ei tarkoita, että olisitte asioista samaa mieltä. Paremminkin se vain laajentaa omaa suvaitsevaisuutta ja avartaa "näkökenttää" ja se voi auttaa hoksaamaan, sen että "naurun" tai "väheksymisen" sijaan voi toimia toisinkin, ja että toisen arvomaailmaa ei voi muuttaa eikä poistaa haukottelemalla.
Erilaisen arvomaailman omaavan ihmisen ei kannata tuhlata energiaansa eikä aikaansa ihmiseen, joka ei halua ymmärtää erilaista arvomaailmaa, koska tällainen ihminen hakee vain hyväksyntää itselleen, mutta ei hyväksy muita.
Ei toisen mielipiteillä saa olla suurempaa arvoa kuin toisen.
Alla muutamia minun omia, ja kenties joidenkin mielestä erilaisia ja ehkä vähän erikoisiakin ajatuksia, näkemyksiä ja mielipiteitä, mutta ne ovat sinun mielipiteitä ym ja eriävät mielipiteet sallitaan.

​ERILAISUUS
Erilaisuus hyve vai pahe, siitä ollaan eri mieltä, minun mielestä se on hyve, meillä erilaisilla ihmisiä kun on erilaiset mielipiteet ja näkemykset sekä tavat ja arvot, ja niitä "taviksen" on vaikea hyväksyä, joten luonteen vahvuutta se erilaisuus ainakin vaatii. Tässä jutussani en tarkoita erilaisuudella vammaisia enkä seksuaalivähemmistöjä, eikä tavis, massa tai laumaeläin ole halveksiva tai haukkumasana, vaan ne tarkoittavat erilaisuuden vastakohtaa, enemmistöä ihmisistä, kansaa sekä heidän elämänasennettaan.
Erilaisuuden kohtaaminen onnistuu toisilta hyvin, kun taasen toisissa se herättää hyvin voimakkaita tunteita, jopa pelkoa ja ahdistusta. Jos kohdataan ihminen joka puhuu eri asioista kuin itse, tai hän osaa tehdä asiat paremmin kuin itse, niin sitä aletaan haukkumaan ja räksyttämään. Länsimaiset ihmiset ovat mielessään luoneet ideaali-ihmisen. Aina kun kohtaavat jotakin siitä poikkeavaa, pitävät sitä outona, se herättää heissä jopa inhon reaktion. "Inhon reaktio kertoo useimmiten enemmän sen tuntijasta kuin itse objektista". Reaktiot voivat olla myös aggressiivisia, on syytä kysyä miksi?. Ehkä siksi, kun ihminen on voimakkaasti sosiaalistunut yhteisöönsä ja läheisten kiinnostuksella ja ihanteilla on suuri vaikutus siihen, miten ihminen suhtautuu ja kohtaa erilaisuutta, erilainen ihminen pelottaa. Toteuttavatko he tahtomattaan, elämässään opittuja ajatusmalleja yhdenmukaisesta, ja vain siitä yhdestä oikeasta tavasta ajatella ja elää. Ihminenhän on perimältään laumaeläin. Laumassa samoin toimiminen on tae turvallisuudesta ja hengissä pysymisen edellytys.
Useimmat jo lapsuudessa pyrkivät siihen, että heidät hyväksytään osaksi laumaa ja niihin valmiisiin raameihin. Suurin pelko on erottua, tavalla tai toisella. Työyhteisöissä on valmiit, omat kulttuurit, joita ei voi kyseenalaistaa joutumatta itse kyseenalaistetuksi. Kuinka moni uskoo itse luoneensa oman elämänkatsomuksen, luultavasti enemmistö uskoo näin, mutta hän onkin vain kasvatuksen ja yhteiskunnan tuote, "laumaeläin"? Omasta mielestään moni on suvaitsevainen, mutta oikeasti hän ei ole. Vanhempien täytyisi opettaa lapsilleen erilaisuuden sietämistä/hyväksymistä, opettaa heidät hyväksymään vaikkapa vain erilaisen tavan puhua, pukeutua tai pussata. Tämä voi rohkaista heitä sitten aikuisina olemaa oma itsensä ja tuomaan esiin omia ajatuksia, eikä vain toistaa niitä mitä laumassa on puhuttu, ja ennen kaikkea hyväksymään erilaisuuden, sekä olemaan näin parempi ihminen. Oletko koskaan uskaltanut olla isossa porukassa eri mieltä (en tarkoita känni sekoiluja), kuunnellut sydäntäsi, sanonut omia mielipiteitäsi, joka ei ole se lauman mielipide. Jos et ole uskaltanut, niin kokeile, se tuntuu hyvältä. Jos se erilaisuus pelottaa tai ärsyttää, niin mieti miten pelottavaa se olisi, jos olisimme kaikki samanlaisia? Eihän tästä maailmasta silloin tulisi mitään, erilaisuus pitää pyörät pyörimässä. Mitä paremmin olet sinut itsesi kanssa, sitä helpompi sinun on hyväksyä erilaisuutta. Arvosta itseäsi, niin osaat hyväksyä toisenkin ihmisen. Jos osaat arvostaa toista ihmistä, omana itsenään, niin sinä hyväksyt hänet. Ota huomioon hänen elämäntilanteensa ja elämän kokemuksensa. Näin voit ehkä ymmärtää sen miksi hän tekee asiat eri tavalla, ja miksi hän ajattelee erilailla. Älä tyrmää heti vaan juttele ja kuuntele. Meitä on erilaisia tyyppejä, on sellaisia joilla kuppi on puoliksi täynnä ja niitä, joilla se on puoliksi tyhjä. On nopeita tekijöitä ja rauhallisempia pohdiskelijoita. Molempi parempi, jos tehtävä onnistuu. Kaikenlaisen erilaisuuden hyväksyminen itsessä ja muissa on ainutkertaisen ja ainutlaatuisen elämän tae. Erilaisuus luo ja kehittää maailmaa, kun taasen laumassa oleva jauhaa vain sitä samaa vanhaa paskaa.
Olemme luonteeltamme erilaisia. Toinen tekee sitä samaa asiaa hitaasti ja kärsivällisesti koko elämänsä, toinen tekee monenlaisia asioita elämänsä aikana, hän tekee nopeasti ja kaipaa jatkuvaa vaihtelua, hän luo uutta, karttaa rutiinia. Moni tai sanoisiko suurin osa meistä on paikoillaan koko elämänsä ajan, ja tämän vuoksi omaksuu hyvin suppean ja yksioikoisen elämänasenteen. Se pienempi osa ihmisistä, joka eivät ole jääneet paikoilleen, vaan eläneet. He ovat kokeneet erilaisia asioita sekä tavanneet uusia erilaisia ihmisiä koko elämänsä ajan. Heidän arvo-, sekä ajatusmaailmansa sekä näkemyksensä ovat jo tämänkin vuoksi avarampia ja rakentavampia, tietysti tällä kaikelle on antanut pohjan lapsuuskodin kasvatus. Kun nämä kohtaavat, eli lauma ihminen ja erilainen ihminen, yleensä erilainen ihminen hyväksyy laumassa elävät, eikä tee siitä numeroa. Mutta laumassa elävät eivät hyväksy erilaista ihmistä, he eivät ymmärrä ihmistä joka ajattelee itsenäisesti, häneen reagoidaan halveksuen, ivaten tai jopa uhkaillen.
Kaikilla meillä on omat vahvuutemme, joissa olemme hyviä, mutta toisilla niitä vahvuuksia on enemmän kuin toisilla, ja se täytyy hyväksyä, mutta sen hyväksyminen on niin vaikeaa. Omien vahvuuksien tunteminen on hyväksi, mutta jos niitä on vain vähän tai ei laisinkaan, niin ei siinä lihasten pullistelu auta jos ajatus sakkaa.
Jokaisella on luonteessaan myös arkoja ja heikkoja kohtia. Kun opettelee kohtaamaan rohkeasti omat heikkoutensa, niin se riittää, eikä silloin tarvitse mennä punttisalille pilleripurkki taskussa kasvattamaan luonnetta ja rohkeutta.
Älä siis ota itseäsi liian vakavasti, kun tulet sieltä punttisalilta koviksena. Katso peiliin ja naura itsellesi, koska näet siellä valheen, lihakset joiden sisällä totuus on, sitä et näe mutta tiedät sen. Mietit sitä kun naurat erilaisille ihmisille, jotka uskaltavat olla oma itsensä ilman punttisalia.
Nyt kerron hieman omista kokemuksistani millaista on elää ja olla erilainen. Jo lapsuudessa sain kuulla olevani erilainen vai sanoisinko erikoinen. Kerroin jotakin tästä jo kouluosiossa, mutta kerronpa uudestaan. Jo ennen koulua sain kotona kuulla olevani erilainen, koska vanhempi veljeni toitotti sitä jatkuvaan - pitääkö sinun aina olla tuollainen, erilainen kuin toiset -, Koulussa sain kuulla sitä samaa, miksi olet tuollainen, erilainen kuin toiset. Enhän minä itse tiedostanut olevani mitenkään erilainen, en vain mielelläni osallistunut urheilujuttuihin, mieluummin piirtelin ja kirjoittelin, myöskin matematiikka kiinnosti minua. Sitä kun aikansa sai kuulla olevansa erilainen, niin alkoi itsekin miettiä, onkohan se totta. Ekaluokalla piirtelin aina kuvia kun siihen oli mahdollisuus, piirsin muun muassa kuvan opettajasta uusihattu päässään. Noin kolmekymmentävuotta myöhemmin koululla käydessäni, huomasin sen piirustuksen olevan yhä luokanseinällä. Sain koulussa myös hymypoikapatsaan sekä voitin valtakunnallisen kirjoituskilpailun (aiheeni oli alkoholismi). Kaikkien oppilaiden täytyi kirjoittaa joku juttu/aine, joten minäkin kirjoitin. Opettaja oli sitten lähettänyt sen minun jutun/aineen sinne kilpailuun, jonka sitten satuin voittamaan, se ei ollut minun tarkoitus. En suostunut ottamaan kirjoituskilpailupalkintoa enkä hymypoikapatsasta vastaa, syyksi kerroin etten olen koulussa kilpailemassa vaan opiskelemassa, patsaan ja palkinnon oli äitini ottanut itselleen. Uskalsin jo alakoulussa sanoa oman mielipiteeni, en kiukuttelemalla enkä pullikoimalla. Ainoastaan asiallisesti ja perustelemalla, ja siitä oli paljon hyötyä. Myöhemmin muun muassa armeijassa, siitä oli erittäin paljon hyötyä. Sai paljon eri vapauksia, kun uskalsi avata suunsa, ja perustella sanomansa. Nyt joku ajattelee, se on ollut nuorena nörtti. Mutta en ollut, olin kaukana sellaisesta, olin vain erilainen, niin ne sanoi?
​Olen seurallinen ja puhelias tyyppi, joten tuttuja on paljon, ja puolituttuja vielä enemmän. Olen oppinut että tällaisena erikoisen erilaisena tyyppinä, ei kannata tekemisistään pahemmin huudella. Niinpä yritän pitää suuni kiinni ja sopeutua porukkaan, tilanteen mukaan. Mutta aina se ei onnistu, ja tulee avattua suunsa, joskus ei jaksa kuunnella sitä samaa jauhantaa, aina samat jutut, vaikka pöydässä on eri naamat. Minä en harrasta mitään perinteistä, kuten kalastusta ja metsästystä, enkä seuraa jalkapalloa enkä jääkiekkoa, joten en osallistu näihin keskusteluihin laisinkaan. Jos osallistun, silloin kyse täytyy olla nyrkkeilystä tai moottoriurheilusta. Keskustelen myös mielelläni musiikista ja taiteesta yleensä, avaruus eli maailmankaikkeus on myös mielenkiintoinen keskustelun aihe. Nämä keskustelunaiheet ovat kuitenkin monelle vain outoa höpötystä, etenkin puhuttaessa avarauudesta. Monen mielestä siinä mennään jo liian kauas, heidän mielestään kaukaisin paikka, mistä kannattaa keskustella, ja josta he jotain tietävät on Latvian Super Alko. Ihmisillä on tapana nimetä höpötykseksi kaikki sellainen mistä he eivät itse ymmärrä mitään, ja nauraa sitten vielä paskaisesti päälle, paljastaen näin hölmöytensä.
Minulle sattui kerran tällainen tapaus, istuin baarissa puolitutun porukan kanssa, puheen aiheet oli ne tavalliset, eli vähän tähän tyyliin - perkele minun akka ei liiku missään, ilman minun lupaa, saatana se on niin -. Taustalla soi musiikki, kappaleet vaihtuivat eikä niihin kukaan kiinnittänyt huomiota. Sitten yhden kappaleen alkaessa soida, joku sanoi, tämä on hyvä, porukka kuunteli vähän aikaa hiljaa ja totesi,- joo niin on -. He alkoivat keskustella kappaleen taustoista, tekijöistä ym "asiantuntemuksella". Kuuntelin aikani niitä juttuja, jotka eivät menneet ihan nappiin, joten huomautin ettei se noin ole. Se minun huomautus meni kuuroille korville, joku hörähti vain jotain naurun tapaista, ajatteli kai että luuleeko tuo olevansa joku?? Tiesin siitä kappaleesta jotain, koska olin sen säveltänyt, kappaleen taustat ja tekijät tiesin hyvin. Tätä en kuitenkaan kertonut tälle "asiantuntevalle" porukalle, jos olisin kertonut, niin sen jälkeen olisin ollut ei toivottu siinä pöydässä, se kateus ja se kun olet erimieltä kuin "massa" eli suurin osa porukasta, vaikka olisitkin oikeassa. Joten istuin vain hiljaa, kaljaa hörppien, kuunnellen heidän tyhjänpäiväisiä juttuja. Tyydyin siihen koska silloin siellä baarissa, ei sattunut olemaan muita erikoisen erilaisia tyyppejä (naisia tai miehiä), joiden seuraan olisi voinut mennä. Tein ja teen edelleen paljon musiikkia, sekä muita taide juttuja monilla eri nimillä. Näin siksi, koska on paljon helpompaa olla määrätyissä porukoissa, kun ei ole mitään, on vain sitä samaa massaa heidän kanssaan. He saattavat jopa tykätä niistä töistäni, kun eivät tiedä oikeaa tekijää, olisiko syynä tällaiseen se oma osaamattomuus?
Tämä oli vain yksi pieni esimerkki, samanlaista tapahtui myös melkein jokaisessa työyhteisössä missä olin, eli olin huono vaikka olin hyvä, tämä ei johtunut työn laadusta, vaan koska olin erilainen, erilaisen asenteen omaava. Mutta toisaalta se oli hyvä asia, se antoi minulle vapauden elää, olla oma itseni.
Sitä ei kuitenkaan haluta ymmärtää miten joku voi käydä/suorittaa armeijan erilailla, kuin se yleisen arvomaailman mukaan tulisi käydä. Toinen ihmetyksen aihe on, miksi en tykkää saunomisesta, kun vielä lisätään nämä minun nais-suhteeni ja avioliittoni, jotka olivat ennen kuulumattoman vapaita, niissä kun ei ollut minkäänlaista kyttäämistä, eikä mustasukkaisuutta, niin olenhan erikoinen tyyppi? Mihinkä tuollainen elämä johtaa, se johtaa ihmisyyteen. Muun muassa nämä asiat tekivät "lauman" silmissä minusta huonon ja osaamattoman ihmisen, vaikka totuus oli toisenlainen. Kuitenkin nämä ovat vain elämän pikkuasioita, armeija, saunominen ja avioliitto, miksi niistä tehdään haloota, miksi ne ovat monelle niin tärkeitä, no se erilainen arvomaailma.
No nyt joku ajattelee. - Ihan tavallinen sinä muiden silmissä olet. Itse vaan luulet olevasi jotenkin erilainen. Lopeta se omaan napaan tuijottaminen!
Tai hän ajattelee näin - Tuo on katkeroituneen miehen tilitystä!.
Mutta ei ole, ei missään nimessä. Miten voi olla katkera, jos on uskaltanut elää omaa elämää.SAUNA - Ei hyvä ollenkaan.
Monet suomalaiset järjestävät saunailtoja, joihin kutsutaan kavereita, tai sitten järjestetään yhdessä kaveri porukalla saunailta. Mikä sen rennompi tapa viettää iltaa? Ja paskat. Älytön tapa viettää yhteistä iltaa saunomalla jätkät jätkien kanssa, oiskoo ne niitä äijiä??. Kesäisin saunotaan mökillä, otetaan alkoholia, istutaan alasti ja kaulakkain saunan terassilla kaverin kanssa, ai kun ihana saunailta onkaan. Suomalaiset työntävät saunaa joka tilaisuuteen, ei oikeastaan ole mitään hetkeä, johon sauna ei sopisi, tämä on monen suomalaisen mielipide. Kohta varmaan presidentin linnan itsenäisyyspäivän juhliin lisätään yhdessä saunominen. Saunassa pitää käydä muka puhdistautumisen takia. No jaa? Ei ole pakko, sillä onhan olemassa parempi tapa puhdistautua, eli suihku, ja siihen puhdistautumiseen ei saunaa tarvita. Suomalaiset ovat hullua saunakansaa. On tutkittu esimerkiksi muiden pohjoismaalaisten kansojen saunomista, ja erot on huomattavia suomeen verrattuna. Suomalaisista noin 31 prosenttia käy saunassa useita kertoja viikossa, 38 prosenttia muutaman kerran kuussa ja 14 prosenttia 1-6 kertaa vuodessa. Ainoastaan 3 prosenttia kansasta on, sanoisiko "järkeviä" sillä he käyvät saunassa harvemmin kuin kerran vuodessa. Ruotsalaiset eivät yllä läheskään yhtä vilkkaisiin lukuihin. Eli 27 prosenttia ruotsalaisista käy ainoastaan pari kertaa vuodessa ja 22 prosenttia ei käy ollenkaan saunassa. Vain 3 prosenttia käy saunassa viikoittain.
Entä sitten norjalaiset ja tanskalaiset, no heitä saunominen innostaa vielä ruotsalaisiakin harvemmin. 34 prosenttia käy saunassa harvemmin kuin kerran vuodessa. Norjalaisista 33 prosenttia ei käy saunassa ollenkaan ja vain 2 prosenttia käy saunassa viikoittain. Tanskalaisista 19 prosenttia saunoo 1-6 kertaa vuodessa ja vain 1 prosentti usean kerran viikossa. Jopa 38 prosenttia ei sauno lainkaan. Muualla maailmassa saunominen on vielä harvinaisempaa. Onhan heillä kaikenlaisia "höyrykaappeja" ja höyrysaunoja ym. Itse pidän höyrysaunasta, tavallisessa suomi saunassa en käy ollenkaan, viimeksi kävin noin kolme vuotta sitten, kun vierailin vanhan äitini luona, hän oli lämmittänyt saunan, enkä halunnut pahoittaa hänen mieltään kieltäytymällä saunomasta. Höyry saunassakin käyn harvoin, mutta kuitenkin käyn aina kun se on mahdollista, eli jos satun yöpymään sellaisessa hotellissa jossa on höyrysauna.
Muutamissa saunailloissa ole käynyt, mutta niissäkin vain siksi että siellä on ollut ohjelmassa jotain "järkevääkin", siis muutakin kuin kaverin kanssa alasti kaulaileminen saunan terassilla. Nämä saunaillat ovat olleet aina firman tilaisuuksia, mutta en ole niissä osallistunut saunomiseen. Ennen minut kutsuttiin usein erilaisten porukoiden saunailtoihin, nykyään hyvin harvoin. Kaikki alkavat jo tietää etten ota kutsua vastaan. - Etkö sinä ala olla jo paskainen, koska et käy saunassa- On kysymys joka esitetään usein minulle, kun olen ensin kertonut heille etten käy saunassa, minä vastaan aina kysyjille - Että kyllä minä peseytymässä käyn päivittäin, mutta en saunassa - Lisään esitän myöskin kysymyksen kysyjälle - Luuleeko hän että ne kansat joiden tapoihin ei kuulu saunominen, ovat paskaisia - Keskustelu saunasta ja saunomisesta loppuu yleensä sitten siihen. Minä en voi uskoa että kaikki tykkäävät saunomisesta, vaikka käyvät saunassa viikoittain ja kavereitten kanssa saunailloissa ym. Minä luule että se on tosiasiassa näin, eli ei heitä sauna ja saunominen pahemmin kiinnosta, mutta heidän pitää tehdä samoin kuin kaverit, eli tykätä samoista asioista kavereiden kanssa, eli suomalainen mies kun ei yleensä uskalla olla oma itsensä, joten hän matkii muita, on laumaeläin. Tämä on eräänlainen oravanpyörä, jos se äkkiä pysäytettäisiin, eikä kukaan enää tietäisi mitä kaveri tekee, niin monikohan menisi saunaa, luulen ettei moni.
Tosi asiassa olen minä kerran käynyt porukan saunassa, se tapahtui firman toimihenkilöiden mökillä, meitä oli neljä avioparia, me miehet olimme kyseisestä firmasta. Eikä meillä koko iltana ollut mitään puheita saunomisesta. Otettiin siinä juomaa ja palasta sekä musiikki soi, oltiin välillä mökin sisällä ja välillä ulkona, oli kesä. Alkoi olla jo aamuyön tunnit ja porukan miehet olivat aika "väsyneitä". Kaksi jo nukkui, yksi sohvalla ja toinen sohva tuolissa. Naiset olivat nauttineet maltillisemmin juomia, joten he olivat kohtalaisen hyvässä kunnossa. Naiset päättivät lähteä porukalla aamuyön uinnille, he menivät rantaan ja minä jäin mökin sisälle kaksin kaverin kanssa, joka kamppaili nukkumatin kanssa, nukkumatti otti lopulta voiton, joten minä jäin yksin. Kuuntelin musiikkia ja kostutin välillä väkevällä huulia, taisi sitä mennä jonkun verran kurkustakin alas. Odottelin naisia uimasta seurakseni, ja pian yksi naisista tulikin katsomaan mitä meille miehille kuului. Kun hän huomasi ettei muita ollut enää hereillä kuin minä, niin hän sanoi että he laittoivat saunan tulille (sähkökiuas), ja pyysi minua mukaansa saunaan. Tämä oli sellainen kutsu että otin se ilomielin vastaan. Menimme tämän naisen kanssa saunalle, huomasin heti että vaimoni oli nukahtanut takkahuoneen sohvalle. No eihän siinä mitään, antaa hänen nukkua, minut hakenut nainen riisui bikininsä ja käski minunkin riisuutua sekä tulla saunan puolelle, tein sen heti hänen pyynnöstä. Kaksi muuta naista olivat jo ilkosillaan siellä saunassa, minä sinne heidän keskelle "änkäsin" itseni. Saunasta ja saunomisesta ei tämän enempää koska se ei minua kiinnostanut. Siitä sitten vähitellen naiset poistuivat ulos vilvoittelemaan, mutta yksi jäi, Päivi jäi kanssani saunaan, no siinähän sitten tapahtui jotain intiimiä, eikä siitäkään nyt enempää. Päivi poistui saunasta heti tämän meidän "seurustelumme" jälkeen, ja minä jäin hänen pyynnöstä vielä saunaan istumaan ja odottamaan, sillä hän aikoi kysyä, on muilla naisilla "tarvetta".. Paula tuli sitten hetken kulutta ja hänenkin kanssa oli pieni intiimi tovi siellä saunan lauteilla. Tällaisia saunailtoja saisi olla enemmän, niihin minäkin ottaisin mielelläni kutsun vastaan. Tämä Päivi (korjaamopäällikön vaimo) kyllä lähetti myöhemmin minulle kutsun yhteisestä viikonlopusta hotellissa, johon sisältyisi myös saunominen. Valitettavasti en voinut ottaa kutsua vastaa, koska vaimoni oli nyt "hereillä"..
​Moni liittää suomalaisuuteen saunan, ja sanoo että miten sinä voit olla suomalaisena saunomatta. Ei kai se saunominen suomalaiseksi ketään tee, tai toisinpäin, jos ei sauno niin ei ole suomalainen. Kyllä se suomalaisuus on kiinni jostakin muusta kuin saunasta. Tämä tarina meni nyt hivenen seksin puolelle, joten olen tämän saman kertonut myös SEKSI sivulla.
​
VIISAS vai ÄLYKÄS?
​Tätä en kirjoita sen takia, että pitäisin itseäni mitenkään viisaana tai älykkäänä, vaan koska oletan sinun tai jonkun toisen lukijan ajatelleen, tuo ei ollut viisasta vaan ihan älytöntä. Olen töissä ja muuallakin joutunut tekemisiin erilaisten ihmisten kanssa. Työkavereina on ollut opiskelleita insinöörejä ja vähemmän opiskelleita duunareita. Heidän kanssaan töitä tehdessäni olen huomannut, että viisaus ja älykkyys samassa henkilössä on harvinaista. Monesti ihmiset niputtavat viisauden ja älykkyyden, kuin ne olisi yksi ja sama asia. Toki viisaus ja älykkyys voi olla myös samassa henkilössä, mutta harvemmin näin on. Yleensä kouluista ja opistoista valmistuu joitakin viisaita ihmisiä, älykkäitä heistä on hyvin pieni osa, sillä älykkääksi ei opiskella vaan synnytään. Opiskelu ei ole kuitenkaan turhaa. Ylioppilaslakit on kuitenkin suurelta osin hankittu hyvän muistin ansiosta, älyllä ei ole mitään tekemistä sen lakin kanssa. .
Se että muistissa on paljon päntättyä tietoa, ei vielä autuaaksi tee, sitä tietoa täytyy osata käyttää, ja siihen tarvitaan älyä, jota ei kirjoista voi saada.
Olin nuoruudessani työharjoittelun opettaja ammattikoulussa. Kerran työharjoitteluun tuli luokkansa priimus. Teorianopettaja ylisti häntä, poika tietää ja osaa kaiken, saan aina täydet pisteet kokeista. Mutta eipä osannut, käytännön töitä hän ei osannut tehdä yhtään, eikä tajunnut mistään mitään, ellei se työ ollut justiinsa samanlaista kuin oppikirjassa oli kerrottu, joten annoin sille työharjoittelusta huonoimman mahdollisen arvosanan, poika oli selvää insinööri ainesta, teoriassa.. Sama kaveri kävi muutamana jouluna meillä kotona joulupukkina, sen se osasi. Hän opiskeli ammattikoulun jälkeen teknikoksi ja pääsi autokatsastusasemalle katsastusmieheksi. Kaksi kuukautta oli siinä hommassa ja sai potkut. Hänestä tuli valtavasti valituksia, koska oli särkenyt asiakkaiden autoja. Hän ei kai tajunnut mikä on katsastusmiehen tehtävä, se tehtävä ei ole särkeä asiakkaiden autoja. Olin silloin itse katsastuslautakunnassa kehittämässä nonstop katsastusta. Nykyään hän on erään merkkiliikkeen korjaamolla mekaanikkona. Siellä oli käynyt näin, sinne oli tuotu hinaamalla auto joka ei käynnisty. Tämä kaveri oli tökännyt töpselin autoon, katsellut aikansa tietokonettaan, ja sanonut sitten ettei autossa ole mitään vikaa. Asiakas oli sanonut - mutta kun auto ei käynnisty - . Siihen kaveri oli todennut vaan, - niin niin mutta auto on kunnossa, sen näkee tästä tietokoneelta. Väitäpä sitten vastaan tällaiselle kirjanoppineelle viisaalle teknikolle. Tämä muuten ei ollut vitsi, vaan oikeasti tapahtunut, Auton oli sitten korjannut joku vanhempiasentaja.
Älykkyys tulee geeneissä, mutta viisaus opiskelulla. Mutta jos älykäs opiskele niin hänestä saattaa tulla nero.

ELÄMÄN TARKOITUS
Onko elämän tarkoitus syntyä, jotta voi kuolla? Onko ihmisen tarkoitus olla syntymän ja kuoleman välillä robotti, ihmisrobotti,, jonka tavoite on olla vain samanlainen kuin toiset, olla pelkkää massaa, joita tusinankin mahtuu kolmetoista? Ihmisrobotit ovat olleet liukuhihnahommissa jo vuosikymmeniä. He ovat työskennelleet kaivoksissa ja leikkaussaleissa. Ihmisrobotit ovat imuroineet kodeissamme ja leikanneet ruohoa pihoillamme. He ovat ajaneet autojamme, ohjanneet laivojamme ja lentäneet lentokoneitamme.
Millainen ja kuka on ihmisrobotti - onko hän tunteensa häivyttävä ihminen vai empatiaa kokeva massaeläin?
Elämään kuuluu paljon enemmän kuin pelkästään ulkoiseen olemukseen, ulkoasuun ja omaisuuteen liittyviä asioita. Tärkeä elämään kuuluva asia on se, että ihminen pyrkii jatkuvasti kehittämään omaa osaamistaan. Hän ymmärtää oman itsensä ja osaamisensa merkityksen. Hän ei halua olla vain ihmisrobotti, joka matkii vain toisia ihmisrobotteja, joka ei luo mitään uutta, koska voi tehdä mitään eri lailla kuin toiset ihmisrobotit.
Tämä ihmisrobotti voi olla verotietojen perusteella varakas, mutta todellisuudessa velkaa ja muita menoja on ongelmiksi asti, eli hän on niin sanottu köyhä rikas. On hankittu velaksi talo, auto ja kesämökki, ja lisäksi pidetään (kulissilla) yllä rikasta elämäntyyliä. Kyse on heidän omista ratkaisuista, heidän omasta suunnasta, etenkin heidän omista mahdollisuuksista ja kyvyistä, jotka rajoittuvat usein vain toisten matkimiseen. He eivät kykene muuhun kuin pitämään pankin avustuksella kulissit pystyssä. Se on heidän elämän tarkoitus, ja se on sitä mielenköyhyyttä?
Vauraan ihmisen elämän tarkoitus on tehdä itselleen merkityksellisiä asioita siten, ja että tekee itsensä merkitykselliseksi muille. Se on paljon muutakin kuin vain Ikean huonekalujen kasaamista kaverin kanssa - ja neuvojen antamista silloin kun yksi osa puuttuu.
Ihminen voi olla vauras, vaikka hänellä ei ole rahaa tai omaisuutta. Hänellä voi olla vauras mielenlaatu, ja se vauraus ei tarvitse tuekseen kalliita tavaroita ja pankkilainoja. Voi elää omillaan, on vaurautta millä elää. Mitä on mielenköyhyys (rikkaus pankkilainalla) ja mitä on todellinen vauraus. Mielenköyhää tai vaurasta mielenlaatua ei voi nähdä yksistään pankkitilin numeroista tai omaisuuden määrästä, mutta osviittaa se antaa, miten ihminen elämäänsä elää.
Mikä on siis vauraan ja mielenköyhän identiteetin ero? Mielenköyhä hakee identiteettiä siitä, mitä omistaa (siis pankki omistaa), talosta, autosta ja kesämökistä, niitä hän sitten mielellään esittelee.
Vauraan ihmisen identiteetti nousee siitä, mitä hän sisimmässään on. Eikä hän tee numeroa omistuksista. Joita hänellä usein on, ja ne on hankittu omalla vauraudella, ja ne ovat omia, ei pankin.
Mielenköyhä kuluttaa paljon aikaa itseensä, turvatakseen kulissinsa. Vauras on tyytyväinen siitä, missä ja mitä on, ei tarvitse esittää mitään.
Mielenköyhä on saanut nautintonsa omaisuuden kertymisestä. Sitten hänen maalinen taipaleensa päättyy, eikä häntä enää ole, ei edes tyhjyytenä, kenenkään muistissa. Ne kaikki lavasteet mitkä hän rakensi, osti, haali. Ne lahoaa, puretaan, hyljätään tai särjetään, kaikki katoaa.
Hän ei tehnyt elämänsä aikana mitään, mistä olisi jäänyt merkintää aikakirjoihin, joten hänet unohdetaan. Hän oli vain yksi ihmisrobotti, monien muiden joukossa. Ihmisrobotti jonka elämän tehtävä oli olla vain joku, ja kadota.
Kun taas vauraan elämän merkitys on siinä, mitä hän teki eläessään, ja millaisen jäljen hän jätti jälkeensä.
Vauras investoi muihin, silloinkin kun tietää, ettei se suoraan hyödytä häntä itseään mutta kasvattaa tärkeitä arvoja. Hänen elämänsä jälki näkyy vielä kauan aikaan hänen poistumisensa jälkeen, jossakin muodossa.
Mielenköyhyys on sitä että tavoittelee kaikkea muuta kuin omaa onnellisuutta. Toisaalta onnellisuus on tässä yhteydessä niin abstrakti käsite, että sen voisi korvata vain tyytyväisyydellä.
Vanha viisaus on, että elämän tarkoitus on tulla sellaiseksi kuin on, eli toteuttaa itseään.
Elämän tarkoitus on mielestäni pyrkiä elämään niin rehellisesti, avoimesti ja oikeudenmukaisesti kuin mahdollista, vaatimatta kuitenkaan elämältä enempää kuin mitä itse voimme ja pystymme sille antamaan.
Väitän ettei elämällä ei ole ulkoa päin annettua tarkoitusta. On vaarallista hyväksyä sellainen ajatus, että joku jossakin tietää, mikä on meidän kaikkien, elämän tarkoitus. Siis me itse luomme elämällemme tarkoituksen, sen luomisessa auttavat, synnynnäiset lahjat, kotikasvatus ja liian monelle kaverit sekä ympäristö.
----------------------
Tässä vähän mietiskelin, se liittyy tuohon edelliseen kirjoitukseenkin.
Negatiivisuus on herkästi tarttuvaa. Jos joku ihminen heijastaa negatiivisuutta, ja jopa ilman mitään selvää syytä. Niin levittää hän pessimismin myrkky ympärillään oleviin ihmisiin. Vähitellen negatiivisuuden noidankehä on vallannut koko yhteisön.
---------------------
Sympatiaa on kahdenlaista: hyvänlaatuista ja pahanlaatuista. Hyvänlaatuinen sympatia on toista ihmistä arvostavaa ja on varsin lähellä empatiaa. Pahanlaatuinen sympatia taas muistuttaa pahimmillaan sääliä. Jos joku jäi miettimään, että mitä eroa on empatialla ja sympatialla, niin tuon eron voi karrikoidusti ilmaista vaikkapa näin. Jos kaveri putoaa kaivoon, niin se joka kokee kaveria kohtaan empatiaa, yrittää auttaa kaverin ylös kaivosta. Kun taas se, joka kokee kaveria kohtaan sympatiaa, hyppää itse sinne perässä!
​

MIELIPITEITÄNI ja KIRJOITUKSIANI LEHDISSÄ VOIT LUKEA TÄÄLTÄ